Elektroninen musiikki

Elektroniseksi musiikiksi tai konemusiikiksi kutsutaan musiikkia, joka on tuotettu sähkökäyttöisin välinein ja laittein. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi syntetisaattorit, samplerit, rumpukoneet ja tietokone.
1990-luvulla tietokoneiden, niiden oheislaitteiden sekä ohjelmien kehittyessä ja halventuessa huimasti kuka tahansa pystyi helposti tuottamaan omaa musiikkia omalla tietokoneellaan. Vielä 1980-luvulla elektronista musiikkia tuotettiin lähinnä erikseen tätä tarkoitusta varten tehdyillä laitteilla.

Historia


Image:Teleharmonium1897.jpg, Thaddeus Cahill 1897]]
Image:Mixtur Trautonium.jpg, 1928]]
Se mitä nykyisin monesti mielletään elektroniseksi musiikiksi, on ollut olemassa huomattavan lyhyen aikaa, vain noin kaksikymmentä vuotta. Kuitenkin elektronisen musiikin historia on pitkä: ensimmäinen laite, jolla on tuotettu elektronista musiikkia, tai lähinnä ääniä, on Teleharmonium. Laitteen rakensi Thaddeus Cahill vuonna 1897, ja se painoi noin seitsemän tonnia.
1950-luvulta lähtien elektronisella musiikilla on ollut suuri merkitys taidemusiikki keskuudessa. Elektronimusiikin pioneereja olivat etenkin Pierre Schaeffer, Pierre Boulez ja Karlheinz Stockhausen. Wendy Carlosin 1968 julkaisema ''Switched-on Bach'' toi syntetisaattoreilla tehdyn musiikin ihmisten koteihin ja antoi vahvan näytön elektronisten laitteiden mahdollisuuksista musiikinteossa. Levyllä oli käytetty Robert Mooga, joka oli kuuluisin varhaisista syntetisaattoreista. Moog oli muiden varhaisten syntetisaattoreiden tapaan yksiääninen. Sitä ohjattiin pianon koskettimia muistuttavalla koskettimistolla, mikä ei sekään ollut itsestäänselvyys 1960-luvun syntetisaattoreissa. Moogin koskettimisto oli tosin niin kankea, että Carlosin levyn nopeat kohdat oli pakko nauhoittaa ensin hidastettuna. Carloksen perässä seurasi japanilainen Isao Tomita, aloittaen vuoden 1974 levyllään ''Snowflakes are Dancing'', joka sisälsi sovituksia Claude Debussyn musiikista.
Teknologian kehittyessä syntetisaattoreista tuli halvempia ja siirreltäviä, ja 1970-luvun kuluessa jotkut pop-musiikin yhtyeetkin käyttivät niitä musiikissaan. progressiivinen rock-yhtye Emerson, Lake & Palmer oli ensimmäisiä syntetisaattoreita käyttäneitä yhtyeitä populaarimusiikissa. Pian myös kokeellisempaa jazzia tehneet artistit (kuten Herbie Hancock, Chick Corea ja Jan Hammer) alkoivat käyttää syntetisaattoreita.
Ensimmäiset varsinaista elektronista musiikkia edustaneet artistit ja yhtyeet kuten Kraftwerk, Brian Eno, Vangelis, Jean-Michel Jarre ja Tangerine Dream popularisoivat elektronisen musiikin lopullisesti 1970-luvun kuluessa. 1980-luvun alussa myös ”synapopista” oli jo tullut oma musiikinlajinsa. Synapopin tunnetuimpia edustajia 1980-luvun alussa olivat esimerkiksi Human League, Depeche Mode ja Orchestral Manoeuvres in the Dark. Syntetisaattorit olivat nyt arkipäiväinen ilmiö popmusiikissa. Myös elokuvateollisuus aloitti elektronisen musiikin laajamittaisen käytön tuotannoissaan – esimerkkinä 1971 ilmestynyt ''Kellopeliappelsiini (elokuva)'', jossa oli Moogilla tehty soundtrack, sekä tieteiselokuvat ''Alien – kahdeksas matkustaja'' (1979) ja ''Blade Runner'' (1982), jotka luottivat tunnelman luomiseen elektronisen musiikin ja elektronisesti luotujen ääniefektien avulla.
1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuolella elektronisen musiikin laitteet kehittyivät huimasti. Analogiset syntetisaattorit antoivat tietä digitaalisille syntetisaattoreille ja samplereille. Varhaiset samplerit, kuten syntetisaattoritkin, olivat kookkaita ja hinnakkaita – yritykset kuten Fairlight ja New England Digital myivät laitteita, joiden hinta saattoi nousta jopa 100 000 dollariin. 1980-luvun keskivaiheilla tämä kuitenkin muuttui matalahintaisten samplerien kehityksen vuoksi. 1970-luvun lopulta lähtien huomattava osa populaarimusiikista luotiin näiden laitteiden avulla.
Näiden musiikkilaitteiden luontainen kyky luoda sattumanvaraista, riitasointuista ja sähköistä kohinaa johti musiikin tyylilajiin, jota kutsutaan industrial-musiikiksi. Eräät artistit, kuten Nine Inch Nails ja KMFDM, omaksuivat konkreettisen musiikin (musique concrète) kokeilunhalun ja sovelsivat sitä luoden mekaanisia tanssirytmejä. Toiset taas ottivat tämän uuden äänisuuntauksen vastaan yhdistäen sitä pop-musiikkiin, luoden ''Electronic Body Musicin'' (EBM). Tämän suuntauksen pioneereja oli muun muassa belgialainen Front 242.
Detroitissa syntynyt tekno-musiikkisuuntaus ja Chicagon house-suuntaus saivat alkunsa 1980-luvun aikana, ja myöhemmin brittiläinen acid housen muodostuminen 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa ruokkivat elektronisen musiikin kehitystä ja hyväksyntää suuren yleisön joukossa, ja esittelivät yöklubeissa ''elektronisen tanssimusiikin''. Elektronisen säveltämisen avulla on mahdollista luoda nopeampia ja tarkempia rytmejä kuin tavanomaisilla lyömäsoittimilla. Elektroninen tanssimusiikki sisältää monesti elektronisesti muokattuja ääniä, sampleja, tavanomaisista soittimista ja lauluäänistä.
Asianmukaisen laitteiston halpeneminen on tarkoittanut sitä, että nykyään huomattava osa populaarimusiikista tehdään elektronisesti.

Historia Suomessa


Tunnetuimpia suomalaisia elektronisen musiikin uranuurtajia ovat säveltäjä Osmo Lindeman ja äänituotannon pioneeri Erkki Kurenniemi, joka perusti Helsingin yliopistoon elektronisen musiikin studion.
1950–1960-luvulla myös Henrik Otto Donner, M. A. Numminen, Erkki Salmenhaara, Bengt Johansson ja Kari Rydman tekivät kokeiluja nauhureilla, mikrofoneilla ja itse valmistetuilla sähkökoneilla. Tämä loi pohjaa myöhemmin tunnetuiksi tulleille äänitaiteen uusille tyylilajeille, kuten tietokonemusiikille, live-elektronisille esityksille, ääniveistoksille, sävelletyille ympäristöille, soiville objekteille, äänitoiminnalle ja teknomusiikille.

Elektronisen musiikin tyylilajeja


Ambient
Breakbeat
Downtempo
Drum’n’bass
Dubstep
Elektro
Elektroswing
Eurodance
Garage
Goa trance
Hardcore (elektroninen musiikki)
Hardstyle
House
Industrial
Noise
Psytrance
Synthpop
Tekno
Trance
Trip hop

Säveltäjiä


Tiedosto:Jean Michel Jarre - Moog Liberator.jpg
Agamoka
Pierre Boulez
Wendy Carlos
Martin Gore
Jean Ven Robert Hal
Jan Hammer
Jean-Michel Jarre
Reijo Jyrkiäinen
Erkki Kurenniemi
Osmo Lindeman
Otto Romanowski
Jukka Ruohomäki
Petri Kuljuntausta
Oskar Sala
Erkki Salmenhaara
Pierre Schaeffer
Klaus Schulze
Karlheinz Stockhausen
Morton Subotnick
Vangelis
Mika Vainio

Elektroninen musiikki elokuvissa


''Kellopeliappelsiini (elokuva)'' (1971)
''Alien – kahdeksas matkustaja'' (1979)
''Ilmestyskirja. Nyt'' (1979)
''Tulivaunut'' (1981)
''Tron'' (1982)
''Blade Runner'' (1982)
''Clubbed to Death'' (1996)
''Trainspotting'' (1996)
''Hang the DJ'' (1998)
''Modulations'' (1998)
''Pi (elokuva)'' (1998)
''Go (elokuva)'' (1999)
''Human Traffic'' (1999)
''Groove'' (2000)
''Stark Raving Mad'' (2002)
''24 Hour Party People'' (2002)
''It’s All Gone Pete Tong (2004)
''Tron: Perintö'' (2010)
''The Social Network'' (2010)
''The Girl With The Dragon Tattoo'' (2011)
''RE:GENERATION Music Project'' (2012)

Kirjallisuutta


Suomeksi


Osmo Lindeman: ''Elektroninen musiikki'' (1980)
Petri Kuljuntausta
''ON/OFF: Eetteriäänistä sähkömusiikkiin'' (Like, 2002)
''Äänen eXtreme'' (Like, 2006)

Englanniksi


Chris Kempster (toim.): ''History of House'' (1996)
David Toop: ''Ocean of Sound: Aether Talk, Ambient Sound and Imaginary Worlds'' (1996])
Petri Kuljuntausta: ''First Wave'' (Like, 2008)
Matthew Colin: ''Altered State: The Story of Ecstasy Culture and Acid House'' (1997)
Martin James: ''State of Bass: Jungle - The Story So Far'' (1997)
Simon Reynolds: ''Energy Flash: A Journey Through Rave Music and Dance Culture'' (1998)
Kodwo Eshun: ''More Brilliant Than the Sun: Adventures in Sonic Fiction'' (1998)
Jane Bussman: ''Once in a Lifetime: The Crazy Days of Acid House and Afterwards'' (1998)
Dan Sicko: ''Techno Rebels: The Renegades of Electronic Funk'' (1999)
Mark Prendergast: ''The Ambient Century: From Mahler to Trance - The Evolution of Sound in the Electronic Age'' (2000)
Sean Bidder: ''Pump up the Volume: A History of House'' (2001)

Katso myös


Tietokonemusiikki

Aiheesta muualla


http://www.di.fm/edmguide/ Ishkur's guide to electronic music – Kattava, kieli poskessa mutta tosissaan tehty opas lähes kaikkiin elektronisen musiikin genreihin.
http://www.discogs.com/ Discogs – Todella kattava tietokanta, joka alun perin sisälsi pääasiassa elektronisen musiikin julkaisuja, mutta sisältää nykyään myös minkä tahansa muun genren julkaisuja.
http://konemusa.com/ Konemusa.com – Suomalainen elektronisen musiikin sivusto.

Viitteet


Luokka:Elektroninen musiikki
ar:موسيقى إلكترونية
an:Musica electronica
be:Электронная музыка
be-x-old:Электронная музыка
bs:Elektronska muzika
br:Sonerezh elektronek
bg:Електронна музика
ca:Música electrònica
cs:Elektronická hudba
cy:Cerddoriaeth electronig
da:Elektronisk musik
de:Elektronische Musik
et:Elektrooniline muusika
en:Electronic music
es:Música electrónica
eo:Elektronika muziko
fa:موسیقی الکترونیک
hif:Electronic music
fr:Musique électronique
gl:Música electrónica
ko:전자 음악
hr:Elektronička glazba
is:Raftónlist
it:Musica elettronica
he:מוזיקה אלקטרונית
ka:ელექტრონული მუსიკა
kk:Электрондық музыка
la:Musica electronica
lv:Elektroniskā mūzika
lt:Elektroninė muzika
lmo:Müsega eletroniga
hu:Elektronikus zene
mk:Електронска музика
nl:Elektronische muziek
ja:電子音楽
no:Elektronisk musikk
nn:Elektronisk musikk
oc:Musica electronica
pnb:الیکٹرونک موسیقی
pl:Muzyka elektroniczna
pt:Música eletrônica
ro:Muzică electronică
ru:Электронная музыка
rue:Електронічна музика
sq:Muzika elektronike
scn:Mùsica alittrònica
simple:Electronic music
sk:Elektronická hudba (elektronické nástroje)
sl:Elektronska glasba
sr:Електронска музика
sh:Elektronska muzika
sv:Elektronisk musik
ta:மின்னணு இசை
th:ดนตรีอิเล็กทรอนิกส์
vi:Nhạc điện tử
tg:Мусиқии электронӣ
tr:Elektronik müzik
uk:Електронна музика
ur:برقیاتی موسیقی
war:Musika elektronika
zh-yue:電子音樂
bat-smg:Alektruonėnė mozėka
zh:電子音樂

Sähkökirja

Kuva:Bebook -ebook reader owned by Turku city library.jpgn lainaama BeBook-lukulaite. Laitteessa luettavana Zachris Topelius ''Lukemisia lapsille''.]]
Sähkökirja (myös e-kirja, elektroninen kirja, sähköinen kirja, digitaalinen kirja) on sähköisessä muodossa oleva kirjallinen teos. Sähkökirjoja julkaistaan useimmiten Internetissä (aiemmin CD-levyllä). Sähkökirjaa voi yleensä lukea tietokoneelta ja niiden lukemiseen on olemassa lukulaitteita, joihin kirja ladataan luettavaksi laitteen näytöltä. Usein kaupallisiin sähkökirjoihin on Digitaalinen_käyttöoikeuksien_hallinta, jotta kirjaa ei voisi vapaasti levittää tai tulostaa.
Sähkökirjamarkkinoiden on ennustettu kasvavan suuresti ja nousevan haastamaan perinteisen kirjan. Yhdysvalloissa sähkökirjojen myynti onkin kasvanut voimakkaasti vuodesta 2008 lähtien. Siellä sähkökirjojen myynti muodostaa noin 10 % kirjojen kokonaismyynnistä.
Sähkökirjoja on runsaasti vapaassa levityksessä Internetissä. Yksi tunnetuimmista ja laajimmista ilmaisten sähkökirjojen kokoelmista on Gutenberg-projekti, johon on digitalisoitu tuhansia vapaasti levitettäviä kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat menneet umpeen. Gutenberg-projektin kirjat jaettiin aluksi tekstitiedostoina, myöhemmin niitä on muotoiltu myös HTML-kielellä ja muissa muodoissa. Kirjat kirjoitettiin digitaaliseen muotoon vuoteen 1989 asti käsin, ennen kuvanlukijoiden ja tekstintunnistuksen kehitystä.
Etenkin tietokirjallisuutta on jaettu paljon PDF. Adobe on lisännyt Adobe Acrobat -ohjelmaan myös ominaisuudet, joilla PDF-tiedostoja voidaan suojata ja estää niiden kopiointi ja tulostus.
Syksyllä 2004 Google ilmoitti Frankfurtin kirjamessuilla ryhtyvänsä kirjojen digitointiin. Google Books avattiin joulukuussa 2004. Sen kautta voi tehdä hakuja kirjojen sisällöstä, kuten Googlen hakukoneella aiemmin Webistä. Googlen hakukone näytti tuloksia myös Tekijänoikeus suojaamista teoksista ja viisi suurta kustantajaa haastoi pian Googlen oikeuteen tekijänoikeuksiensa rikkomisesta. Juttu sovittiin 2008.
Vuonna 2010 Google ilmoitti perustavansa sähköisen kirjakaupan kilpailemaan Amazonin, Barnes & Noblen ja Applen kanssa.

Multimediateokset


1990-luvulla yleistyivät CD-levy toimivat suurteokset, kuten tietosanakirjat. CD-levy sisälsi usein itse teoksen ohella myös Windows sisällön selaamiseen. Nämä mahdollisti Optinen asema yleistyminen 1990-luvun alussa ja vuoden 1991 Multimedia PC -määrittelyt. Tälläiset teokset jäivät melko lyhytaikaiseksi IT-kupla. WSOY:n CD-Factaa julkaistiin CD-ROMilla 1994–2005 ja Microsoftin MSN Encartaa vuosina 1993–2009. CD-levyltä, ja myöhemmin DVD:ltä, toimivien teosten lopun syyksi on sanottu Internetin kasvanutta tarjontaa.

Tiedostomuodot


Vapaasti jaettavien ja Tekijänoikeus vanhentuneiden teosten teksti- ja HTML-muodon lisäksi sähkökirjoille on kehitetty eräitä erikoistuneita formaatteja.
Kaupallisten sähkökirjojen lukemiseen käytetään usein PDF-muotoisia tiedostoja. Niitä voi lukea esimerkiksi Adobe Acrobat ja Adobe eBook Reader -ohjelmilla, jotka ovat tehokkaita suojausominaisuuksiltaan. Ne myös säilyttävät kirjan muotoilun täsmälleen sellaisena, jollaiseksi se on asetettu – tietokoneesta ja käytettävistä ohjelmista riippumatta. Jonkin verran warez kirjoja on jaettu Microsoftin .CHM-formaatissa (Microsoft Compiled HTML Help) ja sarjakuvia harrastajien CBR ja CBZ-muodoissa, jotka sisältävät skannattuja kuvia .RAR tai .ZIP-formaatissa.
International Digital Publishing Forum (IDPF) julkaisi 2007 avoimen EPUB-standardin sähkökirjojen levittämiseksi ja myymiseksi. Sen etuna on tekstin juoksevuus, jolla sisältö rivittyy usealle näyttökoolle.

Omakustanteet


Sähkökirjoja voi itse julkaista ilmaiseksi mm. seuraavilla tahoilla:
Amazon Kindle-lukulaitteelle tarkoitetun kirjan tulee laatia Microsoft Wordin doc- tai docx-formaatissa ja tallentaa formaatissa htm- tai html (suodattu).
Lulu-kustantamossa kirjat julkaistaan epub-formaatissa.
Smashwords-kustantamossa hyväksytyt sähkökirjat kulkevat eri jakelupisteille kuten Apple iBookstore, Barnes & Noble, Sony Reader Store, Kobo, the Diesel eBook Store, Baker & Taylor's Blio ja Axis360. Smashwords hyväksyy ainoastaan MS Wordin
.doc-formaatissa olevat kirjat.
Yllä mainityissa kustannuspaikoissa julkaisija/tekijä määrittää itse kirjansa myyntihinnan. Tekijän osuus on 60-80 prosenttia myyntihinnasta.
Gutenberg-projekti hyväksyy ainoastaan ilmaisia julkaisuja. Tekstin tulee olla pdf-formaatissa.

Lukulaitteet


Erikoistuneet sähkökirjojen lukulaitteet saivat uutta vauhtia 2000-luvun alussa E Ink -yhtiön kehitettyä samaa nimeä kantavan näyttötekniikan, joka mahdollistaa taustavalottoman korkean kontrastin näytön valmistamisen. Lisäksi E Ink -tekniikka ei kuluta lainkaan sähköä näytön ylläpitämiseen, mikä pienentää laitteiden virrankulutusta. Tämä tekniikan ensimmäisiä edustajia olivat Sonyn laitteet, kuitenkin Amazon Kindle nousi myydyimmäksi verkkokauppa Amazon.comin laajan sisältövalikoiman ansiosta. Huhtikuussa 2010 Apple julkaisi oman iPad-tablet-tietokoneensa, tosin perinteisellä näyttötekniikalla. Sen iBooks-ohjelmalla voi hyödyntää Applen omaa iBookstore-verkkokauppaa. Lokakuussa 2010 Barnes & Noble julkaisi värillisellä kosketusnäytöllä varustetun version NOOK -lukulaitteestaan ja Amazon tiedotti tuovansa Kindle -käyttäjiensä ulottuville lähitulevaisuudessa mahdollisuuden lainata ostamiaan sähkökirjoja toisilleen 14 vuorokauden ajaksi .

Sähkökirja Suomessa


Ensimmäiset suomalaisten julkisten kirjastojen tarjoamat sähkökirjat lienevät olleet Helsingin kaupunginkirjastolla. Kirjakaapelin perustamisen yhteydessä vuonna 1994 sen Kaapelisolmu palvelimelta oli ladattavissa Helsingin yliopiston ftp.funet.fi -palvelimelta kopioitu Kalevala, Tuva Korsströmin haastattelukirja Berättelsernas återkoms ja Osuuskunta Katto-Menyn tekemä sovitus Wam Katin Zagrebin päiväkirjasta. Funetissa oli tuolloin ladattavissa Kalevalan lisäksi myös Vänrikki Stoolin tarinat.
Myöhemmin Suomessa on julkaistu sähkökirjoina muun muassa Creative Commons -lisenssillä levittämisen sallivat Avoin Elämä ja Kimmo Lehtonen -kirjat. Gummerus julkaisi marraskuussa 2008 ensimmäisen sähkökirjansa, Tuomas Vimman ''Gourmet’n''.
Kustantamo Myllylahti ilmoitti joulukuussa 2009 julkaisevansa tulevaisuudessa kaikki kirjansa painetun version lisäksi sähkökirjoina (Julkaisujen formaatti on pdf).
Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti on ensimmäinen suomalainen kaupallisesti toimiva kustantamo, joka julkaisee kaunokirjallisuutta ainoastaan digitaalisessa muodossa. Kirjalabyrintti aloitti toimintansa tammikuussa 2010.
Sähköisten kirjojen lukulaitteet tulivat Suomen kauppojen hyllylle syksyllä 2010.
Syyskuussa 2010 Akateeminen Kirjakauppa avasi Latauskauppa -nimisen palvelunsa, josta on mahdollista hankkia sähkökirjoja ja lukulaitteita.
Suomessa useilla kirjasto ja erikoiskirjastoilla (esimerkiksi yliopistojen kirjastoilla) on kokoelmissaan jonkin verran sähkökirjoja, joita voi joko lainata Internetin kautta omalta kirjastoalueelta tai lukea kirjastossa. Monet suomalaiset kirjastot ovat ryhtyneet myös lainaamaan lukulaitteita asiakkaille.

Lukulaitteita


Amazon


Kindle 1
Kindle 2
Kindle DX
Amazon Kindle

Bookeen


Cybook Gen 3
Cybook Opus

Estaco


JetBook

Endless Ideas


BeBook
BeBook Mini

Google


Android WordPlate

Hanlin


Hanlin V3

Sony


Sony_Reader#PRS-300
Sony PRS 600
Sony PRS 900
Sony_Reader#PRS-500
Sony_Reader#PRS-505
Sony_Reader#PRS-700

Katso myös


Kämmentietokone
Gutenberg-projekti
Australian Gutenberg-projekti
Kanadan Gutenberg-projekti
Runeberg-projekti

Lähteet

Kirjallisuutta


Paavonheimo, Jari: Digitaalisen ja painetun rajalla: kirjoituksia kirjasta, digitaalisuudesta ja kirjastosta. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2006. ISBN 951-692-628-2
Saarinen, Lauri, Joensuu, Juri & Koskimaa, Raine (toim.): Kirja 2010: kirja-alan kehitystrendit. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-39-1047-4
Jeff Gomez: Print is Dead

Aiheesta muualla


; Tietoa sähkökirjoista
http://www.sähkökirja.fi/ sähkökirja.fi - Suomen Kustannusyhdistys ry:n sähköisenkirjan tiedotussivut
http://www.sahkoinenkirja.fi/ sahkoinenkirja.fi, informatiivista tietoa sähköisistä kirjoista ja niiden lukemiseen tarkoitetuista lukulaitteista
http://sahkoinenkirja.wordpress.com sahkoinenkirja.wordpress.com, blogi sähköisistä kirjoista ja niiden lukemiseen tarkoitetuista lukulaitteista
http://ekirjat.blogspot.com Ekirjat -blogi sähköisiä kirjoja ja niiden tekniikka käsittelevä blogi
; Sähkökirjakokoelmia
http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi Gutenberg-projektin ilmaiset suomenkieliset sähkökirjat
http://runeberg.org/ Runeberg-projekti, pohjoismaisten sähkökirjojen kokoelma
http://www.lonnrot.net/ Projekti Lönnrot, suomen ja ruotsinkielisiä tekijänoikeuksista vapautuneita teoksia
; Kirjakaupat
http://www.ellibs.fi/ Tuhansia tietokirjoja sähkökirjoina, Ellibs.fi, myös lainaksi useimmista Suomen kirjastoista
http://www.elibris.fi/ eLibris Kirjakauppa www.elibris.fi Kymmeniätuhansia englanninkielisä e-kirjoja ja satoja suomenkielisiä e-kirjoja, fiktiota, dekkareita, tietokirjoja, yms.
http://www.nettikirja.com/ nettikirja.com Suomalainen sähkökirjasivusto
http://www.kirjoja.fi/ Kirjoja.fi Suomalainen e-kirjakauppa
http://kirja.elisa.fi/ Elisa Kirja Elisan kattava e-kirjakauppa
iBookstore. Applen e-kirjakauppa, jonka kirjoja voi lukea iPadilla, iPhonella ja iPodilla
Luokka:Kirjat
Luokka:Viestintätekniikka
Luokka:Digitaalitekniikka
ar:كتاب إلكتروني
az:Elektron kitab (sənəd)
id:Buku elektronik
ms:E-buku
bs:E-knjiga
bg:Електронна книга
ca:Llibre electrònic
cs:Ebook
cy:E-lyfr
da:E-bog
de:E-Book
et:E-raamat
el:Ηλεκτρονικό βιβλίο
en:E-book
es:Libro electrónico
eo:E-libro
eu:E-liburu
fa:کتاب الکترونیک
fr:Livre numérique
ga:Ríomhleabhar
gl:Libro electrónico
kk:Электронды кітап (құжат)
ko:전자책
hi:ई-पुस्तक
hr:E-knjiga
is:Rafbók
it:EBook
he:ספר אלקטרוני
ku:E-pirtûk
lv:Elektroniskā grāmata
hu:E-könyv
mk:Е-книга
ml:ഇ ബുക്ക്
nl:E-boek
ja:電子書籍
no:E-bok
pl:E-book
pt:Livro digital
ru:Электронная книга (документ)
simple:E-book
sk:Elektronická kniha
sl:Elektronska knjiga
sr:Електронска књига
sh:E-book
sv:E-bok
ta:மின்னூல்
tt:Электрон китап
th:หนังสืออิเล็กทรอนิกส์
vi:Sách điện tử
tg:Китоби электронӣ
tr:E-kitap
uk:Електронна книга
ur:برقی کتاب
yi:עלעקטראנישער בוך
zh:電子書

EZ Listening

#redirect Viihdemusiikki

Viihdemusiikki

Viihdemusiikki tarkoittaa laajaa ja vaikeasti rajattavaa kevyt musiikki aluetta.
Viihdemusiikkia tyypillisimmillään on suuren viihdeorkesterin soittama usein instrumentaalinen musiikki. Se nousi suosioon 1900-luku puolivälissä. Musiikkilajia on käytetty "hissimusiikki".
Tunnetuin viihdeorkesteri oli Mantovani and His Orchestra. Vuonna 1953 perustettu Radion viihdeorkesteri oli aikansa merkittävin suomalainen orkesteri. Vantaan viihdeorkesteri ja Riku Niemi Orchestra ovat nykyisin toimivia ammattimaisia isoja viihdeorkestereita.
Viihdemusiikin yhtenä lajina voidaan pitää iskelmämusiikkiä

Viihdeorkestereita/orkesterinjohtajia


Orkesterit on nimetty yleensä orkesterinjohtajan/kapellimestarin mukaan.
Herb Alpert
Burt Bacharach
Ray Conniff
Roberto Delgado
Alfred Hause
Antônio Carlos Jobim
Quincy Jones
Bradley Joseph
Bert Kaempfert
James Last
Guy Lombardo
Malando
Henry Mancini
Mantovani
Hugo Montenegro
Werner Müller
Paul Mauriat
Edmundo Ros
Béla Sanders
Lawrence Welk

Lähteet


Luokka:Populaarimusiikki
ca:Música lleugera
cs:Easy listening
da:Easy listening
de:Easy Listening
et:Easy listening
en:Easy listening
es:Música ligera
eo:Fonmuziko
fr:Easy listening
ko:이지 리스닝
hr:Easy listening
ka:მსუბუქი მუსიკა
nl:Easy listening
ja:イージーリスニング
pl:Easy listening
pt:Easy listening
ru:Лёгкая музыка
sh:Easy listening
tl:Senti
th:อีซีลีเซ็นนิง
uk:Легка музика

Espanja


Espanjan kuningaskunta eli Espanja on Lounais-Eurooppa sijaitseva valtio. Se jakaa Iberian niemimaan Portugalin ja Yhdistynyt kuningaskunta kuuluvan Gibraltarin kanssa. Koillisessa rajan takana ovat Ranska ja pieni Andorran ruhtinaskunta, ja etelässä on maarajaa Marokko kanssa (ks. Ceuta ja Melilla). Maahan kuuluvat Baleaarit Välimeri, Kanariansaaret Atlantin valtameri, Ceutan ja Melillan kaupungit Pohjois-Afrikka sekä muutama asumaton saari Marokon rannikolla. Espanjan pääkaupunki on Madrid. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Barcelona, Valencia, Sevilla, Málaga, Bilbao ja Zaragoza.

Maantiede


Tiedosto:Satellite image of Spain in January 2003.jpg
Espanja sijaitsee Pyreneiden niemimaalla. Koillisessa maata rajoittaa Pyreneet vuorijono ja etelässä Välimeri rannikon erottaa sisämaasta Sierra Nevada (Espanja) vuoristo. Pääkaupunki Madrid sijaitsee keskusylängöllä 650 metrin korkeudessa. Yli 2 000 metrin korkuisia vuoria on useita, korkeimmat huiput kohoavat yli 3 000 metriin.
Espanjassa on 1800 jokea, mutta monet niistä kuljettavat vain vähän vettä ja saattavat olla osan vuotta kuivillaan.
Kasvillisuus ja ilmasto vaihtelevat voimakkaasti rannikon ja sisämaan välillä ja korkeuden mukaan. Kesällä on lähes kaikkialla kuumaa ja kuivaa, mutta talvella on suuria lämpötilaeroja. Vuorilla voidaan lasketella, kun taas rannikolla on paljon lämpimämpää. Vuoden kylmimmän kuukauden eli tammikuun keskimääräinen alin lämpötila A Corunassa on 7,6 astetta, Valladolidissa -1,2 astetta.
Pohjois-Espanjassa, Biskajanlahti rannoilla sataa runsaasti, ja siellä kasvaa osittain lauhkeita ja osittain subtrooppisia lehtimetsiä. Näissä metsissä osa puustosta pudottaa lehtensä talveksi, mutta osa pitää ne ympäri vuoden. Etelä-Espanjassa, Välimeren rannoilla kasvaa välimereisiä metsiä ainavihantine tammilajeineen ja oliivipuineen. Vuorten takana, Espanjan keskiosissa on aavikoita, joissa sataa vain harvoin. Siellä kasvaa ainoastaan kivikkokasveja.
Kanariansaarten Afrikan läheisillä saarilla on vain aavikoita, mutta La Palmalla kasvaa vehmasta subtrooppista kasvillisuutta.
Tiedosto:Playa del ingles gran canaria.jpg saaren eteläosassa on suosittu lomakohde suomalaistenkin keskuudessa, Gran Canaria]]

Historia

Varhaishistoria ja muslimivalta


Vanhimmat merkit nykyihminen Espanjassa ovat 35&nbsp;000 vuoden takaa. Espanjan varhaisimpia nimeltä tunnettuja asukkaita olivat iberit, joiden puhuma kieli ei ollut indoeurooppalaiset kielet.<ref></ref> Ajanlaskun alkua edeltävällä vuosituhannella foinikialaiset, antiikin Kreikka ja karthagolaiset perustivat Espanjaan kauppatukikohtia. Rooman valtakunta valtasivat Espanjan Karthagolta toinen puunilaissota 200-luvulla eaa. ja seuraavalla vuosisadalla käytiin ns. keltiberisodat keltiberit ja roomalaisten välillä. Roomalaisten käyttämästä latinasta periytyy espanjan kieli. Länsi-Rooman hajoamisvaiheessa 400-luvulta alkaen germaaniheimot kuten gootit ja vandaalit perustivat Espanjan alueelle lyhytikäisiä valtakuntia. 700-luvulla islaminuskoiset maurit valloittivat Espanjan nopeasti. Islamilaisen Espanjan pääkaupunki Córdoba oli vaurain ja sivistynein keskus sen ajan Euroopassa.

Kristinusko ja suurvalta-aika


Nykyisen Espanjan historia alkoi 1000-luvulla, jolloin kristityt kuningaskunnat aloittivat Iberian niemimaan takaisinvaltauksen (Reconquista) islaminuskoisilta maureilta. Vuonna 1469 Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat virallisesti yhdistyivät, kun hallitsijat kuningas Ferdinand Katolilainen ja kuningatar Isabella Katolilainen avioituivat. Yhdessä katoliset kuningaskunnat kukistivat viimeiset maurihallitsijat Iberian niemimaalla 2. tammikuuta 1492 ja liittivät Aragoniaan ja Kastiliaan Granada (kuningaskunta), samana vuonna kun Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Vuonna 1512 kuningas Ferdinand valloitti osan Navarran kuningaskunnasta ja koko Espanja yhdistyi. Kirkon tueksi perustettiin inkvisitio ja juutalaiset ja muslimit käännytettiin tai karkotettiin maasta.
1500-luku Espanjasta tuli vähäksi aikaa Euroopan mahtavin valtio sen Amerikka valloitusten takia. Osmanien valtakunta laivasto lyötiin 1571 Lepanton taistelu. Valtakuntaan liitettiin Filippiinit 1564 ja Portugali 1580, mutta Englanti valloitus epäonnistui 1588 Espanjan Voittamaton armada hävittyä Englannin laivastolle. Huolimatta Amerikoista tuodusta kullasta Filip II (Espanja):n aikana 1556–1578 valtiontalous romahti lukuisien sotien ja suunnattomien rakennushankkeiden vuoksi. Seuraavien hallitsijoiden aikana rappeutuminen jatkui ja lukuisia alueita menetettiin. Portugali irtosi unionista 1640 ja katalonialaiset kapinoivat.

Perimyssodasta sisällissotaan


Vuosina 1701–1714 sodittiin Espanjan perimyssota (Espanja, Ranska ja Baijeri vastaan Itävalta, Preussi, Englanti ja Katalonia). Sota päättyi Ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja Habsburg-suku hallitsijasuku vaihtui Bourbon-sukuun. Espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa Euroopassa: Itävallalle alueet Italiassa ja Belgian, Savoijille Sisilian ja Gibraltar joutui Englannille.
Vuonna 1805 Trafalgarin taistelussa Horatio Nelsonin johtama Englannin laivasto voitti Ranskan ja Espanjan laivastot. Napoléon Bonaparte asetti veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle 1808, mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot Espanjan kapina Napoleonin joutuessa vaikeuksiin Venäjällä ja 1814 Bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle. Ranskan miehityksen aikana siirtomaat Etelä-Amerikka olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne heikko. Käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien ja tasavaltalaisten välillä. Vuonna 1898 Espanjalais-amerikkalainen sota Espanja menetti siirtomaansa Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin Yhdysvallat.

Sisällissota ja Francon aika


Vuonna 1931 Espanjasta tuli demokraattinen tasavalta, joka kuitenkin ajautui jälleen 1936 Espanjan sisällissota. Sota sai alkunsa armeijan johtamana sotilaskapinana tasavallan hallitusta vastaan. Saksa ja Italia antoivat tukea kansallisille joukoille ja Neuvostoliitto tasavaltalaisille. Sotaan osallistui myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä tasavaltalaisten että kansallisten puolella. Sodan aikana ja sen jälkeen teloitettiin satoja tuhansia ihmisiä . Sisällissodan jälkeen vuonna 1939 vallan otti voittajapuolen kenraali Francisco Franco. Hän hallitsi kuolemaansa vuoteen 1975 asti diktaattorina. Espanjan talous kärsi merkittävästi Francon ajan eristyneisyydestä ja huonosta tuottavuudesta. 1960-luku alun talousuudistusten ja ulkomaisen avun avulla matkailu ja teollisuus saatiin lopulta nousuun.

Uusi monarkia


Francon kuoltua Espanja palasi monarkiaksi ja kuninkaaksi tuli Francon valitsema seuraaja, Juan Carlos I. Hän aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet 1977. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit. Vuoden 1978 perustuslaki myötä myös historialliset alueet Baskimaa, Katalonia ja Galicia saivat itsehallinnon. Vielä 1981 Francon tukijat everstiluutnantti Antonio Tejeron johdolla yrittivät vallankaappausta vaatien autoritäärisen hallinnon palauttamista. Kaappauksen epäonnistumista pidetään kuninkaan vaikutusvallan ansiona.
Espanja on kehittynyt 1970-luku alkaen moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi, jolle matkailu on merkittävä elinkeino. Maa liittyi 1982 Pohjois-Atlantin liitto:on ja 1986 Euroopan unioniin. EU:hun liittyminen on tuonut maalle koheesiotukia, jotka ovat auttaneet nostamaan elintasoa lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa.
Vuonna 1959 perustettu baskien vapautusarmeija Euzkadi Ta Askatasuna eli ETA on tehnyt attentaatteja vuosikymmenten ajan. Vuonna 1973 se surmasi pääministeri Luis Carrero Blancon. Vuonna 1997 baskiasiamiehen kaappaus ja murha johtivat laajoihin mielenosoituksiin. Se on julistanut tulitaukoja 1997-1998 ja 2006-2007 sekä 2010.
Jose Maria Aznar nousi pääministeriksi vuonna 1996, kun hänen puolueensa PP vai niukan vaalivoiton maltillisten baskinationalistien tuella. PP uusi voittonsa vuonna 2000 murskaluvuin. Vuonna 2004 valtaan nousi sosialistipuolue ja Jose Luis Rodriguez Zapaterosta tuli pääministeri. Hänkin pääsi toiselle kaudelle vuoden 2008 voiton jälkeen.

Politiikka


Tiedosto:Juan Carlos 2004.jpg ja kuningatar Sofía vierailulla George W. Bush maatilalla Crawfordissa, Texasissa marraskuussa 2004.]]
Espanja on perustuslaillinen monarkia. Espanjan parlamentti, ''Cortes Generales'' on kaksikamarinen. Alahuoneen tai edustajainhuoneen (''Congreso de los Diputados'') 350 jäsentä valitaan suhteellisella vaalilla D'Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Ylähuoneen eli senaatin (''Senado'') 266 jäsenestä 208 valitaan suoralla kansanäänestyksellä ja loput 58 nimitetään virkaan alueellisten, lakia säätävien elinten toimesta. Myös he palvelevat nelivuotiskauden. Toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto, jonka puheenjohtajan eli Espanjan pääministeri parlamentti valitsee kuninkaan ehdotuksesta.
Espanja on jaettu itsehallintoalueisiin, joiden itsemääräämisvalta vaihtelee. Joillain on omat koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmänsä, muilla taas ei. Jotkin, varsinkin nationalistipuolueiden hallitsemat alueet, pyrkivät liittovaltio- tai jopa valtioliittotasoiseen itsevaltaan. Keskushallitus on pyrkinyt rajoittamaan innokkaimpien itsehallintoalueiden valtaa.
Terrorismi on edelleen ongelma Espanjassa. ETA (järjestö), baskit, on pyrkinyt ajamaan Baskimaan itsenäisyyttä väkivaltaisinkin keinoin.

Hallinnolliset alueet


Tiedosto:Sp-map.png
Vuoden 1978 perustuslaki jakaa Espanjan seitsemääntoista Espanjan itsehallintoalueet (''comunidades autónomas''). Itsehallintoalueet jakautuvat yhteen tai useampaan Espanjan maakunnat (''provincias''), joita on yhteensä viisikymmentä.

Suurimpia kaupunkeja

Talous


Tiedosto:AZCA (Madrid) 01.jpg
Espanja on maailman toiseksi suosituin matkailukohde Ranskan jälkeen. Vuosittain maassa vierailee 58 miljoonaa (vuonna 2006) matkailijaa.
Espanjan työttömyys oli vuonna 1994 Euroopan korkein 25 %, mutta laski tasaisesti ja oli kesällä 2007 7.95 %. Vuoden 2010 loppuun mennessä työttömyys nousi jälleen yli 20 prosenttiin. Työttömiä on noin 4,7 miljoonaa, mikä on lukumääräisesti enemmän kuin koskaan. Erityisen hälyttävää on nuorisotyöttömyys: vuonna 2009 37,9% nuorista eli 15-24-vuotiaista oli työttöminä.
Työvoima jakaantuu seuraavasti eri ammatteihin: palvelut 71,7 %, teollisuus 24 %, maatalous 4,2 % (2009 arvio).
Espanjan rikkain kaupunki on PricewaterhouseCoopersin vuonna 2005 tekemän tutkimuksen mukaan Madrid, jonka bruttokansantuote oli 188 miljardia Yhdysvaltain dollari. Toiseksi rikkain on Barcelona 140 miljardilla dollarilla.

Merkittävimpiä teollisuuden haaroja


Tekstiilit ja jalkineet, elintarvikkeet, metallit, kemikaalit, laivat, autot, koneet ja työkalut, matkailijat. Espanja on maailman viidenneksi ja Euroopan kolmanneksi suurin autojen valmistaja.

Espanjalaisia yrityksiä


Tiedosto:El Corte Inglés Alicante.JPG
CASA (lentokoneet), El Corte Inglés (vähittäiskauppa), Cepsa (öljynjalostus), Iberia (lentoyhtiö) (lentoyhtiö), Renfe (rautatiet), SEAT (autot), Spanair (lentoyhtiö, lopettanut toimintansa, konkurssi), Talgo (veturit ja junanvaunut), Telefónica (televiestintä), Inditex (vaateteollisuusyritys), Bodegas Torres (viinitila), Derbi (moottoripyörät)
Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet, kulkuneuvot, elintarvikkeet, lääkkeet ja muut kulutustavarat. Viennin suurimmat kohdemaat ovat Ranska, Saksa, Portugali, Italia ja Britannia.
Merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, rautamalmi, uraani, ligniitti, elohopea, lyijy, sinkki ja kupari, erilaiset teollisuusmineraalit kuten kaoliini sekä vesivoima ja hedelmällinen viljelysmaa.

Väestö


Espanjan tilastokeskuksen mukaan maan väkiluku 1. tammikuuta 2012 oli 47&nbsp;213&nbsp;000. Virallinen kieli on espanja, jota puhuu äidinkielenään 74 % väestöstä. Vähemmistökielet katalaani jota puhuu 17 %, galego eli galician kieli (7 %), baskin kieli (2 %), ovat virallisia kieliä eräillä alueilla. Uskonnoltaan 94 % espanjalaisista on katolisia.

Siirtolaisuus


Espanja on perinteisesti ollut siirtolaisia luovuttava maa. Nykyisin maasta on kuitenkin vaurastumisen myötä tullut erittäin suosittu maahanmuuttomaa. Ihmisiä muuttaa Espanjaan etenkin Latinalaisesta Amerikasta, Itä-Euroopasta ja Afrikasta, mutta myös muun muassa Länsi-Euroopasta ja Kiinasta.

Kulttuuri


Tiedosto:Mosque Cordoba.jpg

Kuvataide ja arkkitehtuuri


Espanjan sijainti on tehnyt siitä kulttuurien kohtauspaikan, joten sen arkkitehtuurin kerrostumissa näkyvät maailman kulttuurihistorian monet kerrostumat. Karthagon, Antiikin Kreikka ja Rooman valtakunta siirtokunnat loivat kulttuurin perustan. Maurit toivat islamilaisia vaikutteita. Romaaninen taide ja arkkitehtuuri kehittyi niemimaan pohjoisosissa. Kevytlinjainen gotiikka kehittyi romaanisten luostarien vastakohdaksi. Espanjalainen barokki ilmestyi 1500-luvun lopussa.
Tiedosto:Parc Güell, font del drac.jpg
Espanjalaisista moderneista arkkitehdeistä tunnetuin on Antoni Gaudí.
Tunnettuja espanjalaisia taidemaalareita ovat olleet muun muassa Diego Velázquez (1599–1660), Francisco de Goya (1746–1828), Joan Miró (1893–1983) ja Salvador Dalí (1904–1989). Kreikassa, Kreetan saarella syntynyttä El Grecoa (1540–1614) pidetään myös espanjalaisena taiteilijana, sillä hän vaikutti Toledossa. Espanjalaisen taiteilijan Pablo Picasson lukuisista maalauksista yksi tunnetuimmista on El Guernica, joka kuvaa Espanjan itsenäisyystaisteluissa pommitettua baskikaupunkia. Picasson ja Salvador Dalín maalauksiin voi tutustua Madridissa Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofía modernin taiteen museossa ja Picasson kotikaupungissa Málagassa. Pradon taidemuseossa voi tutustua mm. Velázquezin ja Goyan taideteoksiin.
Unescon maailmanperintöluettelossa on 38 kulttuurikohdetta Espanjasta. Ne ulottuvat ajallisesti Altamiran luolan esihistoriallisisista maalauksista ja roomalaisaikaisista raunioista Gaudin 1900-luvun töihin Barcelonassa. Laajin kohde on 769 km pitkä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti.

Musiikki


Flamenco-tanssi ja sitä säestävä musiikki on espanjalaista, etenkin andalusialaista perinnettä. Espanjalaiset kuten Andrés Segovia toivat klassisen kitaran konserttilavoille. Myös monet espanjalaiset säveltäjät ovat käyttäneet kansanmusiikin aineksia töissään. Espanjalainen kevyt ooppera, zarzuela, on suosittua lähinnä espanjankielisissä maissa, mutta oopperalaulaja Plácido Domingo on tehnyt sitä tunnetuksi laajemmissakin piireissä.

Elokuvat ja televisio


Tiedosto:Rossy de Palma Pedro Almodovar Penelope Cruz Cannes 2009.jpg
Mykkäfilmin aikana espanjalaisilla elokuvan tekijöillä oli yhteyksiä lähinnä Ranskaan. 1928 Salvador Dali ja Luis Buñuel tekivät ''Andalusialaisen koiran''. Bunuel kuvasi Ranskan lisäksi Yhdysvalloissa, muut aikakauden espanjalaiset ohjaajat jäivät vaille kansainvälistä huomiota. Rafael Rivelles ja Juan Calvo saivat pieniäpalkintoja Cannesin elokuvajuhlilla 1950-luvulla. Fernando Rey voitti Kultaisen palmun 1961 elokuvalla ''Viridiana''. jonka esittämisen Franco kielsi heti. Bunuel muutti Meksikoon 1949, ja muutkin filmintekijät tekivät yhteistyötä meksikolaisten kanssa. Kun spaghettiwesternit tulivat muotiin, Espanjassa kuvattiin vuorostan Meksikoon sijoittuvia elokuvia kuten ''Vain muutaman dollarin tähden''. Francon aikana Espanja oli erityksissä eurooppalaisest akulttuurista. Carlos Sauran ''Metsästysretki'' sai Berliinin elokuvajuhlilla hopeisen karhun 1966. Francon kuolema 1975 vapautti kokonaisen sukupolven, jonka kärjessä oli Pedro Almodóvar. Almodovarin läpimurto oli ''Naisia hermoromahduksen partaalla'', joka toi myös Carmen Mauran ja Antonio Banderasin kansainväliseen tietoisuuteen. Bigas Luna kuvasi Penélope Cruzin ja Javier Bardemin ensikohtaamisen elokuvassa ''Jamon Jamon''. Fernando Trueba voitti Oscarin 1992 elokuvalla ''Belle Époque – Muutosten aika''. 2000-luvulla on noussut uusi sukupolvi, joka on erityisen viehtynyt kauhuun ja fantasiaan.
Javier Bardem näytteli Alejandro Amenábarin eutanasiaa käsittelevässä elokuvassa ''Meri sisälläni'' vuonna 2004. Elokuva voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon.
Espanjalaisia televisiosarjoja ovat muun muassa ''Serranon perhe'', ''Francon aika - näin sen koimme'' ja ''Naapureina Madridissa''.

Kirjallisuus


Tunnettu espanjalainen renessanssiajan kirjailija oli Miguel de Cervantes (1547–1616), jonka pääteos El Quijote ilmestyi vuonna 1605. Sitä pidetään nykyaikaisen romaanikirjallisuuden perustajana. Kaksitoista vuotta myöhemmin, vuonna 1616 ilmestyi kirjan toinen osa, Don Quijote de la Mancha. Espanjalaisista nykykirjailijoista tunnettu ja palkittu on Antonio Muñoz Molina.
Tunnettu espanjalainen runoilija oli Federico García Lorca. García Lorcan tunnettu runo on ''Canción de Jinete''.
Kirjallisuuden Nobelin ovat saaneet José Echegaray y Eizaguirre 1904, Jacinto Benavente 1922, Juan Ramón Jiménez 1956, Vicente Aleixandre 1977 ja Camilo José Cela 1989.

Media


Valtion omistama julkisen palvelun Radiotelevisión Española lähettää kahdeksaa televisiokanavaa, näistä TVE1 ja TVE2, uutiskanava, urheilukanava ja lastenkanava ovat valtakunnallisia digitv:n kanavia, lisäksi RTVE:llä on satelliitissa ja kaapelissa näkyviä lisäpalveluja. Yksityisiä kanavia ovat Antena 3 (Espanja), Cuatro (TV-kanava) ja Telecinco. Lisäksi maassaon kolmetoista alueellista televisiokanavaa, joita rahoittavat aluehallinnot, ja lukuisia paikallisteelvisio-asemia.
Espanjan suurimmat lehdet ovat El País, El Mundo, El Periódico de Catalunya, La Vanguardia ja Diario ABC. Näiden rinnalle ovat nopeasti nousseet ilmaisjakelulehdet, jotka ovat saavuttaneet yli miljoona päiväistä lukijaa: 20 minutos, Qué!, Metro Directo ja ADN.

Ruoka- ja juomakulttuuri


Kuva:Paella 1719081168.jpg
Espanjalainen ja yleensä Välimeren alueen ruokalista on kevyt ja terveellinen. Siihen kuuluu paljon kasviksia ja hedelmiä. Yhteistä maan eri kolkille ovat myös oliivit, oliiviöljy, valkosipuli ja vaalea leipä sekä ruokajuomana viini. Leipää syödään kuin Suomessa perunaa pääruoan kanssa eikä espanjalainen ymmärrä ateriaa ilman leipää. Rannikolla syödään kalaa ja äyriäisiä (marisco), mutta maan sisäosissa ja pohjoisessa ruokapöytään kuuluvat myös liharuoat, nauta, sika ja lammas. Kani (conejo) ja kana (pollo) ovat myös yleisiä espanjalaisissa kotitalouksissa. Maaseudulla ruoka on rasvaista oliiviöljyssä paistettua.
Tyypillisiä espanjalaisia kansallisruokalajeja ovat esimerkiksi paella (riisiruoka, joka sisältää mm. kanaa, katkarapuja, simpukoita, herneitä ja sahramia), gazpacho (kylmä vihanneskeitto, joka sisältää mm. valkosipulia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, viinietikkaa, oliiviöljyä ja leipäpaloja), sopa de ajo (valkosipulikeitto), linssikeitto, tortilla española (espanjalainen perunamunakas). Erilaiset tapas kuuluvat Espanjaan. Tapaksina voidaan tarjoilla vaikkapa oliiveja, lihapyöryköitä, katkarapuja, chorizo-makkaraa, kinkkukuutioita, marinoitua paprikaa tai herkkusieniä, täytettyjä artisokanpohjia, kuorittuja manteleita, paneerattuja sipulirenkaita. Kansainvälisesti tunnettu juusto on vain La Manchan maakunnasta kotoisin oleva Queso Manchego.
Päivän pääateria syödään tyypillisesti klo 14 maissa iltapäivällä, ja perheet kokoontuvat usein lounaalle kotiin. Aamiaista sen sijaan jokainen saattaa nauttia omaan tahtiinsa, ja illansuun tukevaksi välipalaksi voidaan ottaa tapaksia myös baarissa tai kahvilassa. varsinainen päivällinen syödään taas perheen kesken, tyypillisesti iltakymmeneltä.
Nykyisin terveellisiä elämäntapoja korostavassa kulttuurissa Espanjan tavallisin jälkiruoka (postre) on hedelmäkori, joka sisältää muun muassa appelsiini, omena, banaani, Persikka, päärynä ja tummanpunaisia kirsikoita. Ravintoloissa jälkiruokana voi olla kauden hedelmiä eli ''fruta del tiempo''. Hedelmien ohella juusto jälkiruokana on säilyttänyt asemansa. Sokeri- ja rasvapitoisuuksista huolimatta Katalonian kuuluisin jälkiruoka on Crema Catalana (vanukas), joka on todellinen kaloripaukku. Se valmistetaan munasta, kermasta ja sokerista. Toinen tunnettu jälkiruoka on "flan" eli paahtovanukas. Sitä voidaan maustaa sitruunan maulla. Flan on melko työläs valmistaa. Se voidaan tarjoilla jäätelön kera. Kolmas omaperäinen espanjalainen jälkiruoka on ''arroz con leche'' eli maitoriisi. Jäätelö (helado) on myös tyypillinen espanjalainen jälkiruoka. Churro on makea munkkitanko, joka kastetaan kuumaan kaakaojuomaan. Churro voidaan nauttia aamupalaksi kahvin kera.
Kahvi tarjoillaan mustana (café solo), maitotilkan kera (café cortado) tai kuumaan maitoon sekoitettuna (café con leche). Alkoholiton maitomainen horcata de chufa maistuu mantelilta ja tehdään eräästä makeasta pähkinälajista.
Espanja on tunnettu viinimaana. Maailmalla tunnettuja ovat esimerkiksi Torresin viinit, cava (katalonialainen kuohuviini) ja Andalusiasta, Jerez de la Fronterasta peräisin oleva sherry eli jerez.Sangría on suosittu viini- ja hedelmäjuoma, jota on vahvistettu brandyllä, mutta sitä juovat enemmän matkailijat kuin paikalliset. Ruokajuomana myös olut (cerveza) on suosittu. Espanjalaiset oluet ovat yleensä keveitä ja virkistäviä.

Juhlapäivät


Kansallisten juhlapäivien lisäksi Espanjan itsehallintoalueilla, kaupungeilla ja kylillä on suuri määrä erilaisia paikallisia juhlapyhiä, ''fiestas locales''.

Urheilu


Espanjan Barcelona isännöi Kesäolympialaiset 1992. Se osallistui kisoihin vuonna 1900 ja sitten vuodesta 1920 alkaen. Viime vuosina sillä on ollut kesäolympialaisissa noin 300, talviolympialaissa 10–20 urheilijan joukkue.
Espanjan jalkapallomaajoukkue voitti jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut mestaruuden vuonna Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2010 ja sijoittui neljänneksi vuonna Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1950. Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut Espanja on voittanut mestaruuden vuosina Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 1964, Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2008 ja Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2012. Jalkapallo olympialaisissa maa voitti kultaa kotikisoissaan Jalkapallo kesäolympialaisissa 1992 ja hopeaa Jalkapallo kesäolympialaisissa 1920 ja Jalkapallo kesäolympialaisissa 2000. Maaliskuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla yksi. Espanjalla on myös menestynyt Espanjan futsal-maajoukkue.
Moottoriurheilussa ovat menestyneet muun muassa Ralli Carlos Sainz sekä Formula 1 -kuljettaja Fernando Alonso. Formula 1 -osakilpailuja on ajettu Barcelonan lähistöllä vuodesta 1991 alkaen.
Espanja on menestynyt myös tennis hyvin. Maa on voittanut Davis Cupin neljä kertaa ja Fed Cupin viisi kertaa. Maan tunnetuimpiin pelaajiin kuuluu entinen maailmanlistan ykköspelaaja ja vuoden 2010 parhaaksi urheilijaksi valittu Rafael Nadal.

Katso myös


Espanjalaiset
Espanjan kirjallisuus

Lähteet


Helminen, Juha & Aura Korppi-Tommola & Juha Korppi-Tommola (1994),'' Espanja diktatuurista demokratiaan''. Helsinki: Kleo ja Nykypäivä.
''Berlitz Matkaopas Barcelona'' (2008), Tammi.

Viitteet

Aiheesta muualla


http://www.matkaopas.info/espanja/ Espanja - matkailijan aarreaitta
http://www.espanja.suomalaisille.com Suomenkieliset matkailusivustot Espanjasta
http://www.spain.info Espanjan viralliset matkailusivut
http://maps.google.com/maps?ll=40.078071,-4.482422&spn=7.463320,16.215820&z=11&t=h&hl=en Espanja Google Mapissa
http://espanja.org/ Espanja.org - "Elämyksiä Espanjasta"
http://www.espanja-info.net Espanja-info.net - "Tietoa Espanjasta"
http://www.espanjansanomat.es Espanjan sanomat
http://www.fuengirola.fi Fuengirola.fi - "Palveluportaali Espanjassa asuville ja maasta kiinnostuneille."
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=32&t=152&a=3123 YLE Elävä arkisto: Aurinkoista Espanjaa - matkailufilmi vuodelta 1950
Luokka:Espanja
ace:Seupanyo
kbd:Эспаниэ
af:Spanje
als:Spanien
am:እስፓንያ
ang:Spēonland
ar:إسبانيا
an:Espanya
arc:ܐܣܦܢܝܐ
roa-rup:Ispania
frp:Èspagne
ast:España
gn:España
ay:Ispaña
az:İspaniya
id:Spanyol
ms:Sepanyol
bn:স্পেন
zh-min-nan:Se-pan-gâ
jv:Spanyol
su:Spanyol
ba:Испания
be:Іспанія
be-x-old:Гішпанія
bcl:Espanya
bi:Spain
bar:Spanien
bo:ཞི་པན་ཡ།
bs:Španija
br:Spagn
bug:Spanyol
bg:Испания
ca:Espanya
ceb:Espanya
cv:Испани
cs:Španělsko
ch:España
cbk-zam:España
co:Spagna
cy:Sbaen
da:Spanien
pdc:Schpaani
de:Spanien
dv:އިސްޕެއިން
nv:Dibé Diníí Bikéyah
dsb:Špańska
na:Pain
dz:སིཔཱེན་
et:Hispaania
el:Ισπανία
eml:Spaggna
en:Spain
es:España
eo:Hispanio
ext:España
eu:Espainia
ee:Spain
fa:اسپانیا
hif:Spain
fo:Spania
fr:Espagne
fy:Spanje
fur:Spagne
ga:An Spáinn
gv:Yn Spaainey
sm:Spania
gag:İspaniya
gd:An Spàinn
gl:España
gan:西班牙
glk:ائسپانيا
gu:સ્પેઇન
got:𐌷𐌴𐌹𐍃𐍀𐌰𐌽𐌾𐌰
hak:Sî-pân-ngà
xal:Эспанмудин Нутг
ko:스페인
haw:Sepania
hy:Իսպանիա
hi:स्पेन
hsb:Španiska
hr:Španjolska
io:Hispania
ig:Spain
ilo:España
bpy:স্পেন
ia:Espania
ie:Hispania
iu:ᓯᐸᐃᓐ
ik:Spaña
os:Испани
zu:ISpeyini
is:Spánn
it:Spagna
he:ספרד
kl:Spania
kn:ಸ್ಪೇನ್
pam:Espanya
ka:ესპანეთი
csb:Szpańskô
kk:Испания
kw:Spayn
rw:Esipanye
ky:Испания
rn:Esipanye
sw:Hispania
kv:Испания
kg:Espania
ht:Espay
ku:Spanya
lad:Espanya
lez:Испания
la:Hispania
ltg:Spaneja
lv:Spānija
to:Sepeni
lb:Spuenien
lt:Ispanija
lij:Spagna
li:Spanje
ln:Espania
jbo:sangu'e
lmo:Spagna
hu:Spanyolország
mk:Шпанија
mg:Espaina
ml:സ്പെയിൻ
krc:Испания
mt:Spanja
mi:Pāniora
mr:स्पेन
xmf:ესპანეთი
arz:اسبانيا
mzn:ایسپانیا
cdo:Să̤-băng-ngà
mwl:Spanha
koi:Эспання
mdf:Испания
mn:Испани
my:စပိန်နိုင်ငံ
nah:Caxtillān
nl:Spanje
nds-nl:Spanje
ne:स्पेन
new:स्पेन
ja:スペイン
nap:Spagna
ce:Испани
frr:Spaanien
pih:Spain
no:Spania
nn:Spania
nrm:Espangne
nov:Spania
oc:Espanha
mhr:Испаний
or:ସ୍ପେନ
uz:Ispaniya
pa:ਸਪੇਨ
pag:Espanya
pnb:سپین
pap:Spaña
ps:اسپانیا
km:អេស្ប៉ាញ
pcd:Espanne
pms:Spagna
nds:Spanien
pl:Hiszpania
pnt:Ισπανία
pt:Espanha
kaa:İspaniya
crh:İspaniya
ty:Paniora
ro:Spania
rmy:Spaniya
rm:Spagna
qu:Ispaña
ru:Испания
rue:Іспанія
sah:Испания
se:Spánia
sa:स्पेन्
sc:Ispagna
sco:Spain
stq:Spanien
st:Spain
sq:Spanja
scn:Spagna
simple:Spain
ss:Sipeyini
sk:Španielsko
sl:Španija
cu:Їспанїꙗ
szl:Szpańijo
so:Isbania
ckb:ئیسپانیا
srn:Spanyorokondre
sr:Шпанија
sh:Španija
sv:Spanien
tl:Espanya
ta:எசுப்பானியா
kab:Spanya
roa-tara:Spagne
tt:Испания
te:స్పెయిన్
tet:España
th:ประเทศสเปน
vi:Tây Ban Nha
tg:Испониё
tpi:Spen
chr:ᏍᏆᏂᏱ
chy:Spain
tr:İspanya
tk:Ispaniýa
udm:Испания
uk:Іспанія
ur:ہسپانیہ
ug:Ispaniye
za:Sihbanhyaz
vec:Spagna
vep:Ispanii
vo:Spanyän
fiu-vro:Hispaania
wa:Espagne
zh-classical:西班牙
vls:Spanje
war:Espanya
wo:Ispaañ
wuu:西班牙
ts:Spaniya
yi:שפאניע
yo:Spéìn
zh-yue:西班牙
diq:İspanya
zea:Spanje
bat-smg:Ispanėjė
zh:西班牙

Elektroniikka


Elektroniikka on sähkötekniikka osa, joka perustuu elektronien liikkeen ohjaamiseen. Elektroniikka sisältää Sähkölaite suunnittelua, rakentelua, käyttöä ja tutkimista. Elektroniikan aikakausi alkoi vuonna 1902 John Ambrose Flemingin keksittyä tyhjiödiodin, jolloin hän myös loi elektroniikan käsitteen.
Laajempia määritelmiä ovat antaneet alaa tutkivat insinöörit sekä standardointijärjestö. Suomen Akatemian tieteen keskustoimikunnan elektroniikkajaoston mietintö vuodelta 1974 on seuraavanlainen: ”''Elektroniikka on teknologia, jossa puolijohdeainetta, elektroniputkia ja muita elektronisia komponentteja käytetään hyväksi toteutettaessa mitä erilaisimpia järjestelmiä, tiedonsiirtoa ja käsittelyä, koneistojen automaattista valvontaa ja ohjausta ynnä prosessisuureiden niin tieteellistä kuin käytännöllistäkin mittausta varten.''”
Tiedosto:Diode-closeup.jpg on yksinkertainen elektroninen komponentti, puolijohde liitos päästää elektronien virran lävitseen vain yhteen suuntaan.]]
Sähköalan kansainvälinen standardisoimisjärjestö International Electrotechnical Commission (IEC) sanoi vuonna 1956, että ”''elektroniikka on se tieteen ala, joka käsittelee sähkön johtumista tyhjiössä, kaasussa ja puolijohteessa sekä näihin ilmiöihin perustuvien laitteiden sovellutuksissa.''”
Yhdysvallat sähkö- ja elektroniikkainsinöörit taas määrittelevät, että ''"elektroniikka on se tieteen ja tekniikan ala, joka käsittelee ihmisen aistin ja aivojen korvaamista ja täydentämistä laitteilla, jotka keräävät ja käsittelevät informaatiota, siirtävät sen haluttuun paikkaan, jossa ohjaavat koneita tai esittävät informaatiota ihmisen käytettäväksi."''
Sähkövoimatekniikka elektroniikan sovelluksia ovat muun muassa taajuusmuuttajat ja HVDC-merikaapelit.

Elektroniikka-aloja


analogiaelektroniikka
digitaalielektroniikka
tehoelektroniikka
radiotekniikka

Elektroniikan mittaus- ja testauslaitteita


Tiedosto:Voltmeter.jpg
Elektroniikassa käytetään monia erityisiä sähköteknisiä mittalaitteita, joilla voidaan mitata ja tarkkailla erilaisia sähköisiä ilmiöitä elektronisissa laitteissa. Useat mittaus- ja tastauslaitteet ovat itsekin elektronisia laitteita, vaikka vanhat mittalaitteiden periaatteet saattavatkin olla sähkömekaanisia.
Ampeerimittari
Galvanometri (nykymuodossaan kiertokäämimittari), jolla voidaan mitata sähkövirtaa
Logiikka-analysaattori (digitaalisten piirien testaamiseen)
Oskilloskooppi, joka piirtää kuvaajan jännite, sähkövirta tai resistanssi muuttumisesta ajan suhteen.
Pihtivirtamittari, jota käytetään johtimessa kulkevan virran mittaamiseen johtimen ulkopuolelta
Spektrianalysaattori, jolla mitataan signaalin amplitudia taajuuden funktiona.
Taajuuslaskin
Vektoripiirianalysaattori
Volttimittari
Yleismittari, jolla voi mitata jännitettä, sähkövirta ja resistanssi.
LCR-mittari, jolla voi mitata induktanssia, kapasitanssia ja resistanssi
Eristysvastusmittari
Seuraavilla laitteilla voidaan tuottaa testaamisessa tarvittavia herätesignaaleita tutkittaville laitteille:
Pulssigeneraattori
Signaaligeneraattori
Tutkittavalle laitteelle käyttöjännitettä tuottamaan voidaan käyttää laboratoriovirtalähdettä.

Elektroniikan komponentit


Elektroniikan piireissä käytetään elektronisten, aktiivisten komponentien lisäksi passiivisia, lineaarisuus komponentteja.
jännitelähde ja virtalähde

Liitoskomponentit


Johtimet ja kaapelit:
koaksiaalikaapeli ja twinaksiaalikaapeli
sähköjohdin
Liittimet:
Banaaniliitin
BNC-liitin
D-liitin
DIN-liitin
N-liitin
Piirilevy
Puristusliitin
RCA-liitin
SMA-liitin
Sokeripalaliitin

Passiiviset komponentit


Tiedosto:Capacitors_dipped.jpg
Passiivisiksi komponenteiksi kutsutaan komponentteja, jotka kuluttavat energiaa.
kytkin (elektroniikka)
Dip-kytkin
Vipukytkin
Kiertokytkin
Painokytkin
muuntaja
vastus
PTC- ja NTC -termistorit
varistori eli varistori
LDR eli valovastus
potentiometri eli säätövastus
kondensaattori
säätökondensaattori
kela (komponentti)
yhteismuotokuristin (CMC)
sulake
ylijännitesuoja (TVS)
metallioksidivaristori (MOV)
kaasupurkausputki
kide (komponentti)

Aktiiviset komponentit


Tiedosto:Dubulttriode darbiibaa.jpg olivat ensimmäisiä elekronisia komponentteja, kuuman hehkulangan irroittamat elektronit liikkuvat putken tyhjiössä katodilta anodille.]]
Tiedosto:Two maxims ic circuits and 7seg disps.jpg
Aktiiviseksi komponentiksi kutsutaan komponenttia, joka tuottaa energiaa tai osallistuu aktiivisesti piirin sähköiseen toimintaan. Tyypillisiä esimerkkejä ovat jännite, virta- ja teholähteet, esimerkiksi paristo tai komponentit, joilla saadaan aikaan vahvistusta. Mikropiirit ovat laajoja toimintoja sisältäviä aktiivisia komponentteja.
elektroniputki
Aktiiviset puolijohdekomponentit:
transistori
BJT eli bipolaarinen transistori
FET
tyristori
Tyristori, Gate Turnoff Thyristor
Triac
IGBT

Puolijohdekomponentit


Puolijohdekomponentteja ovat mm. aktiiviset puolijohdekomponentit kuten transistorit ja seuraavat komponentit:
DIAC
diodi
laserdiodi
Schottky-diodi
tunnelidiodi
hohtodiodi eli LED
fotodiodi
zenerdiodi
kapasitanssidiodi
transienttisuojadiodi

Analogiset piirit


operaatiovahvistin
komparaattori
transkonduktanssivahvistin
regulaattori

Digitaaliset piirit


looginen portti
rekisteri (tietokonetekniikka)
A/D-muunnin
D/A-muunnin
Multiplekseri
Enkooderi
Dekooderi
Laskuri
Summain
mikrokontrollerit
FPGA-piirit
Logiikkapiiriperheet
LVDS-signaalit

Piirirakenteita


tasasuuntaaja, vaihtosuuntaaja ja taajuusmuuttaja
modulaattori ja ilmaisin (modulaation)
oskillaattori
sekoitin
Elektroniikan suodattimet
alipäästösuodatin
ylipäästösuodatin
kaistanpäästösuodatin
kaistanestosuodatin
kokopäästösuodatin
vaihelukittu silmukka (PLL)
huippuarvoilmaisin
Jännitelähde ja virtalähde
optoerotin

Elektroniikan käsitteitä


eriste
Sähkömagneettinen induktio
johde
magnetismi
modulaatio (elektroniikka)
puolijohde
staattinen sähkö
siirtolinja

Sähköisiä suureita


impedanssi Z
induktanssi L
jännite U
kapasitanssi C
reaktanssi X
resistanssi R
sähkövaraus Q
taajuus f
teho P
sähkövirta I

Sähkövirran tyypit


tasavirta
vaihtovirta
kolmivaihevirta

Kohina


lämpökohina
valkoinen kohina

Elektroniikan laitteita


antenni
askelmoottori
dynamo
kaapeli
kuristin
käämi
mikropiiri
mikrokontrolleri
mikroprosessori
näyttö
radio
solenoidi
sähkömoottori
tasasuuntaaja
televisio
vahvistin

Elektroniikan valmistus


Piirilevy
Pintaliitos
Juotos - aaltojuotos ja pastajuotos, juotin
Juotospasta, juotostina

Katso myös


Radiotekniikka
Optoelektroniikka
Digitaalipiirit
Elektroniikkateollisuus
Mekatroniikka, anturi ja toimilaite
Sähkön ja elektroniikan historia
Tulostettava elektroniikka

Aiheesta muualla


http://www.epanorama.net/ ePanorama – tietoa elektroniikasta (englanniksi)
http://www.tkk.fi/Misc/Electronics/faq/sfnet.harrastus.elektroniikka/ sfnet.harrastus.elektroniikka usein kysytyt kysymykset
http://en.wikibooks.org/wiki/Electronics Wikibooks: Elektroniikka (englanniksi)

Viitteet


Luokka:Elektroniikka
af:Elektronika
ar:إلكترونيات
an:Electronica
ast:Electrónica
az:Elektronika
id:Elektronika
ms:Elektronik
bn:ইলেকট্রনিক্স
jv:Elektronika
su:Éléktronika
be:Электроніка
be-x-old:Электроніка
bar:Elektronik
bs:Elektronika
br:Elektronek
bg:Електроника
ca:Electrònica
ceb:Elektronika
cv:Электроника
cs:Elektronika
cy:Electroneg
da:Elektronik
de:Elektronik
et:Elektroonika
el:Ηλεκτρονική
en:Electronics
es:Electrónica
eo:Elektroniko
eu:Elektronika
fa:الکترونیک
fr:Électronique
fy:Elektroanika
fur:Eletroniche
gl:Electrónica
gan:電子學
ko:전자공학
hy:Էլեկտրոնիկա
hi:इलैक्ट्रॉनिक्स
hr:Elektronika
io:Elektroniko
ia:Electronica
is:Rafeindatækni
it:Elettronica
he:אלקטרוניקה
kl:Innallangialerineq
kn:ವಿದ್ಯುಚ್ಛಾಸ್ತ್ರ
ka:ელექტრონიკა
kk:Электроника
ht:Elektwonik
ku:Elektronîk
lo:ເອເລັກໂຕຣນິກ
la:Electronica
lv:Elektronika
lt:Elektronika
hu:Elektronika
mk:Електроника
mg:Elektronika
ml:ഇലക്ട്രോണിക്സ്
mr:इलेक्ट्रॉनिकी
mwl:Eiletrónica
mn:Электроник
my:အီလက်ထရွန်းနစ်
nl:Elektronica
ne:इलेक्ट्रोनिक्स
ja:電子工学
no:Elektronikk
nn:Elektronikk
oc:Electronica
pa:ਇਲੇਕਟਰਾਨਿਕ
pnb:الیکٹرونکس
ps:برېښنايي ټېکنالوژي
nds:Elektronik
pl:Elektronika
pt:Eletrônica
ro:Electronică
ru:Электроника
rue:Електроніка
sa:ऋणाणुशास्त्र
sco:Electronics
stq:Elektronik
sq:Elektronika
scn:Alittrònica
si:ඉලෙක්ට්‍රොනික තාක්‍ෂණය
simple:Electronics
sk:Elektronika
sl:Elektronika
sr:Електроника
sh:Elektronika
sv:Elektronik
tl:Elektronika
ta:இலத்திரனியல்
tt:Электроника
th:อิเล็กทรอนิกส์
vi:Điện tử học
tpi:Elektroniks
tr:Elektronik
uk:Електроніка
ur:برقیات
ug:ئېلېكترون ئىلمى
vec:Elitronega
fiu-vro:Elektrooniga
war:Elektronika
wo:Mbëjfeppal
yi:עלעקטראניק
yo:Ìṣiṣẹ́oníná
bat-smg:Alektruonėka
zh:电子学

Etelä-Afrikka


Etelä-Afrikan tasavalta eli Etelä-Afrikka on tasavalta Eteläinen Afrikka, aivan Afrikka mantereen eteläisimmässä kärjessä. Sen rajanaapureita ovat Namibia, Botswana, Zimbabwe, Mosambik ja Swazimaa. Lesothon valtio sijaitsee enklaavina Etelä-Afrikan sisällä. Maan ilmasto vaihtelee alueittain. Läntisessä Kapmaassa on välimerenilmasto, ja sisämaa on puoliaavikkoa, jossa sataa kesäisin. KwaZulu-Natalissa on Subtrooppinen vyöhyke. Etelä-Afrikkaa voidaan pitää Afrikka mantereen suurvaltana, ja sillä on alueen ylivoimaisesti suurin talous. Maa on maailman johtavia mineraalien viejiä.
Erityisesti mustat afrikkalaisnationalistit kutsuvat Etelä-Afrikkaa Azaniaksi. Muun muassa arkkipiispa Desmond Tutu ja Nelson Mandela ovat kuvanneet vuoden 1994 jälkeistä demokraattista monikulttuurillista Etelä-Afrikkaa Sateenkaarivaltioksi ().

Historia


Runsaat 10&nbsp;000 vuotta sitten laajoilla aluilla eteläisessä Afrikassa vallitsi nykyisten sanit esi-isien kulttuuri. Sanien elämänmuoto perustui metsästykseen, kalastukseen ja keräilyyn, ja he olivat muodostaneet noin 50–500 ihmisen kierteleviä metsästäjäryhmiä. Noin 2&nbsp;200 vuotta sitten eräät san-ryhmät nykyisen Botswanan pohjoisosissa kesyttivät ensimmäiset kotieläimet ja alkoivat liikkua kohti etelää. Heidän luomaansa uutta sosioekonomista järjestelmää on antropologia piirissä kutsuttu khoikhoit-metsästäjäpaimentolaisuudeksi.
Bantukielet puhuvaa väestöä alkoi saapua Itä-Afrikasta nykyisen Transvaalin alueelle jo 300-luvulla. Nguni-tsongat asuttivat 1500-luvulla jo suurta osaa nykyisestä Etelä-Afrikasta, kuten Natalin rannikkoalueita, ja sotho-tswanat Oranjejoki ja Vaaljoki yhtymäkohdan pohjoispuolta. Maan eteläisimpään osaan he eivät kuitenkaan olleet levittäytyneet, vaan siellä asuivat edelleen ainoastaan khoikhoi- ja san-kansat, ja alue oli hyvin harvaan asuttua. 1700-luvulle tultaessa nguni-tsongat olivat jakautuneet lukuisiin pienempiin etnisiin ryhmiin kuten zulut, xhosat ja swazit.

Siirtomaakausi


Ensimmäiset Buurit asettuivat Hyväntoivonniemi nykyisen Kapmaan alueelle vuonna 1652. Siirtokunnan väkiluku kasvoi vuosisadan loppuun mennessä 15&nbsp;000:een, ja sen pinta-ala laajeni vielä nopeammin. Monet siirtokuntalaiset muuttivat myös sanit ja khoit asuttamaan sisämaahan. Siirtolaiset kahakoivat jatkuvasti ympäröivien afrikkalaisheimojen kanssa. Vuosien 1785–1795 välisenä aikana näissä kahakoissa kuoli 2&nbsp;000 san-heimoon kuulunutta miestä ja naista sekä lisäksi 700 joutui orjuuteen.
Vuonna 1795 Brittiläinen imperiumi valloittivat Kapmaan strategiseksi tukikohdaksi ranskalaisia vastaan hallitakseen meritietä itään.
Tiedosto:Laager slag bij bloedrivier.JPG Blood Riverin varrella.]]
Tiedosto:KingShaka.jpg
Tiedosto:Flag of South Africa 1928-1994.svg
Vuosina 1835–1843 noin 12&nbsp;000 buuria lähti Suuri vaellus kohti pohjoista. Muuttoliikkeen syinä olivat taloudelliset ongelmat, xhosat ja buurien välinen aseellinen konflikti ja erityisesti tyytymättömyys brittihallintoa kohtaan. Voortrekkerien mielestä brittihallinto ei ollut tarjonnut turvaa xhosia vastaan, vaan se oli edistänyt musta- ja valkoihoisten välistä tasa-arvoa ja kieltänyt orjakaupan Kapmaassa.}}: ''"Another estimate is that over 15,000 people in total left in that period; however, this includes non-whites who made up at least half of the total. Thus, a total 7–8,000 Afrikaners is probably about right."''<br/> }}</ref>
1700-luvun lopulla pohjoisten ngunit keskuudessa syntyi poliittisia levottomuuksia liiallisen väestönkasvun ja kaupallisen kilpailun seurauksena. Ngunien väliset etniset yhteenotot johtivat uudenlaisen sotilaallisen ja hallinnollisen järjestelmän syntymiseen. "Mustaksi Napoleoniksi" kutsutun Shaka Zulun johdolla syntyikin vahva zuluvaltio. 1820-luvun puoleen väliin mennessä Shaka hallitsi jo yli 100&nbsp;000 ihmisen valtakuntaa, ja hänen armeijassaan oli 40&nbsp;000 miestä.
Shakan valloituksia pakoon lähti suuri joukko väestöä, joka muodosti niin sanotun mfecaneliike () ja jonka vaikutukset tuntuivat Keski- ja Itä-Afrikassa saakka. Eri banturyhmien valtiollinen kehitys nopeutui, ja Afrikkaan syntyi useita uusia kuningaskuntia kuten Ndebele ja Gaza sekä edelleen olemassa olevat Besotho (nykyinen Lesotho) ja Swazi (nykyinen Swazimaa). ''Mfecanen'' aikainen sekasorto mahdollisti myös buurien levittäytymisen pohjoisemmaksi 1830-luvulta alkaen ja loi pohjan apartheidin aikana esitetylle myytille buurien muuttamisesta "tyhjään maahan".

Buurisodat


Britit liittivät Transvaalin pakolla siirtokuntaansa 1877. Buurit protestoivat pakkoliittämistä nousemalla kapinaan 1880 joulukuussa. Majuba Hillin taistelussa useisiin pieniin ryhmiin jakautuneet buurijoukot löivät brittiläiset joukot, jotka kärsivät kovia tappioita. William Gladstonen johtama brittihallitus katsoi sodan menetetyksi ja allekirjoitti aselepo 6. maaliskuuta. Lopullinen rauhansopimus allekirjoitettiin 23. maaliskuuta 1881. Buureille myönnettiin itsehallinto Transvaalissa brittien valvonnassa.
Vuonna 1887 kullankaivajat löysivät maailman suurimman kultaesiintymän Witwatersrandista ("Randi") harjanteelta. Kullan löytämisen jälkeen tuhannet brittiläiset siirtolaiset alkoivat vyöryä rajan yli Kapmaasta. Afrikaanerit hermostuivat uitlanderien läsnäolosta ja kielsivät heiltä äänestysoikeuden. Transvaal antoi vuonna 1899 uhkavaatimuksen, joka johti sotaan. Oranje liittyi tuolloin Transvaaliin. Hyvin alkaneesta sissisodasta huolimatta buurit joutuivat vuonna 1902 antautumaan brittijoukoille. Kärsimästään tappiosta huolimatta he onnistuivat säilyttämään oman kielensä ja kulttuurinsa ja kykenivät saamaan poliittista vaikutusvaltaa.
Etelä-Afrikan unioni syntyi vuonna 31. toukokuuta 1910 neljän Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaan (Kapmaan, Natalin, Transvaalin ja Oranjen vapaavaltion) yhdistyessä uudeksi itsenäiseksi brittiläiseksi dominioksi. Maan ensimmäisiä keskeisiä poliittisia kysymyksiä olivat Lounais-Afrikka (nykyinen Namibia) siirtyminen Kansainliitto mandaatilla Etelä-Afrikan hallintaan ja mustien ja valkoisten välisen aseman järjestäminen maan kaupungeissa. Hallitus pyrki ratkaisemaan näitä kysymyksiä vuoden 1911 ''kaivos- ja työlailla'' (Mines and Works Act), joka kielsi afrikkalaisilta suurimman osan korkeaa ammattitaitoa vaativista kaivostöistä, jotka varattiin valkoisille.
Vuonna 1931 Etelä-Afrikka sai Westminsterin säädös lopullisesti itsenäisen valtion aseman, mutta jäi edelleen Kansainyhteisön jäseneksi. Vuonna 1961 maa erosi Kansainyhteisöstä, mutta liittyi siihen takaisin vuonna 1994.
1930-luvun aikana afrikaanerinationalismiksi kutsuttu etno-nationalistinen ideologia voimistui, ja sen keskeiseksi toteuttajaksi nousi Kansallispuolueesta eronnut Daniel François Malanin perustama Puhdasoppinen kansallispuolue (). Toinen maailmansota alla afrikaanerit ajautuivat riitaan Etelä-Afrikan osallistumisesta sotaan. Vuonna 1939 pääministeriksi noussut Jan Smuts vei maan kuitenkin sotaan Ison-Britannian rinnalle.

Apartheid


Tiedosto:DurbanSign1989.jpgin hiekkarannalla vuonna 1989. Sen mukaan ainoastaan valkoiset voivat käyttää rantaa.]]
Toisen maailmansodan jälkeen vuoden 1948 vaaleihin uudelleen yhdistynyt kansallispuolue (Etelä-Afrikka) lähti kampanjoimaan uuden ''apartheidiksi'' kutsumansa politiikan puolesta. Kansallispuolue lupasi myös turvata "valkoisten työläisten edut ja työmahdollisuudet valkoisten alueilla", ja sen vaalikampanjassa käytettiin iskulauseita kuten ''Swart gewar'' (musta vaara) ja ''Die kaffer op sy plek'' (Kafferi sinne minne kuuluukin). Puolue voitti vaaleissa parlamentin enemmistön, vaikka saikin alle puolet annetuista äänistä, ja muodosti hallituksen Daniel François Malanin johdolla.
Apartheid-järjestelmä kehitettiin 1950-luvun aikana säätämällä lukuisia eri lakeja. Nämä lait liittyivät yleensä johonkin akuuttiin valkoista ylivaltaa uhanneeseen tilanteeseen, eikä niiden yhteisvaikutuksia ollut mietitty. Tämän vuoksi lait aiheuttivat lukuisia ei-toivottuja vaikutuksia ja ristiriitoja, jotka alkoivat yhä enemmän ilmetä 1960-luvun kuluessa. Esimerkiksi bantuopetuksen tarkoituksena oli tuottaa kuuliaisia afrikkalaisia työläisiä, jotka oli opetettu uskomaan, etteivät he ansainneet yhteiskunnassa kuin palvelijan roolin. Sen sijaan se tuottikin nuoria aktivisteja, jotka ymmärsivät, ettei heillä ollut mitään menetettävää vastustaessaan hallitusta väkivaltaisesti. Apartheid-järjestelmän keskeinen piirre oli niin sanottu "suurapartheid". Siinä eri roturyhmille pyrittiin luomaan omat itsenäiset kotimaansa, joissa niiden oli määrä "kehittyä itsenäisesti". Etelä-Afrikkaan perustettiin kymmenen mustien kotimaata eli bantustania. Myös asuinalueet, rakennukset, palvelut ja julkiset tilat luokiteltiin rotujen mukaan. Muualla Etelä-Afrikassa mustien asuinpaikat ja työpaikat määrättiin tarkasti ja heillä tuli olla passi. Useimmat mustat asuivat silti bantustanien ulkopuolella. 70-luvulla bantustanit julistettiin itsenäisiksi valtioiksi, mutta niiden itsenäisyys ei käytännössä toteutunut eivätkä muut valtiot kuin Etelä-Afrikka tunnustaneet niiden itsenäisyyttä.

Apartheidin päättyminen


ANC ja muiden järjestöjen vastarinta apartheid-politiikkaa kohtaan kasvoi vuosikymmenien aikana, ja lopulta maa ajautui pattitilanteeseen, jossa musta oppositio ei kyennyt voimatoimin kaatamaan valkoista hallitusta, mutta hallitus ei myöskään onnistunut hävittämään oppositiota. Vuonna 1989 maan presidentiksi noussut Frederik Willem de Klerk katsoi, että ulko- ja sisäpoliittinen tilanne vaati neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa. Hän uskoi, että neuvotteluteitse olisi mahdollista saavuttaa maan valkoisen väestön kannalta parempi lopputulos, jos ne käytäisiin hallituksen vielä ollessa suhteellisen vahvoilla sotilaallisesti. Lähes kolme vuotta jatkuneiden neuvottelujen jälkeen eri osapuolten onnistui luoda sovitteluratkaisu vallanjaosta ja vaalien ajankohdasta. Neuvottelujen aikana poliittinen väkivalta maassa lisääntyi valkoisten, etupäässä afrikaanerinationalismi äärioikeistolaisten liikkeiden ja Inkatha-vapauspuolueen toiminnan vuoksi.
Vuonna 1993 maassa pidettiin vaalit, joihin saivat ensimmäistä kertaa osallistua kaikki etniset ryhmät. Vaaleissa maan johtoon nousi ANC johtama koalitio. ANC sai vaaleissa annetuista äänistä 62,7 %, joka jäi hiukan alle perustuslain muuttamiseksi vaaditusta 2/3 enemmistöstä. Maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Kansallispuolue 20,4 %:n kannatuksella. 9. toukokuuta Etelä-Afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan uudeksi presidentiksi. Maan kansalliskokouksen puhemieheksi valittiin Frene Ginwala.
Vuonna 1995 kansallisen yhtenäisyyden hallitus nimitti Totuuskomission () selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia. Komissio kuuli rikoksen uhriksi joutuneiden todistuksia, ja poliittisista syistä rikoksia tehneet saattoivat anoa komissiolta armahdusta täydellistä rehellistä tunnustusta vastaan. Totuuskomissiota pidetään yleisesti onnistuneena yrityksenä selvittää maan traumaattista poliittista historiaa. Totuuskomission puheenjohtajana toimi Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Etelä-Afrikan anglikaanisen kirkon emeritusarkkipiispa Desmond Tutu.

Maantiede


Tiedosto:Sf-map.png
Tiedosto:South Africa sat.jpg
Etelä-Afrikka sijaitsee Afrikan mantereen eteläkärjessä Atlantin valtameri ja Intian valtameri välissä. Sen rantaviiva on yli 2&nbsp;500&nbsp;km pitkä ja ulottuu Namibian Kalahari Mosambikin subtrooppiselle alueelle. Matala rannikkokaistale on suurimmalta osalta kapea, ja sen takana kohoaa vuoristoinen alue, joka erottaa rannikon sisämaan ylängöltä. Paikoittain, erityisesti KwaZulu-Natalin provinssissa rannikkoalanko on laajempi.
Etelä-Afrikan ilmasto vaihtelee paljon alueittain. Sisämaan suuri Karoon tasanko on kuivaa aroa ja muuttuu luoteeseen mentäessä hitaasti Kalaharin autiomaaksi. Maan lounaisosissa on välimerenilmasto sateisine talvineen ja kuumine, kuivine kesineen.
Maan Atlantin-puoleisella merialueella kulkee kylmä Etelämanner lähtöisin oleva Benguelavirta, jonka plankton ylläpitää rikkaita kalavesiä. Itärannikolla kulkevat puolestaan lämpimät Mosambikin ja Agulhasin merivirrat. Merivirrat vaikuttavat merkittävästi maan ilmastoon. Maan tärkeimmät joet ovat Limpopojoki Zimbabwen vastaisella rajalla sekä Oranjejoki ja sen sivujoki Vaaljoki, joka virtaa lännestä itään ja laskee Atlanttiin Namibian rajalla. Oranjejoen merkitys muun muassa maanviljelylle maan kuivassa keskiosassa on suuri.
Etelä-Afrikan maaperä on poikkeuksellisen vanhaa ja runsasmineraalista. Maan perustus oli jo osa Gondwana-mannerta, joka 100–300 miljoonaa vuotta sitten hajosi lukuisiin osiin muodostaen uusia mantereita kuten Afrikan. Tätä seuranneiden vuosimiljoonien aikana geologiset, tektoniset ja vulkaaniset prosessit sekä eroosio muovasivat Etelä-Afrikan nykyisen kaltaiseksi. Etelä-Afrikan mineraalimuodostelmista merkittävimpiä ovat kultaa sisältävä Witwatersrandin kvartsiitti, platinaa sisältävä Bushveldin magmakivikompleksi sekä Karoon sedimenteistä muodostuneet hiilivarat.

Luonto


Tiedosto:Fynbos.jpg
Tiedosto:Pilansberg 154.jpg
Etelä-Afrikassa on viisi erilaista kasvillisuusvyöhykettä: fynbos, metsä, karoo, heinikko ja savanni.
Fynbosin kasvillisuusvyöhyke sijaitsee maan lounaisosissa, ja sen lajisto koostuu pääasiassa Kanervakasvit, Proteat ja ruohomaisista ''Restionaceae''-heimoon kuuluvista kasveista.
Vaikka Etelä-Afrikassa kasvaa yli tuhat kotoperäistä puulajia, ovat suuret puut varsin harvinaisia monissa maan osissa. Maassa on kuitenkin laajoja metsiä Knysna-Tsitsikamman alueella ja Mpumalangan ja Limpopon provinssien koillisosissa, jossa puusto koostuu Käpypalmut. Maan pohjoisosissa kasvaa myös apinanleipäpuu.
Etelä-Afrikan kotoperäisistä eläimistä tunnetuimpia ovat niin sanottu "big five": elefantti, leijona, sarvikuono, leopardi ja vesipuhveli, jotka elävät bushveld- ja savannialueilla. Suurista kissaeläimistä leijonan levinneisyysalue rajoittuu lähes yksinomaan maan kansallispuistoihin, mutta leopardeja tavataan suuremmalla alueella myös eteläisessä Kapmaassa ja maan pohjoisosissa. Gepardin kanta on varsin pieni ja rajoittuu maan pohjoisimpiin osiin ja luonnonpuistoihin. Etelä-Afrikassa esiintyy noin 850 lintulajia, joista noin 50 on kotoperäisiä. Tunnetuimpia lintulajeja ovat strutsi, jota esiintyy lähes koko maassa, sarvinokat, Kurkilinnut sekä useat kotkat ja korppikotkat.
Etelä-Afrikan rannikkovesillä esiintyy kahdeksaa eri valaat. Niistä yleisimmin havaittu on mustavalas, joka poikii rannikon lahdenpoukamissa. Laji metsästettiin aikoinaan lähes sukupuuttoon, mutta suojelun myötä sen kanta on vahvistunut. Maan aluevesien kalalajeja on yli 2&nbsp;000, joka on 16 % kaikista maailman kalalajeista. Kaupallisesti merkittävimpiä kaloja ovat sardiinit ja kummeliturskat.

Hallinto ja politiikka


Tiedosto:National Assembly of South Africa Copyright 2007 Kaihsu Tai.jpg
Etelä-Afrikka on perustuslaillinen demokratia, jolla on kolmiportainen hallintomalli ja itsenäinen oikeuslaitos. Hallinto on jakautunut kansalliseen, provinssi- ja paikallistasoon. Sekä koko maan että provinssien tasolla toimii myös perinteisten afrikkalaisten johtajien neuvoa-antavia elimiä. Maan kaksikamarinen parlamentti sijaitsee Kapkaupungissa. Kansalliskokous () koostuu 350–400 vaaleilla valitusta edustajasta, jotka valitaan viisivuotiskausiksi. Sen nykyinen puhemies on Baleka Mbete. Kansalliskokouksessa eri poliittisten puolueiden paikkaluku on suhteessa puolueen vaaleissa saamaan äänimäärään. Maan toisissa demokraattisissa vaaleissa vuonna 1999 suurimmaksi ryhmäksi nousi ANC, joka sai 266 paikkaa. Demokraattinen puolueen edustajia oli 38 ja Inkatha-vapauspuolueen 34.
Parlamentin toinen kamari on Provinssien neuvosto (), joka koostuu 54:stä pysyvästä jäsenestä ja 34:stä erityisdelegaatista. Jokainen maan provinssi lähettää neuvostoon 10 edustajaa, joista kuusi on pysyviä jäseniä ja 4 erityisdelegaatteja, joita johtaa provinssin päämies tai päämiehen nimittämä provinssin lakiasäätävän neuvoston jäsen. Neuvoston työskentelyyn saavat osallistua myös paikallishallinnon edustajat. He eivät kuitenkaan saa äänestää.
Etelä-Afrikan valtionpäämies on presidentti, jonka Kansalliskokous valitsee keskuudestaan. Presidentti johtaa myös hallituksen työskentelyä ja hänen toimikautensa on rajoitettu kahteen. Hallitus koostuu presidentistä, varapresidentistä ja 25:stä ministeristä. Presidentti nimittää varapresidentin ja ministerit ja voi myös erottaa heidät. Vain kaksi ministeriä voidaan valita kansalliskokouksen ulkopuolelta.
Lakiesityksiä kansalliskokoukselle voivat ehdottaa ministerit ja varaministerit tai kansalliskokouksen komitean jäsenet. Kansalliskokous voi käsitellä kaikkia lakialoitteita. Provinssien neuvostossa lakiehdotuksia voivat tehdä sen jäsenet tai komiteat, ja lait voivat liittyä vain tiettyihin perustuslain määrittelemiin asioihin. Kansalliskokouksen hyväksymät lakiehdotukset lähetetään provinssien neuvoston käsittelyyn, joka voi hylätä lain tai ehdottaa siihen muutoksia. Näissä tapauksissa kansalliskokouksen täytyy käsitellä laki uudelleen, ja se voi halutessaan ohittaa provinssien neuvoston 2/3:n enemmistöllä.
Perustuslain muutokset vaativat 2/3:n enemmistön kansalliskokouksessa ja kuuden provinssin tuen provinssien neuvostossa. Perustuslain ensimmäisen luvun, jossa määritellään valtion perusarvot, muuttaminen vaatii 75 % enemmistön.

Politiikka


Tiedosto:Jacob Zuma, 2009 World Economic Forum on Africa-4.jpg
Etelä-Afrikkaa on vuoden 1994 ensimmäisistä vapaista vaaleista lähtien hallinnut ANC:n johtama koalitio, jolla on enemmistö kansalliskokouksessa ja joka hallitsee kahdeksaa maan yhdeksästä provinssista. ANC on onnistunut kasvattamaan suosiotaan: vuoden 1994 vaaleissa sen kannatus oli 62,7 %, vuoden 1999 vaaleissa 66,35 % ja vuoden 2004 vaaleissa 69,69 %. Maan parlamentissa on kuitenkin edustettuna 16 eri puoluetta. Nelson Mandelan jätettyä politiikan ennen vuoden 1999 vaaleja maan presidentiksi nousi Thabo Mbeki, joka valittiin uudelleen vuonna 2004.
Mbeki oli riidoissa entisen varapresidenttinsä Jacob Zuman kanssa, joka valittiin ANC:n johtoon joulukuussa 2007.
20. syyskuuta 2008 Mbeki suostui ANC-puolueen johdon vaatimuksesta eroamaan presidentin virasta ennen kautensa päättymistä, kun Mbekin Zumaa vastaan ajamat syytteet oli hylätty oikeudessa.
Maan virkaatekevänä presidenttinä vuoden 2009 huhtikuussa pidettyihin vaaleihin asti toimi Kgalema Motlanthe, jonka jälkeen Zuma nousi maan johtoon.
ANC:n tärkeimmät liittolaiset ovat olleet ammattiyhdistysliike COSATU ja Etelä-Afrikan kommunistinen puolue (SACP), joka on osallistunut maan parlamenttivaaleihin ANC:n ehdokaslistoilta. Liittolaisten välisiin suhteisiin on viimeisten vuosien aikana muodostunut jännitteitä, kun COSATU ja SACP ovat vaatineet suurempaa vaikutusvaltaa päätettäessä maan talouspolitiikasta. Erimielisyydet johtivat vuoden 2008 syksyllä uuden puolueen, Congress of the People'n (COPE) perustamiseen, kun entisen presidentin Thabo Mbekin kannattajat erosivat ANC:stä.<ref name="cope"></ref> Puolue haastoi ANC:n vuoden 2009 vaaleissa ohjelmalla, joka nojaa vahvaan talouskasvuun ja liike-elämän tukemiseen. Puolue ilmoittaa olevansa sosiaalidemokraattinen ja kuuluvansa vasemmistoon.
Maan keskeiseksi oppositiopuolueeksi on noussut kesäkuussa 2000 perustettu Demokraattinen allianssi (DA), joka syntyi Demokraattisen puolueen ja Uuden kansallispuolueen liitosta. DA:n puheenjohtajana toimi kevääseen 2007 asti demokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja Tony Leon. DA on pyrkinyt kasvattamaan suosiotaan maan mustan väestön keskuudessa, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut. Sen kannattajakunta tulee pääasiassa valkoisesta keskiluokasta.
Etelä-Afrikan politiikka on vuoden 1994 jälkeen ollut maltillista. Valkoiset oikeistopuolueet, kuten Etelä-Afrikan konservatiivinen puolue ja avoimen rasistinen Afrikaner Weerstandsbeweging (AWB), ovat marginalisoituneet. Afrikaanerinationalismi, buurien Volkstaatin perustamista ajava Vapausrintama plus ei myöskään ole onnistunut hankkimaan merkittävää kannatusta. Myös panafrikkalainen PAC on menestynyt vaaleissa huonosti.
Maassa on ollut vuodesta 2004 lisääntyviä mielenosoituksia lähinnä paikallishallintoa vastaan. Osa niistä on ollut väkivaltaisia. Levottomuudet johtuvat muun muassa peruspalvelujen, kuten veden ja asuntojen puutteesta sekä kasvavista tuloeroista rikkaiden ja köyhien välillä.

Ulkopolitiikka


Apartheid-hallinnon aikana Etelä-Afrikan ulkopolitiikan keskeisin tavoite oli puolustaa ja suojella valkoisten ylivaltaa ylläpitävää poliittista järjestelmää. Tämän politiikan seurauksena maa joutui syrjään kansainvälisestä politiikasta ja päätyi lopulta niin sanottuun "eristyksen diplomatiaan". Vuoden 1994 vaalien jälkeen tilanne muuttui ja maa otti keskeisen roolin Afrikan politiikassa. Mandelan mukaan uuden ulkopolitiikan luominen oli avainasemassa uuden ja vauraan maan rakentamisessa.
Etelä-Afrikan uusi ulkopolitiikka korostaa Afrikan mantereen merkitystä ja Etelä-Afrikan keskeisyyttä maanosan poliittisessa ja taloudellisessa tulevaisuudessa. Thabo Mbekin hallinto on toteuttanut tätä politiikkaa muun muassa SADC () kautta. Maa liittyi myös vuonna 1994 Afrikan yhtenäisyysjärjestöön. Se on myös pyrkinyt aktiivisesti osallistumaan mantereen kriisien sovitteluun muun muassa Burundissa ja Zairessa. Vaikka Etelä-Afrikka on pyrkinyt kansainvälisesti edistämään ihmisoikeuksia ja demokratiaa, se on joutunut kuitenkin reaalipoliittisista syistä tinkimään idealismistaan. Se ei esimerkiksi ole halunnut sekaantua Zairen ja Nigerian kriiseihin turvatakseen hyvät suhteensa näihin maihin ja on tunnustanut kommunistisen Kiinan Taiwanin sijaan taloudellisista syistä. Viime aikoina Etelä-Afrikaa on kritisoitu sen haluttomuudesta puuttua Zimbabwen pahenevaan kriisiin ja presidentti Robert Mugaben hallintoon.

Provinssit


Tiedosto:South Africa Districts April 2006.png
Ennen vuotta 1994 Etelä-Afrikassa oli Etelä-Afrikan unionin mukaiset neljä provinssia: Transvaalin ja Oranjen vapaavaltion aikaisemmat buuritasavallat sekä vanhat brittien Natalin ja Kapmaan siirtokunnat. Suurapartheid-politiikan perusteella maahan perustettiin lisäksi kymmenen mustien "kotimaata" eli bantustania.
Apartheidin jälkeen bantustanit liitettiin takaisin Etelä-Afrikkaan ja maa jaettiin yhdeksään uuteen provinssiin: Eastern Cape, Free State, Gauteng, KwaZulu-Natal, Limpopon provinssi, Mpumalanga, Northern Cape, North West ja Western Cape. Provinssit ovat kooltaan hyvin erilaisia: Pienin mutta tiheästi asuttu Gauteng on pinta-alaltaan vain noin 17&nbsp;000&nbsp;km² ja suurin, kuiva sekä harvaan asuttu Northern Cape noin 362&nbsp;000&nbsp;km². Pinta-alaltaan kolmanneksi pienimmässä provinssissa KwaZulu-Natalissa asuu eniten ja Gautengissa toiseksi eniten ihmisiä. Provinssit eroavat myös kielellisesti. Eastern Capen väestöstä 80 % puhuu xhosan kieli ja KwaZulussa yhtä suuri osuus puhuu zulun kieli. Afrikaans on puhutuin kieli Kapkaupunki ja sen ympäristössä.
Jokaisella provinssilla on oma aluehallinto, jossa lakiasäätävää valtaa käyttää parlamentti ja toimeenpanovalta on toimeenpanevalla neuvostolla ja provinssin päämiehellä. Provinssien parlamenttien koko vaihtelee 30:stä 50:een henkeen, ja jäsenet valitaan viisivuotiskausiksi. Provinssin päämiehen toimikaudet on rajattu kahteen. Päämies nimittää toimeenpanevan neuvoston jäsenet, jotka toimivat provinssin hallituksena.

Puolustusvoimat


Tiedosto:Sandf.gif
Etelä-Afrikan kansalliset puolustusvoimat () koostuvat neljästä aselajista: armeijasta, ilmavoimista, merivoimista sekä lääkintäpalveluista. Puolustusvoimien päämaja sijaitsee Pretoriassa. Presidentti nimittää puolustusvoimien komentajan jostain neljästä aselajista, ja tämän esimiehenä toimii puolustusministeri.
1990-luvun puolessa välissä maan armeija koostui 95&nbsp;000:sta entisen SADF () ja bantustanien puolustusvoimien sotilaasta ja 27&nbsp;000:sta entisten vastarintaliikkeiden taistelijasta. Näiden joukkojen integroimisesta syntyivät maan uudet kansalliset puolustusvoimat. Vuoteen 2001 mennessä puolustusvoimien uudelleenorganisointi oli saatu päätökseen, ja puolustusvoimiin jäi 87&nbsp;000 virkaa.
Etelä-Afrikan puolustusmenot lähes kymmenkertaistuivat vuosien 1975–1989 välisenä aikana noin 1 miljardista randista 9,4 miljardiin randiin. Dollareilla mitattuna ne pysyivät kuitenkin kutakuinkin vakiona. Puolustusmenot olivat 1980-luvulla keskimäärin 16,4 % valtion menoista. 1990-luvun puoleen väliin tultaessa puolustusmenot olivat laskeneet jo alle 3 %:iin bruttokansantuote ja alle 10 %:iin valtion menoista.

Ydinase


Tiedustelutietojen perusteella tiedetään apartheid-hallinnon tehneen 1970-luvulla ydinaseyhteistyötä Israelin kanssa. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan sen keskustiedustelupalvelulla CIA:lla on todisteet Israelin ja Etelä-Afrikan laajasta yhteistyöstä ohjus- ja rakettiteknologian alalla. CIA:n tietojen mukaan kesäkuussa vuonna 1980 Israel ja Etelä-Afrikka toteuttivat myös yhteisen ydinkokeen. Ennen koetta Etelä-Afrikassa oli vieraillut suuri joukko israelilaisia ydinfyysikoita, insinöörejä ja sotilasvirkailijoita. Sekä Israel että Etelä-Afrikka kielsivät väitteet.
Vuonna 1975 P.W. Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin Shimon Peresin kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel vei Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974-1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli 10 miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa tritiumia neutronipommin rakentamiseksi. Syyskuussa 1979 maat suorittivat yhteistyössä ydinkokeen Etelä-Atlantilla.
Etelä-Afrikka luopui myöhemmin ydinaseohjelmasta ja liittyi pienen ydinasevarastonsa tuhottuaan Ydinsulkusopimus vuonna 1991.

Koulutus


Tiedosto:Ian Mackenzie High School Classroom.jpg
Tiedosto:UCT Jammie Plaza.jpgn rakennuksia.]]
Etelä-Afrikassa on 12,3 miljoonaa opiskelijaa, 386&nbsp;000 opettajaa ja 26&nbsp;292 koulua, joista 1&nbsp;098 on yksityisiä. Kouluista 6&nbsp;000 on lukioita ja loput peruskouluja. Valtion rahoittamissa kouluissa opettaja-oppilassuhde on noin 32,6 oppilasta opettajaa kohden, kun yksityiskouluissa luku on 17,5.
Etelä-Afrikan koulujärjestelmä () koostuu kolmesta oppiasteesta: perusopetus ja -koulutus, jatko-opinnot ja -koulutus sekä korkein opetus ja koulutus. Kouluopetus kestää 13 vuotta 0-luokasta 13:nteen luokkaan, joista perusopetukseen kuuluvat luokat 0–9. Kaikki 7–15-vuotiaat ovat oppivelvollisuus. Jatko-opetus ja -koulutus tapahtuu luokilla 10–12 ja sisältää myös ammatteihin ohjaavaa koulutusta, jota tarjoavat muun muassa tekniset oppilaitokset ja yksityiset koulut.
Korkeimpaan opetukseen kuuluvat yliopisto-opinnot ja -jatko-opinnot aina tohtorintutkintoon asti. Etelä-Afrikassa on 24 korkeakoulua ja niissä yli miljoona opiskelijaa. Eteläafrikkalaiset yliopistot saavat rahoitusta valtiolta, mutta ovat autonomisia.
Koulutuksen osuus valtion menoista on lähellä 20 %:a. Mittavalla rahoituksella on pyritty korjaamaan 40 vuoden apartheid-hallinnon aiheuttamia vahinkoja. Apartheidin aikana Etelä-Afrikan koulujärjestelmä oli räikeän epäoikeudenmukainen. Valkoisen Etelä-Afrikan koulut olivat länsimaista tasoa, ja koulutus niissä oli ilmaista ja pakollista. Bantuopetuksen laki 30 %:ssa ei ollut sähköä, 25 %:sta puuttui vesijohto ja vain puolessa oli viemäröinti. Kolmasosa mustien koulujen opettajista oli epäpäteviä. Mustille, intialaisille ja värillisille koulutus myös maksoi eikä ollut pakollista. Hallitus käytti mustien koulutukseen 1970-luvulla varoja henkeä kohden vain 10 % valkoisiin koululaisiin käytetyistä varoista. Alkuasukasasian ministerin Hendrik Verwoerdin mukaan afrikkalaisille tuli opettaa heidän omaa kulttuuriperinnettään, ja koulujärjestelmän'' "tulee valmentaa ja opettaa ihmisiä heidän elämänsä mahdollisuuksien mukaisesti"''. Hallitus sääteli bantukoulutuksen sisältöä, ja koulukirjat sisälsivät yleisesti sellaisia lauseita kuin "Kafferi on varastanut veitsen, tämä kafferi on laiska".
Koulutuksen kannalta vaikeimmat ongelmat ovat keskittyneet köyhälle maaseudulle erityisesti Eastern Capen ja KwaZulu-Natalin provinssien alueella. Vauraampien Gautengin ja Western Capen koulut ovat yleensä paremmin varusteltuja. Lukutaidottomia yli 15-vuotiaista on noin 24 % (yhteensä 6–8 miljoonaa ihmistä). Valkoisista 65 % ja intialaisista 40 % on käynyt vähintään lukiotasoisen koulutuksen, kun vastaava osuus mustasta väestöstä on 14 ja värillisistä 17 %.

Väestö


79 % eteläafrikkalaisista on negridi, jotka jakautuvat useisiin eri kansoihin ja heimoihin. europidi, joita on 9,6 %, ovat lähinnä Alankomaat, ranskalaisten, saksalaisten ja brittien siirtolaisten jälkeläisiä. 8,9 % kuuluu värilliset, jotka ovat 1600–1800-luvuilla maahaan tuotujen orjien, alkuperäisten xhosat ja hollantilaisten uudisasukkaiden jälkeläisiä. Aasialaissukuiset ovat pääasiassa intialaisten sokeriplantaaseille tuotujen työläisten jälkeläisiä, ja heitä on 2,5 % lähinnä KwaZulu-Natalin provinssissa. Suurimmat mustat kansat ovat zulut (21 %), xhosat (17 %) ja sothot (15 %).
Vaikka rotuerottelun aika maassa päättyi 1990-luvun alkupuolella, on se jättänyt vahvan jäljen maan väestöön. Työn ja tulojen kuten myös väestön etninen rakenne ja asuinalueet noudattavat edelleen pitkälti apartheidin aikaisia rajoja.

Maasta- ja maahanmuutto


Vaikka Etelä-Afrikka rajoittaa maahan otettavien siirtolaisten määrää turvatakseen omien, erityisesti vähemmän koulutettujen kansalaistensa työllistymisen, on siirtolaisuus maahan kasvanut tasaisesti. Vuonna 2003 maahan muutti 10&nbsp;500 ihmistä, mikä merkitsi 39 %:n kasvua edellisestä vuodesta. Suurimmat siirtolaisryhmät olivat nigerialaiset ja britit.
Virallisen siirtolaisuuden lisäksi Etelä-Afrikassa arvioidaan olevan 2–8 miljoonaa laitonta siirtolaista. Laittoman siirtolaisuuden tärkeimpänä syynä on maan lähialueita nopeampi talouskasvu. Etelä-Afrikkaan saapuu laittomia siirtolaisia erityisesti Mosambikista, Lesothosta, Angolasta ja Zimbabwesta. Ilmiötä ovat voimistaneet myös Mosambikin ja Angolan sisällissodat, joiden seurauksena miljoonia ihmisiä on joutunut pakolaisiksi. Laiton siirtolaisuus on vaikeuttanut maan hallituksen pyrkimyksiä parantaa kansalaistensa elinoloja. Siirtolaiset ovat myös vaikeuttaneet maan aids-tilannetta ja lisänneet rikollisuutta.
Monet etelä-afrikkalaiset ovat myös päätyneet muuttamaan ulkomaille. Etelä-Afrikasta ei ole olemassa luotettavia tilastoja maahanmuutosta, mutta noin erään laskelman mukaan 800&nbsp;000 valkoista neljästä miljoonasta on muuttanut pois Etelä-Afrikasta vuoden 1995 jälkeen. On arveltu, että lähtijöistä suurempi osa olisi brittejä, joista monilla on Yhdistyneiden kuningaskuntien ja Etelä-Afrikan kaksoiskansalaisuus kuin afrikaanereita. Myös mustat, värilliset ja intialaiset ovat halukkaita lähtemään. Kahdentoista vuoden aikana mustien yliopistotutkinnon suorittaneiden määrä on kasvanut 361&nbsp;000:sta 1,4 miljoonaan vuodessa ja samalla maasta muuttohalukkaiden määrä on kaksinkertaistunut. Keskeisimpänä maastamuuton vaikuttimena erityisesti valkoisen väestön piirissä, joka edelleen omistaa valtaosan maan varallisuudesta, on rikollisuus. Maastamuuton keskeinen vaikutin on myös Euroopan ja Pohjois-Amerikan koulutetulle työvoimalle tarjoama korkeampi tulotaso. Suuria maastamuuttoaaltoja tapahtui myös vuosina 1977 ja 1986. Eniten ihmisiä on muuttanut Yhdistynyt kuningaskunta. Tämä aivovuoto kutsuttu trendi on koettu ongelmaksi, koska maasta on esimerkiksi muuttanut lähes 17&nbsp;000 korkeasti koulutettua, joka on noin 1 % maan koko teknologiatyövoimasta.

Uskonnot


Valtaosa eteläafrikkalaisista on kristittyjä. Suurin kristillinen kirkko on Siionin kristityt (), johon kuuluu 11,1 % väestöstä. Siionin kristillisyys on eteläafrikkalainen, erityisesti zulujen ja swazit suosima protestanttinen kristillinen kirkko, jonka juuret ovat lähetystyössä ja joka sai alkuvaiheessa paljon vaikutteita yhdysvaltalaiselta ''Christian Catholic Apostolic Churchilta''. Kirkolle tunnusomaisia piirteitä ovat ihmeparantuminen ja kielilläpuhumisen karismaattinen lahja.
Helluntailaisuus kuuluu 8,2 %, Katolinen kirkko 7,1 % ja Metodistit 6,8 %. Afrikaanerien pääuskonto on Etelä-Afrikan reformoidut kirkot. Niin sanottuihin afrikaanerikirkkoihin kuuluvat ''Nederduitse Gereformeerde Kerk'', ''Nederduitse Hervormde Kerk'' ja ''Gereformeerde Kerk''. Anglikaaninen kirkko kuuluu 3,8 % ja muihin kristillisiin yhteisöihin 36 % väestöstä. Islam on 1,5 % ja mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon kuulumattomia 15,1 %. Suurin osa näistä harjoittaa perinteisiä afrikkalaisia uskontoja, joille yhteinen piirre on esi-isien kunnioitus. Monet ihmiset myös yhdistävät kristillisiä ja perinteisten uskontojen perinteitä.
Tärkeä eteläafrikkalaisen kristillisyyden piiristä noussut teologinen liike on maan vapautuksen teologian kaltainen kontekstuaalinen teologia. Se sai alkunsa 1970-luvun puolessa välissä vastauksena apartheidiin ja dialogista latinalaisamerikkalaisen esikuvansa kanssa. Kontekstuaalinen teologia korostaa raamatullista oikeudenmukaisuuden tematiikkaa ja sen tärkeimpiä edustajia ovat maan mustien ja värillisten kirkot. Liike oli erityisen voimakas apartheid-hallinnon aikana, mutta on vaikuttanut myös vuoden 1994 jälkeen. </ref>
Tiedosto:Sacc.gif
Etelä-Afrikan perustuslaki takaa uskonnonvapaus, ja oikeus toteutuu yleisesti myös käytännössä. Maassa ei ole virallista valtionuskontoa, vaikka kristityt ovat maan suurin uskonnollinen ryhmä. Keskeisissä asemissa hallinnossa olevat ihmiset kuuluvat useisiin eri uskontoihin kuten kristinuskoon, islamiin tai juutalaisuuteen. Uskontojen väliset suhteet maassa ovat myös yleisesti hyvät, ja maassa on virallisia ja epävirallisia ekumenia yhteyksiä eri kirkkokuntien välillä. Suurin ekumeeninen järjestö on Etelä-Afrikan kirkkojen neuvosto (), johon kuuluvat muun muassa metodistit, anglikaanit sekä eri luterilaiset ja presbyteerikirkot.

Kielet


Englanti on maan tärkein kaupan, tieteen, teknologian ja korkeakoulutuksen kieli ja myös eri kieliryhmien ylittävän kommunikaation pääkieli, koska sitä pidetään yleisesti "värittömänä" ja neutraalina lingua francana. Arvioiden mukaan 45 % maan väestöstä osaa puhua englantia.
Maan perustuslaki takaa 11 virallisen kielen tasavertaisen aseman. Viralliset kielet ovat afrikaans, englannin kieli, ndebelen kieli, xhosan kieli, zulun kieli, Pohjoissothon kieli, sesothon kieli, tswanan kieli, Swatin kieli, Vendan kieli ja Tsongan kieli. Maan perustuslaki mainitsee myös maassa puhutut maan alkuperäisväestön Khoisanit puhumat khoin kieli ja naman kieli kielet, viittomakielen, arabian kieli, saksan kieli, kreikan kieli, Gujaratin kieli, heprean kieli, hindin kieli, portugalin kieli, sanskritin kieli, tamilin kieli, telugun ja urdun. Näiden lisäksi maassa puhutaan muutamaa pidgin- ja kreolikieltä.
Maan viralliset kielet ovat vaikuttaneet toisiinsa merkittävästi ja esimerkiksi Etelä-Afrikassa puhuttu englanti sisältää paljon sanoja ja sanontoja afrikaansista, zulusta, namasta ja muista afrikkalaisista kielistä. Afrikkalaisia kieliä puhuvat ihmiset myös käyttävät puheessaan lukuisia englannin ja afrikaansin sanoja, kuten seuraava Sowetosta tallennettu zulunkielinen näyte osoittaa (afrikaansperäiset sanat lihavoitu, englanninkieliset kursiivilla):
Afrikaans on hollannin kieli kehittynyt kieli, jota joskus nimitetään myös ''die Taaliksi'' (). Afrikaansia kutsuttiin alun perin Kapmaan hollanniksi, mutta afrikaanerinationalismin myötä se julistettiin vuonna 1925 englannin rinnalle maan viralliseksi kieleksi. Apartheid-hallinnon aikana hallitus pyrki aktiivisesti lisäämään sen käyttöä maassa ja sen ottaminen käyttöön koulujen toisena opetuskielenä johti vuonna 1976 Soweton mellakat. Afrikaansia puhuvat pääsääntöisesti afrikaanerit, värilliset ja osa mustasta väestöstä. Valtaosa kieltä äidinkielenään puhuvista ei ole enää eurooppalaistaustaisia.
Tiedosto:South Africa municipalities by language 2001.png
Maan parlamentissa saa käyttää mitä tahansa 11:sta virallisesta kielestä ja siellä on tulkkipalvelu; tosin osa virallisista kielistä on ainakin osittain keskenään ymmärrettäviä. Useissa yhteyksissä valtiovalta noudattaa ns. kuuden kielen politiikkaa, jolloin keskenään ymmärrettäviksi katsottavat xhosa, zulu, swati ja ndebele yhdistetään ngunit-ryhmään, tswana sekä sestotho ja pohjoissotho taas sothot-ryhmään. Tämän mukaisesti valtion viralliset asiakirjat edellytetään käännettäviksi englanniksi, afrikaansiksi, tsongaksi, vendaksi sekä yhdelle sotho-ryhmään ja yhdelle nguni-ryhmään kuuluvalle kielelle.

Terveys


Tiedosto:TAC-activists-2.jpg
Etelä-Afrikan terveydenhuoltojärjestelmä koostuu suuresta julkisesta ja pienemmästä, mutta nopeasti kasvavasta yksityisestä sektorista. Valtio tarjoaa ilmaiseksi perusterveydenhuoltoa, jolla on kuitenkin liian vähän resursseja ja työvoimaa. Yksityiset terveyspalveluja tuottavat yritykset palvelevat pääsääntöisesti maan keski- ja yläluokkaa, joista suurella osalla on yksityisiä terveysvakuutuksia (18 % väestöstä) sekä ulkomaalaisia, jotka hakevat huippuluokan palveluja kohtuullisella hinnalla. Suurin osa maan terveydenhuollon ammattilaisista työskentelee yksityisellä sektorilla. Valtion osuus kaikista terveydenhuoltomenoista on 40 %, jolla tuotetaan palvelut noin 80 %:lle väestöstä.
Ennen vuotta 1994 maan terveydenhuoltojärjestelmässä vallitsi rotuerottelu, ja eri rodullisilla ryhmillä oli omat sairaalansa. Suurin osa sairaaloista sijaitsi valkoisten alueilla, eikä hallitus todellisuudessa pyrkinyt tarjoamaan terveydenhuoltopalveluita väestön enemmistölle. Viime vuosikymmenien aikana terveydenhuoltojärjestelmää on uudistettu niin, että se olisi tasa-arvoisempi ja palvelisi apua tarvitsevia.
Vuoden 1994 jälkeisten poliittisten päätösten seurauksena Etelä-Afrikkan lapsikuolleisuus on puolittunut. Rokotusohjelmien ja terveydenhuollon osuus valtion budjetista on noussut 45&nbsp;%:iin ja esimerkiksi jo 85&nbsp;% lapsista rokototetaan poliota ja tuhkarokkoa vastaan. Peruspalveluja on viimeisen vuosikymmenen aikana kohennettu rakentamalla vesijohtoverkostoa ja tuomalla sähkö yhä useampaan kotiin. Puhtaasta vedestä ja viemäröinnistä on pulaa erityisesti köyhillä asuinalueilla, mutta tilanteen parantamiseksi nähdään vaivaa. Ahkera vesirakentaminen on tuonut alle kymmenessä vuodessa yli 10 miljoonalle ihmiselle puhdasta vettä. Myös käymälöitä on yhä useamman kotitalouden käytössä.

AIDS


AIDS ja muut köyhyyteen liittyvät sairaudet, kuten tuberkuloosi ja kolera, rasittavat maan terveydenhuoltojärjestelmää ja vaikeuttavat maan väestön terveyden yleistilan parantamista. Ylivoimaisesti suurin ongelma maan terveydessä on AIDS, johon kuuden miljoonan eteläafrikkalaisen arvioidaan kuolevan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Terveysministeriön tutkimuksen mukaan noin 4,5 miljoonaa eteläafrikkalaista oli hiv-positiivisia vuonna 2000. Hallitus ja lukuisat järjestöt ovat pyrkineet parantamaan tilannetta tiedottamalla ja tarjoamalla terveys- ja sosiaalipalveluja sekä taloudellista apua AIDSin uhreille. AIDSepidemia on myös pahentanut maan tuberkuloositilannetta, koska hiv-positiiviset ovat herkempiä tuberkuloositartunnoille kuin muu väestö.
Etelä-Afrikan hivin hoito-ohjelma on saanut osakseen paljon kritiikkiä, sillä siellä on suurin hiv-tartuntojen määrä koko maailmassa. Maan hallitus suhtautui aluksi kielteisesti antiretroviraalit antamiseen hiv-positiivisille ihmisille, ja siellä turvauduttiin uskomuslääkintään kuten yrttihoitoihin. Lääkehoito aloitettiin vasta vuonna 2004 kansalaisjärjestöjen painostuksesta. Vielä vuoden 2004 jälkeenkin lääkityksen käyttöönotto on ollut hidasta, ja vain 33 % viruksen kantajista sai lääkitystä vuonna 2006. Erityisen kritiikin kohteeksi on joutunut maan entinen presidentti Thabo Mbeki, jonka on katsottu pitävän AIDSin syynä pikemmin köyhyyttä kuin hi-virusta ja joka on keskustellut useiden hivin ja AIDSin yhteyden kieltävien toisinajattelijoiden kanssa.

Liikenne


Tiedosto:Mininus-taxi.JPG
Etelä-Afrikassa on tieliikenne#oikean- ja vasemmanpuoleinen liikenne. Maan liikenneinfrastruktuuri on korkeatasoinen, ja monet eteläisen Afrikan maat käyttävät sitä hyödyksi ulkomaankaupassaan. Julkisella kuljetusyhtiöllä ''Transnet Limitedillä'' on keskeinen asema maan kuljetusmarkkinoilla. Se käsittelee vuosittain 180 miljoonaa tonnia juna- ja 2,1 miljoonaa tonnia maantierahtia.
Pikkubussitaksit ovat tärkeä joukkoliikenteen muoto. Maan yli 127&nbsp;000 pikkubussitaksia toteuttavat 65 % kaupunkien sisäisestä matkustajaliikenteestä ja merkittävän osan myös maaseudulla ja kaupunkien välisistä matkoista. Maassa on yhteensä 20&nbsp;638&nbsp;km rautateitä, joista leveäraiteista (1,067 metrin raideleveys) on 20&nbsp;324 ja kapearaiteista (0,61 m) 341&nbsp;km. Rautateistä suuri osa on sähköistetty. Johannesburgin lentokenttä on koko eteläisen Afrikan lentoliikenteen keskus. South African Airways on koko Afrikan suurin lentoyhtiö. Sillä on 503 eri lentokohdetta.

Rikollisuus


Tiedosto:Repair_shop_on_pavement,_Hillbrow,_Johannesburg,_South_Africa.jpg
Rikollisuus alkoi lisääntyä Etelä-Afrikassa 1980-luvun puolessa välissä, ja kasvu voimistui 1990-luvun alkupuolella. Erityisen paljon maassa on lisääntynyt väkivaltarikollisuus. Rikollisuus ei kosketa kaikkia eteläafrikkalaisia samalla tavoin. Suurin riski joutua väkivaltarikollisuuden uhriksi on nuorilla ja köyhillä townshipien asukkailla. Virallisten tilastojen mukaan maassa tapahtuu noin 50 murhaa päivässä. Vuonna 2008 raportoitiin 18&nbsp;000 murhaa. Toisaalta omaisuusrikoksien uhreista suurempi osa on keski-ikäisiä, varakkaita esikaupunkien asukkaita.<ref name="crime"></ref> Yhdistyneet kansakunnat tekemän vertailun perusteella Etelä-Afrikassa on väkilukuun suhteutettuna eniten raiskaus ja tuliaseella tehtyjä murha.

Maatilahyökkäykset


Maaseudulla yleinen väkivaltarikollisuuden muoto on maatilahyökkäykset, joiden määrä kasvoi vuosina 1991–2001 mutta on sittemmin tasaantunut tai kääntynyt laskuun. Valkoisiin maatilallisiin kohdistuneilla hyökkäyksillä on esitetty olevan ainakin osittain rasistiset motiivit. Etelä-Afrikan oikeusministeriön vuonna 2003 asettaman komitean tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla tapauksista ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia poliittisia vaikuttimia eikä taustalta ei myöskään ollut löydettävissä minkäänlaista organisoitunutta rikollisuutta, joitain maanvaltaustapauksia lukuun ottamatta. Hyökkäyksissä on kuollut tähän mennessä arviolta 2500-3000 henkilöä

Seksuaalirikokset


Maailman kaikista maista Etelä-Afrikassa tehdään eniten raiskauksia henkeä kohti. Yksi neljästä eteläafrikkalaisesta miehestä tunnustaa olevansa raiskaaja. Koululaisten keskuudessa tehdyssä kyselytutkimuksessä neljännes pojista mainitsi joukkoraiskausten olevan mukavaa. '' CIET African'' kyselyssä vuonna 1999 kolmannes vastanneista naisista kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana raiskatuksi. Etelä-Afrikassa on uskomus, että raiskaus on miehinen teko.

Rikollisuuden syitä


Etelä-Afrikan laajalle väkivaltarikollisuudelle on esitetty monia eri selityksiä. Laajan poliittisen muutoksen on monissa maissa nähty lisäävän rikollisuutta. Demokratisointiprosessin aikana maan sosiaalisen kontrollin välineet muuttuivat, ja samalla uusia tilaisuuksia rikolliselle toiminnalle avautui. Etelä-Afrikassa myös oikeuslaitoksen organisointi uudelleen heikensi tilapäisesti sen toimintamahdollisuuksia.
Selityksiä väkivaltarikollisuudelle on etsitty myös maan väkivaltaisesta poliittisesta historiasta. Eteläafrikkalaiset perheet altistuivat vuosikymmeniä "institutionaaliselle väkivallalle" apartheid-hallinnon pakkosiirtojen ja siirtotyöläispolitiikan vuoksi, mikä johti perhesiteiden heikentymiseen. Eteläafrikkalaisen ''The Nedcor Projectin'' selvitys ''Crime, Violence and Investment'' katsoo, että vuosia jatkunut poliittinen väkivalta ja ihmisten altistuminen väkivallalle kotonaan ja naapurustossaan on luonut maahan "väkivallan kulttuurin", jossa eteläafrikkalaiset helposti turvautuvat väkivaltaan konfliktitilanteissa. Etelä-Afrikassa on myös paljon tuliaseita, joita salakuljetetaan maahan lähialueilta, joissa aseista on ylitarjontaa. Muita rikollisuutta lisääviä tekijöitä ovat muun muassa maan nuori väestö ja nopea kaupungistuminen.

Talous


Tiedosto:Johannesburg,_South_Africa_(1896).jpg
Etelä-Afrikka on koko Afrikka ylivoimaisesti kehittynein talous, joka on myös erityisesti vuoden 1994 jälkeen kasvanut nopeasti. Maan tärkein teollisuuden ala on kaivosteollisuus ja muita keskeisiä ovat tehdas-, kaasu- ja öljy- ja kemianteollisuus sekä maatalous ja turismi. Viime vuosina maan tekstiiliteollisuus sekä pankki- ja finanssiala ovat kasvaneet nopeasti. Teollisuus on keskittynyt erityisesti Gautengin alueelle, jossa sijaitsee pääosa maan kaivoksista. Maalla on vahva finanssi- ja teollinen infrastruktuuri, jolla on merkittävä kasvupotentiaali. Apartheidin aikana maahan syntyi vaikea sosioekonominen epätasa-arvo, joka edelleen ilmenee muun muassa korkeana työttömyytenä, laajana köyhyytenä ja rikollisuutena. Työttömyys on luonut maahan mittavan harmaan talouden, joka on haaste maan taloudelliselle kehitykselle.
Vaikka Etelä-Afrikan talous on monilta osin pitkälle kehittynyt, apartheidin aikainen eristyneisyys on jättänyt siihen merkittäviä jälkiä. Mandelan presidenttikaudella maan hallitus paneutui Etelä-Afrikan talouden avaamiseen. ANC loi uuden talouspoliittisen ohjelman GEAR:in (), joka perustui markkinalähtöiseen talouspolitiikkaan. Vuoden 1994 jälkeen Etelä-Afrikka on pyrkinyt tekemään itsensä houkuttelevaksi ulkomaisille investoinneille ja se tarjoaa insentiivejä sekä ulko- että kotimaisille investoinneille kaikille teollisuuden aloille. Maan talous on suuressa muutoksessa, jossa yritykset ovat integroitumassa kansainväliseen talouteen ja ulkomaiset investoinnit ovat lisääntyneet merkittävästi.
Etelä-Afrikan rand (ZAR) on viimeisen kymmenen vuoden aikana menettänyt lähes puolet arvostaan suuriin valuuttoihin verrattuna, vaikka rahan arvoa pyrittiin ylläpitämään korkeilla koroilla ja inflaatio hidastui tuona aikana. Valuutan arvon heikkenemisen syyksi on epäilty kansainvälisten valuuttakeinottelijoiden toimintaa, ja joidenkin markkina-analyytikkojen mukaan valuutta on 15–20 % aliarvostettu. Alhainen randin arvo on auttanut maan turismi- ja kaivosteollisuutta. Vuonna 2005 luottoluokituslaitos Moody's Investors Service nosti maan luokituksen Baa1:ksi viitaten maan valuuttavarannon paranemiseen ja nopeaan talouskasvuun. Vuonna 2007 yhdellä eurolla sai 9–10 randia ja Yhdysvaltain dollarilla 6–7.
Etelä-Afrikan työttömyysprosentti on noin 40&nbsp;% ja sosiaali- ja työttömyysturva ovat lähes olemattomia.

Maatalous


Tiedosto:Whitewine - South Africa.jpg
Maatalouden osuus maan Bruttokansantuote on 4 %. Tärkein maatalouden alue on karjankasvatus, ja vain 13 % maan pinta-alasta on viljelykäytössä. Tärkeimmät viljelykasvit ovat maissi, vehnä, kaura, sokeriruoko ja auringonkukka. Maan hallitus pyrkii kehittämään pienviljelyä luodakseen työpaikkoja. Tärkeimmät maatalouden vientituotteet ovat sitrushedelmät, viini ja kukat. Apartheidin aikana mustien maaomistus oli rajattu vain 13 %:iin maan pinta-alasta. Maassa on aloitettu mittavan maareformin toteuttaminen, koska suurin osa viljelymaasta on edelleen valkoisten omistuksessa. Valkoisten omistamien maatilojen keskikoko on 1&nbsp;300 hehtaaria, kun mustien maatilojen on vain 5,2. Tähän asti reformia on toteutettu vain halukkaiden myyjien ja ostajien avulla, mutta viranomaiset ovat ilmoittaneet, että myös laajat pakkolunastukset ovat mahdollisia. Maareformin tavoitteena on siirtää 30 % viljelymaasta mustille eteläafrikkalaisille vuoteen 2014 mennessä.
Talouspakotteiden päätyttyä eteläafrikkalaisen viinin vienti lähti kasvuun, ja vuonna 2000 maasta vietiin jo 139 miljoonaa litraa viiniä. Suosituimmat valkoviinirypäleet ovat chenin blanc, colombard ja chardonnay ja punaviinirypäleet Cabernet Sauvignon, pinotage ja Syrah. Vaikka punaviinin osuus onkin viime vuosina ollut kasvussa, valkoviini muodostaa edelleen yli 2/3 tuotannosta.

Tieto- ja viestintäteknologia


Etelä-Afrikka panostaa runsaasti tieto- ja viestintäteknologiaan. Suuressa maassa etäisyydet ovat pitkiä. Marginalisoituneilla alueilla internet ja matkapuhelin ovat tärkeitä kaupankäynnin välineitä. Maassa on yli 14 miljoonaa matkapuhelimen omistajaa, ja yli viisi miljoonaa käyttää internetiä. Käyttäjämäärät ovat Afrikan korkeimmat.
Etelä-Afrikan tavoitteena on edistää kehitystä tieto- ja viestintäteknologian avulla, koska sen nähdään myös parantavan tasa-arvoa. Syrjäseudun ihmiset pääsevät käsiksi samaan tietoon kuin kaupunkilaiset. Viestintäteknologia edistää myös kaupankäyntiä ja voi siten luoda myös uusia työpaikkoja. Samalla mielipiteenvapaus kasvaa, ihmiset pääsevät julkaisemaan verkossa omia ajatuksiaan ja pääsevät käsiksi monipuoliseen materiaaliin.

Kulttuuri


Etelä-Afrikan kulttuuri kuvastaa maan monietnistä ja -kulttuurillista luonnetta. Maan nopea kaupungistuminen ja pyrkimys perinteisten kulttuurien hävittämiseen apartheidin aikana on johtanut siihen, että perinteiset elämänmuodot ovat katoamassa, vaikka mustien perinteiset kulttuurit vielä ovatkin vahvoja maaseudulla. Afrikaanerien kulttuuri kehittyi 1800-luvun aikana omaehtoisessa eristyksessä aikakauden liberaaleista ja demokraattisista aatesuuntauksista. Maaseudulla afrikaanerien elämänmuoto usein keskittyy edelleen konservatiivisten Etelä-Afrikan reformoidut kirkot ympärille. Afrikaanerien jälkeen valtaosa maan valkoisesta väestöstä on brittiläistä alkuperää. Britit asuvat pääosin kaupungeissa ja hallitsevat edelleen maan liike-elämää.
Vuoden 1994 jälkeen syntyneessä uudessa Etelä-Afrikassa on edelleen käynnissä uuden kansallisen luonteen ja kulttuurin luominen.

Musiikki


Etelä-Afrikan musiikkiperinteessä yhdistyvät maan kotoperäiset ainekset ja ulkopuolelta tulleet vaikutteet. 1800-luvun lähetystyön ja yhdysvaltalaisten negrospirituaalien vaikutuksesta maahan syntyi myös oma gospel-perinne, joka on edelleen elinvoimainen ja on yksi maan suosituimmista musiikkimuodoista. Hengellisen musiikin kuoroperinteeseen sekoittui myös afrikkalaisia vaikutteita. Tämän isicathamiyaksi kutsutun tyylin tunnetuin edustaja on länsimaissakin tunnettu Ladysmith Black Mambazo.
1900-luvun alkupuolella mustien eteläafrikkalaisten kaupungistuminen kaivoskeskuksiin Witwatersrandiin synnytti uudenlaisia musiikkimuotoja, kuten marabi ja mbaqanga, jonka vaikutus näkyy edelleen maan jazz-musiikissa. Mbaqangan ydinaluetta oli erityisesti Sophiatownin township Johannesburgissa.
<div style="float: right; margin: 1em 1em 0 0; padding: 0.5em; background: #fffff4; border: 1px solid #ddddbb; width: 250px;">
Senzeni na<br/>
Senzeni na senzeni na x 3<br/>
Senzeni na kulomhlaba?<br/>
Amabhulu azizinja. x 4<br/>
Kuyisono ‘kubamnyama. x 3<br/>
Kuyisono kulelizwe.<br/>
<br/>
Mitä olemme tehneet, mitä olemme tehneet? x 3<br/>
Mitä olemme tehneet tässä maassa?<br/>
Buurit ovat koiria. x 4<br/>
On synti olla musta. x 3<br/>
Se on synti tässä maassa.<br/>
</div>
1950-luvun puolessavälissä edistykselliset jazzmuusikot Sophiatownissa olivat perustaneet ''Sophiatown Modern Jazz Clubin'', joka teki tunnetuksi uuden polven jazzia, kuten Charlie Parkeria ja Dizzy Gillespietä. Kerhon piiristä syntyi myös maan ensimmäinen bebop-yhtye ''Jazz Epistles'', jonka jäseniin kuului muun muassa Hugh Masekela. Omintakeisella jazztyylillään kansainvälisen uran loi myös Abdullah Ibrahim (alun perin Dollar Brand), joka yhdisti Duke Ellingtonin rikkaan orkestroinnin 1960-luvun avantgardejazz-suuntauksiin.
Apartheidin vastaisen kamppailun aikana musiikki nousi yhdeksi keskeiseksi elementiksi mustien liittyessä yhteen vastustamaan maan epäoikeudenmukaisena pitämäänsä hallintoa. Musiikin merkitys apartheidin vastaiselle liikkeelle oli niin suuri, että eteläafrikkalainen jazzmuusikko Abdullah Ibrahim on kutsunut maan vallankumousta ainoaksi, "joka toteutettiin neliäänisellä harmonialla". Tunnetuimpia liikkeen lauluista on eteläafrikkalaisen muusikon Vusi Mahlaselan Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike We Shall Overcome-lauluun vertaama ''Senzeni Na'' ().
1960-luvulla maahan alkoi syntyä myös valkoisten muusikoiden rock- ja pop-yhtyeitä, jotka esiintyivät rotuerotellun maan valkoiselle yleisölle. Maan konservatiiviset piirit protestoivat voimakkaasti uutta musiikinmuotoa vastaan. 1970-luvun lopulla Etelä-Afrikkaan saapui Britanniassa syntynyt punk-liike, josta tuli suosittu erityisesti Johannesburgin köyhissä valkoisten asuttamissa esikaupungeissa. Liikkeen piirissä syntyneet yhtyeet kritisoivat musiikkiteollisuuden kaupallisuutta ja maan valkoista sortohallintoa. Etelä-Afrikan vaihtoehtorock syntyi 1980-luvun puoleen väliin mennessä. Sen yhteyteen muotoutui "vaihtoehtoafrikaaneri"-liike, joka vastusti hallituksen sosiaalista sortoa.
Mustien townshipeissa syntyivät 1980- ja 90-luvun aikana uudet musiikinlajit bubblegum ja kwaito, jotka ottivat vaikutteita yhdysvaltalaisesta disko- ja tanssimusiikista. Kwaito on nykyisin maan kaupallisesti merkittävin musiikkityyli, jossa rytmi on voimakkaasti korostunut ja jossa on piirteitä hip-hop- ja rapmusiikista.

Kirjallisuus


Tiedosto:Olive Schreiner.jpg
Tiedosto:J.M. Coetzee by Kubik.JPG
Ensimmäiset eteläafrikkalaiset kaunokirjalliset teokset kirjoittivat maahan tulleet valkoiset siirtolaiset, joiden suhtautuminen maan alkuperäisväestöön oli usein asenteellista. Tunnetuin tämän aikakauden kirjailija on H. Rider Haggard, jonka seikkailuteokset, kuten ''Kuningas Salomon kaivokset'' ja ''Allan Quartermain'', olivat aikansa myyntimenestyksiä. Eteläafrikkalaisen kirjallisuuden perusteoksena pidetään usein Olive Schreinerin teosta ''The Story of an African Farm'', joka käsitteli monia aikakautensa yhteiskunnan piirteitä ja jossa on havaittavissa jo siirtomaaideologiaa vastustaneita ajatuksia.
Musta eteläafrikkalainen kirjallisuus syntyi 1900-luvun alkupuolella. Ensimmäiset mustat kirjailijat olivat lähetyskoulujen kouluttamia ja pyrkivät palauttamaan maan mustan väestön omanarvontunnon palaamalla sankarilliseen afrikkalaiseen historiaan. 1940-luvulla musta eteläafrikkalainen kirjallisuus puhkesi kukkaan. Peter Abrahamsin ''Mine Boy'' (1946), kuvasi maalta kaupunkeihin muuttaneiden mustien huonoja oloja. Vuonna 1948 Alan Paton julkaisi teoksensa ''Itke, rakastettu maa'' (), joka nosti mustien aseman maassa koko maailman tietoisuuteen. Kirjasta tuli kansainvälinen myyntimenestys. Teos käsittelee korruption ja anteeksiantamuksen teemoja, ja siitä välittyy Patonin syvä kristillinen vakaumus.
Vuonna 1991 Nobelin kirjallisuuspalkinto saanut Nadine Gordimer julkaisi ensimmäiset novellinsa 1950-luvun alkupuolella. Gordimerin kaunokirjallisissa teoksissa on havaittavissa kirjailijan kehitys liberaalista valkoisesta kohti radikaalimpaa ajattelua ja pyrkimystä antaa maan mustien vapaustaistelulle ääni. 1960-luvulla myös afrikaanerikirjallisuuden piiristä nousi lukuisia uusia kirjailijoita, joiden teokset käsittelivät usein poliittisia aiheita. Sekä englanniksi että afrikaansiksi kirjoittaneen André Brinkin vuonna 1973 julkaistusta kirjasta ''Kennis van die Aand'' tuli ensimmäinen afrikaansiksi kirjoitettu Etelä-Afrikassa kielletty kirja poliittisen ja seksuaalisen sisältönsä vuoksi.
1970-luvulla maan musta kirjallisuus nousi uuteen kukoistukseen musta tietoisuus -liikeen vanavedessä. Musta tietoisuus korosti mustien kulttuurin merkitystä ja rotusolidaarisuutta. Kirjallisuudesta tuli tärkeä kanava uusien poliittisten ajatusten edistämisessä. J. M. Coetzee, eräs Etelä-Afrikan palkituimmista kirjailijoista, julkaisi ensimmäiset teoksensa 1970-luvulla. Hän on ensimmäinen kirjailija, joka on saanut Booker-palkinnon kahteen kertaan: teoksistaan ''The Life and Times of Michael K'' (1983) ja ''Disgrace'' (1999). ''Disgracen'' kuvaus apartheidin jälkeisestä eteläafrikkalaisesta todellisuudesta, jossa menneisyyden haavat eivät ole parantuneet aiheutti maassa suuren kohun. Coetzee palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2003.

Viestimet


Etelä-Afrikassa on 20 päivittäistä ja 13 viikoittaista sanomalehteä, joista valtaosa on englanniksi. Suurten kaupunkien sanomalehtien levikki on noin 14,5 miljoonaa ja pienempien paikallislehtien 5,5. Maassa on myös useita uutisverkkosivustoja. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on arvioinut maan lehdistön maailman 26:nneksi vapaimmaksi.
Televisiolähetykset alkoivat Etelä-Afrikassa vasta vuonna 1975, joten se oli viimeisiä Afrikan maita ilman säännöllistä televisiotarjontaa. Syynä tähän oli maan hallituksen vastustus: hallitus pelkäsi television heikentävän sen otetta maan viestimistä. Etelä-Afrikan televisiolähetykset on alusta asti lähetetty värillisinä ja käyttäen PAL-standardia. Etelä-Afrikan julkisen palvelun televisioyhtiöllä SABC oli monopoli televisiolähetyksissä vuoteen 1986 asti, jolloin tilausperiaatteella toiminut MNet-kanava perustettiin. Vuoden 1994 jälkeen niin SABC kuin yksityiset toimijat ovat perustaneet maahan lukuisia uusia kanavia. Sekä SABC että MNet lähettävät ohjelmaa Afrikan laajuisesti.<ref name="tv"></ref>

Urheilu


Tiedosto:Stormers super 14.jpg
Tiedosto:Southafrica soccerteam.PNG
Tiedosto:Zakumi.jpg
Etelä-Afrikan suosituimmat urheilulajit ovat rugby, kriketti ja jalkapallo. Apartheidin aikana kaikki maan urheiluelämä oli täysin rotueroteltua, ja tämän vuoksi muun muassa maailmanluokan kriketinpelaaja Basil D’Oliviera joutui muuttamaan 1960-luvulla Englantiin, jonka maajoukkueessa hän loi uran. Vuonna 1968 Englannin maajoukkueen tullessa maaotteluun Etelä-Afrikkaan maan hallitus esti D’Olivieran pääsyn maahan.
Eteläafrikkalaisia maailmanmestareita löytyy muun muassa uinti, yleisurheilusta, lainelautailusta ja nyrkkeilystä.
Etelä-Afrikka on isännöinyt Formula 1 -kilpailuja kaikkiaan 20 kertaa vuosina 1967-1993. Kilpailu on kulkenut nimellä Etelä-Afrikan Grand Prix.
Etelä-Afrikan rugby union -maajoukkue eli ''Springboks'' voitti vuonna 1995 ensimmäiset Rugbyn maailmanmestaruuskilpailut. Uuden-Seelannin, Australian ja Etelä-Afrikan vuodesta 1996 pelaaman Tri Nations Cupin ''Springboks'' on voittanut vuosina 1998 ja 2004.

Jalkapallo


Eteläafrikan kansallisen jalkapallon mestaruussarjan menestyneimpiä ja tunnetuimpia joukkueita on Sowetosta kotoisin olevat vuonna 1970 perustettu Kaizer Chiefs ja 1937 perustettu Orlando Pirates. Kansallinen jalkapallon mestaruussarja on sponsorirahalla mitattuna maailman seitsemänneksi suurin mestaruussarja. Kaudella 2009-2010, mestaruuden voitti pretorialainen SuperSport United-joukkue. Paikallisen jalkapallokulttuurin erikoispiirre on vuvuzela: muovinen, noin metrin pituinen ja värikäs puhallinsoitin.
Etelä-Afrikan jalkapallomaajoukkue eli ''Bafana Bafana'' ( on apartheidin jälleen toiminut 1990-luku alusta. Vuonna 1996 se voitti omalla maallaan pelatut Afrikan-mestaruuskilpailut, ja vuonna 2010 se toimi maailmanmestaruuskilpailujen isäntäjoukkueena. Joukkue on jo aiemmin osallistunut maailmanmestaruuskilpailuihin vuosina 1998 ja 2002, molemmilla kerroilla se jäi 1. kierrokselle.

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2010


Vuonna 2010 Etelä-Afrikassa pidettiin Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2010.
Turnausta varten rakennettiin viisi uutta Stadion, joista kolme on ottelustadioneja ja kaksi harjoituskenttiä. Viidelle muille jo valmiina oleville stadionille tehtiin kunnostustöitä.

Ruoka


Eteläafrikkalainen keittiö ilmentää maan monikulttuurista taustaa. Hollantilaisten siirtolaisten maatilojen työvoimaksi tuomat malaijit toivat maahan myös oman ruokaperinteensä samoin kuin uskonnollista vainoa Ranskasta paenneet hugenotit, jotka perustivat maahan ensimmäiset viinitilat jo 1600-lvulla. Myöhemmin 1800-luvun aikana erityisesti Natalin sokeriplantaaseille tuodut intialaiset rikastuttivat maan ruokakulttuuria omalla perinnöllään, kuten myös kullan perässä maahan muuttaneet britit ja saksalaiset.

Kansalliset vapaapäivät


Etelä-Afrikan lainsäädännön mukaan tapauksissa, jossa kansallinen vapaapäivä osuu sunnuntaille, sitä seuraava maanantai on yleinen vapaapäivä.

Katso myös


Luettelo Etelä-Afrikan kaupungeista

Lähteet

Aiheesta muualla


Hallitus
http://www.gov.za/ South Africa Government Online virallinen hallituksen sivusto
http://www.dfa.gov.za/ Department of Foreign Affairs ulkoministeriön sivusto
http://www.parliament.gov.za/ Parliament of South Africa parlamentin sivusto
http://www.statssa.gov.za/ Statistics South Africa tilastokeskuksen sivusto
http://www.thedti.gov.za/ South Africa Department of Trade and Industry kauppa- ja teollisuusministeriön sivusto
http://www.saps.gov.za/ South African Police Services Etelä-Afrikan poliisivoimat
http://www.home-affairs.gov.za/ Department of Home Affairs sisäasiainministeriön sivusto
http://www.southafricanembassy.fi/ Etelä-Afrikan suurlähetystö Suomessa
http://www.safrica.info/ safrica.info
Tiedotusvälineet
http://www.sabc.co.za/portal/site/corporate/ SABC
http://free.financialmail.co.za/ Financial Mail
http://www.int.iol.co.za/ IOL
Matkailu
http://www.sanparks.org/ Etelä-Afrikan kansallispuistot
http://www.exploresouthafrica.net/index.htm Explore South Africa
http://www.warthogtours.fi/ Warthog Tours
Muut
http://www.afrikka.net/ Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry
http://www.finland.org.za/en/ Suomen suurlähetystö Etelä-Afrikassa
Luokka:Etelä-Afrikka
ace:Afrika Seulatan
kbd:Ипшъэ Африкэ Республикэ
af:Suid-Afrika
als:Südafrika
am:ደቡብ አፍሪካ
ang:Sūðaffrica
ar:جنوب أفريقيا
an:Sudafrica
roa-rup:Africa di Not
frp:Africa du Sud
ast:República Sudafricana
gn:Yvyafrika
az:Cənubi Afrika Respublikası
bjn:Aprika Salatan
id:Afrika Selatan
ms:Afrika Selatan
bm:Worodugu Afrika
bn:দক্ষিণ আফ্রিকা
zh-min-nan:Lâm-hui-kok
jv:Afrika Kidul
su:Afrika Kidul
be:Паўднёва-Афрыканская Рэспубліка
be-x-old:Паўднёва-Афрыканская Рэспубліка
bar:Südafrika
bo:ལྷོ་ཨ་ཧྥེ་རི་ཁ།
bs:Južnoafrička Republika
br:Suafrika
bg:Република Южна Африка
ca:Sud-àfrica
ceb:Habagatang Aprika
cv:Кăнтăр Африка Республики
cs:Jihoafrická republika
ny:South Africa
sn:South Africa
cy:De Affrica
da:Sydafrika
pdc:Saut Afrikaa
de:Südafrika
dv:ދެކުނު އެފްރިކާ
nv:Kéyah Naakai Łizhinii Bikéyah Shádiʼááhjí Siʼánígíí
dsb:Pódpołdnjowa Afrika
dz:སའུཐ་ཨཕ་རི་ཀ་
et:Lõuna-Aafrika Vabariik
el:Νότια Αφρική
en:South Africa
es:Sudáfrica
eo:Sud-Afriko
ext:Sudáfrica
eu:Hegoafrika
ee:South Africa
fa:آفریقای جنوبی
hif:South Africa
fo:Suðurafrika
fr:Afrique du Sud
fy:Súd-Afrika
ga:An Afraic Theas
gv:Yn Affrick Yiass
gd:Afraga a Deas
gl:Sudáfrica - Ningizimu Afrika
gan:南非
ki:South Abĩrika
hak:Nàm-fî
xal:Өмн Априкин Орн
ko:남아프리카 공화국
hy:Հարավաֆրիկյան Հանրապետություն
hi:दक्षिण अफ़्रीका
hsb:Južna Afrika
hr:Južnoafrička Republika
io:Sud-Afrika
ilo:Abagatan nga Áprika
bpy:খা আফ্রিকা
ia:Africa del Sud
ie:Sud Africa
os:Хуссар Африкæйы Республикæ
xh:UMzantsi Afrika
zu:IRiphabliki yaseNingizimu Afrika
is:Suður-Afríka
it:Sudafrica
he:דרום אפריקה
kn:ದಕ್ಷಿಣ ಆಫ್ರಿಕಾ
pam:South Africa
ka:სამხრეთ აფრიკის რესპუბლიკა
ks:جٔنوٗبی اَفریٖقہ
kk:Оңтүстік Африка Республикасы
kw:Afrika Dhyhow
rw:Afurika y’Epfo
sw:Afrika Kusini
kv:Лунвыв Африкаса Республика
kg:Repubilika ya Afelika ya Sudi
ht:Afrik disid (peyi)
ku:Afrîkaya Başûr
lad:Sud-Afrika
lez:Кьибле-Африкадин Республика
la:Africa Australis
ltg:Dīnavydu Afrikys Republika
lv:Dienvidāfrika
lb:Südafrika
lt:Pietų Afrikos Respublika
lij:Sudafrica
li:Zuid-Afrika
ln:Sidafríka
jbo:nanfi'ogu'e
lmo:Südafrica
hu:Dél-afrikai Köztársaság
mk:Јужноафриканска Република
mg:Afrika Atsimo
ml:ദക്ഷിണാഫ്രിക്ക
krc:Къыбыла-Африкан Республика
mt:Afrika t'Isfel
mi:Āwherika-ki-te-tonga
mr:दक्षिण आफ्रिका
xmf:ობჟათე აფრიკაშ რესპუბლიკა
arz:جنوب افريقيا
mzn:جنوبی آفریخا
mdf:Лямбеширень Африконь Республик
mn:Өмнөд Африкийн Бүгд Найрамдах Улс
my:တောင်အာဖရိကနိုင်ငံ
nah:Africa Huitztlāmpa
nl:Zuid-Afrika
nds-nl:Zuud-Afrika
ne:दक्षिण अफ्रिका
new:दक्षिण अफ्रिका
ja:南アフリカ共和国
pih:Sowth Afreka
no:Sør-Afrika
nn:Sør-Afrika
nrm:Afrique du Sud
nov:Sud Afrika
oc:Sud-Africa
or:ଦକ୍ଷିଣ ଆଫ୍ରିକା
uz:Janubiy Afrika Respublikasi
pa:ਜਨੂਬ ਅਫ਼ਰੀਕਾ
pnb:دکھنی افریقہ
pap:Sur Afrika
ps:سویلي افریقا
km:អាហ្វ្រិកខាងត្បូង
pms:Sudàfrica
nds:Süüdafrika
pl:Republika Południowej Afryki
pt:África do Sul
kaa:Qubla Afrika Respublikası
crh:Cenübiy Afrika
ksh:Südafrika
ro:Africa de Sud
rm:Africa dal Sid
qu:Urin Aphrika
ru:Южно-Африканская Республика
rue:Южна Африка
sah:Соҕуруу Африка
se:Lulli-Afrihkká
sa:दक्षिण-आफ्रिका
sg:Afrîka-Mbongo
sc:Sudàfrica
sco:Sooth Africae
stq:Suud-Afrikoa
st:Afrika Borwa
nso:Afrika Borwa
tn:Aferika Borwa
sq:Republika Jugafrikane
scn:Àfrica dû Sud
simple:South Africa
ss:IRiphabhulikhi yeNingizimu Afrika
sk:Južná Afrika (štát)
sl:Republika Južna Afrika
szl:Republika Połedńowyj Afriki
so:Koonfur Afrika
ckb:ئەفریقای باشوور
sr:Јужноафричка Република
sh:Južna Afrika
sv:Sydafrika
tl:Timog Aprika
ta:தென்னாப்பிரிக்கா
roa-tara:Sud Afriche
tt:Көньяк Африка Җөмһүрияте
te:దక్షిణ ఆఫ్రికా
th:ประเทศแอฟริกาใต้
vi:Cộng hòa Nam Phi
tg:Африқои Ҷанубӣ
tpi:Saut Aprika
chy:Mo'hetaneho'e hánêsóvóne
ve:Afurika Tshipembe
tr:Güney Afrika Cumhuriyeti
tk:Günorta Afrika Respublikasy
uk:Південно-Африканська Республіка
ur:جنوبی افریقہ
ug:جەنۇبىي ئافرىقا
vec:Sudàfrica
vo:Sulüdafrikän
fiu-vro:Lõuna-Afriga Vabariik
wa:Nonne-Afrike
zh-classical:南非
war:Salatan nga Apriká
wo:Afrig gu Bëj-saalum
wuu:南非
ts:Afrika-Dzonga
yi:דרום אפריקע
yo:Gúúsù Áfríkà
zh-yue:南非共和國
diq:Afrika Veroci
zea:Zuud-Afrika
bat-smg:Pėitū Afrėkas Respoblėka
zh:南非

Etelä-Amerikka


Kuva:South America satellite plane.jpg
Etelä-Amerikka on maanosa läntisellä pallonpuoliskolla Tyynimeri ja Atlantin valtameri välissä. Se on amerikka manner eteläosa. Mantereen pinta-ala on noin 17&nbsp;815&nbsp;420 neliökilometriä eli 3,5 prosenttia Maan koko pinta-alasta. Etelä-Amerikka on näin ollen neljänneksi suurin maanosa.

Maantiede


Kuva:SAM pol.png
Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikka mantereelle geologisesti äskettäin eli kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas muodostui.
Andit vuorijono kulkee pitkin mantereen länsireunaa. Vuoristo on syntynyt Tyynenmeren ja Etelä-Amerikan mannerlaatta törmäyskohtaan. Vuoriston alueella on tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Vuoristoketju on kapea mantereen pohjoisosassa, ja keskeltä se laajentuu kohti keskellä Etelä-Amerikkaa sijaitsevaa noin 4&nbsp;000 metriä korkeaa ylänköä. Ylängöllä sijaitsee muun muassa mantereen suurin järvi Titicaca. Andit kapenee jälleen eteläosassa.
Andien itäpuolella, Amazon (joki) valuma-alueella on enimmäkseen trooppinen sademetsä. Pohjoisessa Amazonin jokialue rajoittuu Guyanan ylänköön ja etelässä Brasilian ylänköihin ja Mato Grosson ylätasankoon. Mantereella on myös kuivempia alueita, kuten Patagonian tasanko ja Atacaman autiomaa. Maailman korkein vesiputous, 979 metriä korkea Angelin putoukset, sijaitsee Venezuelassa. Rantaviivaa Etelä-Amerikalla on noin 32&nbsp;000 kilometriä.

Maat ja alueet

Epäitsenäiset valtiot

Historia

Varhainen historia


Ei osata sanoa milloin nykyihminen saapui Etelä-Amerikkaan. Se tiedetään, että Pleistoseenin lopun joukkotuho jääkausi lopun aikoihin. Etelä-Amerikka asutettiin ainakin pääosin Pohjois-Amerikasta käsin. Monien mukaan nykyihminen olisi saapunut viimeistään 13&nbsp;000 vuotta sitten Etelä-Amerikan eteläkärkeen kuljettaen mukanaan piikivisiä niin sanottuja kalanpyrstökärkiä. Mutta on väitetty myös, että Etelä-Amerikassa olisi ollut ihmisiä huomattavasti aiemmin, jo noin 30&nbsp;000–20&nbsp;000 vuotta sitten.
Noin 12&nbsp;000 vuotta sitten kylmien vuoristoniittyjen asukkaat Perussa metsästivät sekä pitivät vikunjaa kotieläimenään ja viljelivät kasveja. Eteläisessä Chilessa, Tulimaan Cueva Fellissä oli 11&nbsp;000 vuotta sitten asutusta. 10&nbsp;000 vuotta sitten nykyisen Bolivian alueella, Andien vuoriston rinteillä kasvatettiin perunaa. Chilipaprikoita ja papuja kasvatettiin 8&nbsp;500 vuotta sitten Andien keskiosassa.

Kulttuurit kehittyvät


Kuva:Stone windows macchupichu.jpg rakentaman kivirakennuksen ikkuna Macchu Picchussa.]]
Kuva:Ruins Tiwanaku Bolivia.jpgn Andit sijaitsevan Tiwanakun rauniot.]]
Varhainen puutarhaviljely saattoi alkaa Perussa ehkä jo 8500 eaa.
Etelä-Amerikan vaeltelevien heimojen ja ryhmien asutus alkoi kiinteytyä joskus 5000–4000 eaa. paikoilleen pysyviin kyliin, mikä näkyy muun muassa Nanchocissa kalastukseen liittyen. Samoihin aikoihin Amazonin altaassa oli keksitty saviastioiden tekotaito 5000–4000, Taperinhassa Santaremin lähellä. Saviastiat levisivät aikaa myöten sieltä Ecuadoriin ja Kolumbiaan. Maissia alettiin viljellä ehkä noin 6000–4000 eaa. jossain pohjoisessa Etelä-Amerikassa, mutta se ei olut aluksi merkittävin ravinnon lähde. Etelä-Amerikan sivistyksen kehitys eteni kovinta vauhtia Keski-Andeilla Keski-Andien intiaanikulttuurit. Kiinteät kylät alkoivat siellä kasvaa maanviljelyn tuottamien satojen voimalla viimeistään vuosituhannella 4000–3000 eaa., jolloin laama ja alpakka kesytettiin ja puuvillaa alettiin viljellä.<ref>
</ref> Vuosisatojen myötä voimistuvia Päällikkökunta syntyi Keski- ja Pohjois-Andeille. Noin 3500–2600 eaa. alkaen alettiin Pohjois-Perun rannikolle ja sisämaahankin rakentaa monumentteja, joissa oli tasannemaisia korokkeita, jotka liittyivät uhritemppeleihin. Näistä tunnetuimpia on Caral Supéjoen laaksossa.
Noin 1800 eaa. saviastioiden tekotaito saapui vihdoinkin Peruun, jossa rannikon keskukset olivat kasvaneet valtaviksi varsinkin Pohjois-Perun Casmajoki laaksossa, missä oli Sechin Alton keskus. Näihin keskuksiin liittyi laajoja, säännöllisiä, tavallisesti pohjakaavaltaan U:n muotoisia temppeleitä, joissa oli erikalisia kiviveistoksia. Ne sotivat keskenään ja uhrauttivat ihmisiä seremonioissaan. Sechin alton temppelin ala oli 200 hehtaaria ja pituus 1,4 kilometriä. Suurin kumpu oli 44 metriä korkea ja sen pohjan mitat olivat 300 m × 250 m.
Noin 900–700 eaa. monet rannikon kaupunkivaltiot luhistuivat luultavasti kuivuuteen, ja ylängön Chavínkulttuurin vaikutus levisi laajalle ehkä kaupan, ehkä valloitusotien kautta.
Chavinin luhistuttua syntyi monia paikalliskulttuureja, noin 0–700 jaa. vallinnut Moche, joka oli varmuudella valtio. Pian sen luhistumisen jälkeen noin 600–1000 jaa. ylängöllä kukoisti kaksi suurta keskusta, Tiwanaku ja Wari, jotka saattoivat olla keskenään liittolaisia tai kilpailijoita, tätä ei tiedetä, koska kirjoitettuja lähteitä ei ole säilynyt. Nämä molemmat rakensivat suuria kivimonumentteja Andeille, ja niiden pääkaupungeissa oli yli 20&nbsp;000 asukasta.
Näiden valtioiden romahdus synnytti valtatyhjiön, johon syntyi valtioita, muun muassa Lambayeque ja Chimor, joka laajeni rannikolla 1300- ja 1400-luvuilla ennen inkavalloitusta.<ref> </ref> Inkat historia alkoi joskus 1200 eaa. Heidän alueensa oli vielä vuonna 1438 melko pieni ja käsitti lähinnä Cuzcon lähistön. Valloittajakuninkaat Pachachuti, Túpac Inca Yupanqui ja Huayana Capac tekivät inkavaltioista suuren. Inkavaltio romahti Francisco Pizarron tekemään espanjalaisvalloituksen 1530-luvulla sen jälkeen kun siellä oli käyty tuhoisa veljessota kuninkuudesta Atahuallpan ja Huascárin välillä. Muualla Etelä-Amerikassa kuin Keski-Andeilla oli vaihtelevia kulttuureja, joista jotkut olivat edenneet heimoliittojen asteille yhteiskunnan kehityksessä. Kehittyneitä maanviljelyllä eläviä päällikkökuntia oli mm. Kolumbiassa, Venezuelassa ja Amazonin altaassa sekä Itä-Boliviassa. Sitä vastoin kehittymätön metsästyskulttuuri vallitsi Etelä-Amerikan eteläkärjessä Tulimaassa.<ref>
</ref>

Eurooppalaiset saapuvat


Italialainen Amerigo Vespucci purjehti vuonna 1499 Espanjasta Etelä-Amerikkaan. Pedro Alvarez Cabral julisti Brasilian Portugalin alusmaaksi saavuttuaan sinne vuonna 1500. Vuonna 1516 Juan Diaz de Solis tapettiin paikallisten intiaanien toimesta, hänen saavuttua ensimmäisenä eurooppalaisena nykyisen Argentiinan alueelle. Vuonna 1521 espanjalaiset perustivat mantereen pohjoisrannikolle siirtokunnan, josta on kehittynyt nykyinen Venezuelan valtio.
Vuonna 1525 Inkavaltio joutui sisällissotaan. Espanjalaisten hopealöydöt Keski-Andeilta vuonna 1545 aiheuttivat ryntäyksen seudulle. Vuonna 1567 lavantautiin kuoli noin kaksi mijoonaa intiaania. Espanjalaiset perustivat vuonna 1580 Buenos Airesin siirtokunnan nykyisen Argentiinan alueelle. Vuonna 1616 alankomaalainen Willem Schouten purjehti Kap Hornin ohi.

Orjuutta ja kapinaa


Vuonna 1630 Brasilian sokeriplantaaseille alettiin tuoda suuria määriä orjuus Afrikasta. Perussa vuonna 1780 Túpac Amaru II nostatti espanjalaisia vastaan intiaanikapinan. Kapina kuitenkin epäonnistui. Vuonna 1790 sekä orjia että alkuperäisväestöä käytettiin työvoimana plantaaseilla Brasiliassa. Neekeriorjuus loppui maassa vuonna 1888.
Kuva:Malvinas.jpg

Mantereen valtiot itsenäistyvät


Argentiina itsenäistyi vuonna 1816 ja Brasilia vuonna 1822. Espanja menetti siirtomaansa Etelä-Amerikan itsenäisyyssodat. Vuonna 1870 Amazonin alueella alkoi voimakas kumintuotanto. Se veti puoleensa siirtolaisia sekä Euroopasta että itärannikolta. Vuosina 1879–1883 käydyn "salpietarisodan" seurauksena Bolivia menetti yhteyden mereen, menettämällä Chilelle Atacaman autiomaan.

1900-luku


Vuosisadan alussa ensimmäinen maailmansota vähensi huomattavasti mantereen valtioiden kauppaa. Mutta eräiden maiden vienti puolestaan kääntyi kasvuun. Kaupungistuminen ja väestönkasvu kiihtyivät 1930-luvulla varsinkin Uruguayssa ja Argentiinassa. Syy tähän oli siirtolaisuus.
Toinen maailmansota Brasilia oli liittoutuneet puolella. Chileläisessä Santiago de Chilen kaupungissa sattui vuonna 1960 5&nbsp;000 ihmisen hengen vaatinut maanjäristys. Poliittisesti 1900-luvun jälkipuoli oli Etelä-Amerikassa rauhatonta. Useissa maissa toimi Marxismi sissijärjestöjä. 1960- ja 1970-luvuilla muun muassa Brasiliassa, Chilessä ja Argentiinassa nousivat valtaan kovaotteiset sotilasdiktatuurit. Sotilasdiktatuureista siirryttiin demokratiaan 1980-luvun kuluessa, jonka jälkeen suurin osa Etelä-Amerikan valtioista on ollut demokraattisia.
Vuonna 1982 käytiin Falklandin sota Argentiinan ja Yhdistynyt kuningaskunta välillä. Vuonna 1992 Rio de Janeirossa, Brasiliassa pidettiin Yhdistyneet kansakunnat:n ympäristökokous.

Väestö


Kuva:Urarina shaman B Dean.jpg.]]
Mantereella asui vuonna 2005 noin 371&nbsp;000&nbsp;000 ihmistä. Etelä-Amerikan selvästi suurin valtio sekä väestöltään että pinta-alaltaan on Brasilia, jossa on yli 180 miljoonaa asukasta. Muita väkirikkaita valtioita ovat noin 40 miljoonan asukkaan Kolumbia ja Argentiina sekä yli 20 miljoonan asukkaan Venezuela ja Peru.
Aasiasta muinaista Beringinsalmen maakannasta pitkin Etelä-Amerikkaan tulleet intiaanit ovat mantereen alkuperäisasukkaita. 1600-luku lähtien Etelä-Amerikkaan muutti paljon uudisasukkaita Espanjasta ja Portugalista tuoden mukanaan maatalouden työvoimaksi afrikkalaisia. Euroopasta 1900-luku tulleet siirtolaiset muodostivat muuttajien enemmistön. Myös Aasiasta tuli muuttajia. Argentiinassa italialaisten jälkeläiset ovat merkittävä ryhmä. Perussa ja Brasiliassa puolestaan japanilaiset ovat paikallisesti merkittäviä ryhmiä.

Etniset ryhmät

Alkuperäiskansat

Ilmasto ja kasvillisuus


Kuva:River in the Amazon rainforest.jpg
Etelä-Amerikan ilmastolliset erot ovat suuret; manner ulottuu subpolaariselta alueelta tropiikkiin. Mantereen pohjoisosat kuuluvat pääasiassa trooppiseen vyödykkeeseen ja eteläosa puolestaan kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen.
Pohjoisosan valtioissa, Venezuelassa, Guyanassa ja Brasiliassa laajat metsäalueet ovat tyypillisiä, johtuen maiden sijoittumisesta kostealle trooppiselle vyöhykkeelle. Esimerkiksi maailman suurin sademetsä Amazon (sademetsä) sijaitsee vyöhykkeellä. Nykyään laajoja alueita metsää on otettu maanviljelyn ja karjatilojen käyttöön. Koska sateiset ja kuivat kaudet vaihtelevat Etelä-Amerikan pohjoisosissa, ovat lehtipuut siellä yleisiä. Vähäsateisillä alueilla taas piikkipensaikot ja pensaat ovat tyypillistä kasvillisuutta.
Eteläisen Etelä-Amerikan lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla on laajoja harvakseen puita kasvavia ruohostomaita. Argentiinan pampa on hyvä esimerkki tällaisesta alueesta. Lännessä sijaitsevassa Atacaman autiomaassa kasvillisuus on harvaa. Etelä-Chilessä on lauhkean vyöhykkeen sademetsää.
Andien keskiosissa sade keskittyy metsiä kasvaville itärinteille. Vuoriston länsirinteiden kasvillisuus muodostuu pääasiassa piikkipensaista johtuen kuivuudesta.

Eläimistö


Kuva:Iguanamarina.jpg
Mantereen eläimistö on runsas. Etelä-Amerikassa elää muun muassa leguaani, laama ja vyötiäiset. Lajeista jättiläisvyötiäinen ja jättiläismuurahaiskarhu ovat uhanalaisia. Ecuadorille kuuluvilla Galápagossaaret elää monia Kotoperäisyys eli vain saarella eläviä eläimiä, kuten vaikkapa merileguaaneja ja jättiläiskilpikonnia. Lisäksi mantereen länsirannikolla virtaavan kylmän Perunvirran vuoksi lauhkean vyöhykkeen merivesissä on runsas eliökanta.

Talous


Kuva:Saopaulo copan.jpgn kaupunki Brasiliassa on maanosan tärkeimpiä finanssikeskuksia.]]
Etelä-Amerikan talous on heterogeeninen ja vaihteleva. Alueen varakkaimmat valtiot ovat Argentiina, Chile, Uruguay ja Brasilia. Näillä alueilla sekä muissakin valtioissa on kehittynyttä teollisuustuotantoa, mutta suuri osa Etelä-Amerikasta elää edelleen alkutuotannosta. Myös erot eri valtioiden sisällä ovat merkittävät: esimerkiksi Brasilia jakautuu köyhään pohjoisosaan ja vauraampaan eteläosaan. Suuret varallisuuserot ovatkin luonteenomaisia Etelä-Amerikalle.
Etelä-Amerikan talous alkoi monipuolistua 1930-luvulla, jonka jälkeen alueella on koettu nousukausia ja kriisejä. 1970-luvulta lähtien monissa alueen maissa liberalisoitiin voimakkaasti markkinoita. Viime vuosina kehitys on kuitenkin kulkenut toiseen suuntaan ja esimerkiksi Venezuelassa on kansallistettu useita yrityksiä. Vuonna 1998 talouskriisi ravisteli alueen maita ja Argentiinan talous romahti vuodenvaihteessa 2001-2002. 2000-luvulla alueen maat kuitenkin kokivat nopeaa taloudellista kasvua: esimerkiksi Venezuelassa ja Argentiinassa talous kasvoi vuonna 2007 kahdeksan prosenttia.
Etelä-Amerikassa toimii erilaisia kauppaliittoja, joista tärkeimmät ovat Mercosur, johon kuuluu suurin osa alueen maista sekä bolivaarinen vaihtoehto Latinalaiselle Amerikalle, ALBA, johon kuuluu Venezuela ja muita vasemmistojohtoisia valtioita. Lisäksi alueen valtiot ovat integroituneet Latinalaisen Amerikan yhdentymisliitto.

Maatalous


Etelä-Amerikassa viljeltiin monia maataloustuotteita, esimerkiksi avokadoja ja maissia jo ennen eurooppalaisten saapumista mantereelle. Myös kautsua eli raakakumia tuottavia kasveja kasvoi alueella. Etelä-Amerikan jouduttua siirtomaavallan alle, maataloutta lisättiin voimakkaasti tuomalla alueelle uusia lajeja, kuten vehnää, kahvia, banaania, riisiä ja sokeriruokoa.
Kuva:Roasted_coffee_beans.jpg on yksi Etelä-Amerikan tärkeimmistä vientituotteista.]]
Mantereen pohjoisosissa tuotetaan nykyään banaaneja, mangoja, sokeria ja kumia, kun taas etelän lauhkealla vyöhykkeellä kasvatetaan hedelmiä ja vehnää. Brasiliassa sokeriruokoa käytetään myös biopolttoaineiden valmistamiseen. Myös soija on merkittävä vientituote. Brasilia on lisäksi maailman suurin kahvintuottaja.
Karjankasvatuksen perusta Etelä-Amerikassa on siirtolaisten tuomat kotieläinlajit. Lampaiden kasvatusta lauhkean vyöhykkeen ruohostomailla lukuun ottamatta, karjankasvatus on jakautunut eri ilmastovyöhykkeille. Karjankasvatus ja lihan vienti ovat tärkeitä elinkeinoja etenkin Argentiinassa, Paraguayssa, Uruguayssa ja Kolumbiassa. Mantereen alkuperäisiä eläinlajeja ovat muun muassa alpakka ja laama.
Keinokastelu on tärkeää etenkin lännessä, Chilessä, Perussa ja Ecuadorissa. Mantereen metsiä hakataan puutavaran takia ja etenkin Amazon (sademetsä) alueen hakkuiden nopeudesta ja laajuudesta luonnonsuojelijat ovat huolissaan.
Myös Kolumbian huumausaineiden viljely on kansainvälinen huolenaihe.

Teollisuus


Mantereella on suuria mineraaliesiintymiä. Esimerkiksi Venezuelassa on öljyä ja Brasiliassa rautamalmia. Brasilian rautamalmista suurimman osan käyttää maa itse teräksen valmistukseen. Tästä huolimatta metallimalmeja riittää myös ulkomaille vietäväksi. 1950-luku jälkeen teollistuminen on nopeasti lisääntynyt. Etelä-Amerikan vesivoimavaroista suurin osa on hyödynnetty lisääntyneen sähkönkulutuksen vuoksi. Tuotantoaloja mantereella ovat muun muassa kemian- ja metalliteollisuus sekä elintarvikkeiden jalostus. Myös kulutustavaroita ja kalliimpiakin tuotteita valmistetaan kotimarkkinoille sekä vientiin. Yksi esimerkki alueen teollisuustuotannosta on brasilialainen lentokonevalmistaja Embraer.

Turismi ja liikenne


Turismi on yksi nopeiten kasvavia talouden aloja Etelä-Amerikassa. Maanosassa on monia matkailijoita kiinnostavia kohteita, kuten Amazonasin sademetsä ja Amazon-joki, Andit, Galápagossaaret sekä Brasilian rannat. Maanosan suosituin turistimaa on Brasilia, jonne suuntaa vuosittain viisi miljoonaa turistia, ollen 41. suosituin matkakohde maailmassa.
Etelä-Amerikan liikenneinfrastruktuuri on edelleen vajavainen, eikä hyviä liikenneyhteyksiä ole joka paikkaan. Maanosassa on noin 1 700 000 kilometriä valtateitä ja 100 000 kilometriä rautateitä, jotka ovat lisäksi keskittyneet rannikkoalueille. Vain kaksi rautatielinjaa ovat maanosan halkaisevia: Transandina, joka kulkee Buenos Airesista Argentiinassa Valparaísoon Chileen ja Brasilian Santos (kaupunki) ja Bolivian Santa Cruz de la Sierran välillä kulkeva yhteys. Lisäksi maanosan halki kulkee Pan-American_Highwayn valtatie, jonka jotkin osat ovat edelleen huonossa kunnossa.
Tihein rautatieverkko on La Platan alueella Argentiinan ja Uruguayn alueella, jossa on noin 45 000 kilometriä rautateitä ja lisäksi Kaakkois-Brasiliassa São Paulo (osavaltio), Rio de Janeiro (osavaltio)n ja Minas Geraisin osavaltioiden alueella.
Lisäksi ilmailu ja suuret joet ovat merkittäviä liikenneväyliä.

Kulttuuri


Kielet


Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaat, intiaanit puhuivat monia eri kieliä. Nykyään intiaanikielien puhujat ovat harvassa, vaikkakin yleisesti käytetään esimerkiksi Paraguayssa guaranin kieltä ja Boliviassa ja Perussa ketšuan ja Aimaran kieli kieliä.
Etelä-Amerikan suurin kieli on Portugalin kieli, yli 50% mantereen väestöstä puhuu portugalia äidinkielenään. Mantereen virallisia kieliä ovat Espanjan kieli suurimmassa osassa Etelä-Amerikkaa, Portugalin kieli Brasiliassa, Hollannin kieli Surinamissa, Englannin kieli Guyanassa sekä Ranskan kieli Ranskan Guayanassa. Surinamissa ja Guyanassa Hindin kieli, kuten myös muutkin Intian ja Kaakkois-Aasian kielet ovat merkittäviä.

Uskonnot


Suurin osa Etelä-Amerikan asukkaista on Katolinen kirkko. Ainoastaan Surinamissa ja Guyanassa katolisuus ei ole valtauskonto. Surinamissa hindulaisuus on maan suurin uskonto. Guyanassa taas protestanttisuus on vallalla oleva uskonto, kuten Surinamissakin niin sielläkin katolisuus on vasta kolmanneksi yleisin.

Yliopistot


Etelä-Amerikan vanhin yliopisto on vuonna 1551 perustettu La Universidad Nacional Mayor de San Marcos. Yliopisto sijaitsee Perun pääkaupungissa Limassa. Suurin yliopisto taas on Buenos Airesissa, Argentiinassa sijaitseva Universidad de Buenos Aires.

Sodat ja rajakiistat


Tällä hetkellä mantereella ei ole merkittäviä sota tai rajakiistoja. Viime vuosisadalla alueen maiden välillä oli muutamia pieniä konflikteja. Monissa maissa, kuten Perussa, Uruguayssa ja Kolumbiassa on kuitenkin ollut sisäisiä kiistoja hallituksien ja sissiliikkeiden välillä.
Argentiina Falklandin sota vuonna 1982 Yhdistynyt kuningaskunta hallussa oleville Falklandinsaaret. Yli 1 000 ihmistä kuoli brittien vastaiskussa. Saarten hallinto palautettiin Isolle-Britannialle sodan päätyttyä.

Lähteet


Viitteet

Katso myös


ABC-valtiot
Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit
Pohjois-Amerikka

Aiheesta muualla


Luokka:Etelä-Amerikka
ace:Amirika Seulatan
kbd:Ипшъэ Америкэ
af:Suid-Amerika
als:Südamerika
am:ደቡብ አሜሪካ
ang:Sūðamerica
ar:أمريكا الجنوبية
an:America d'o Sud
arc:ܐܡܪܝܩܐ ܬܝܡܢܝܬܐ
roa-rup:America di Not
frp:Amèrica du Sud
as:দক্ষিণ আমেৰিকা
ast:América del Sur
gn:Ñembyamérika
az:Cənubi Amerika
id:Amerika Selatan
ms:Amerika Selatan
bn:দক্ষিণ আমেরিকা
zh-min-nan:Lâm Bí-chiu
map-bms:Amerika Selatan
jv:Amérika Kidul
su:Amérika Kidul
be:Паўднёвая Амерыка
be-x-old:Паўднёвая Амэрыка
bcl:Amerika nin Sur
bi:Saot Amerika
bar:Siadamerika
bs:Južna Amerika
br:Suamerika
bg:Южна Америка
ca:Amèrica del Sud
ceb:Habagatang Amerika
cv:Кăнтăр Америка
cs:Jižní Amerika
sn:South America
co:America meridiunale
cy:De America
da:Sydamerika
pdc:Saut Amerikaa
de:Südamerika
dsb:Pódpołdnjowa Amerika
et:Lõuna-Ameerika manner
el:Νότια Αμερική
en:South America
es:América del Sur
eo:Sudameriko
ext:América del Sul
eu:Hego Amerika
fa:آمریکای جنوبی
hif:South America
fo:Suðuramerika
fr:Amérique du Sud
fy:Súd-Amearika
fur:Americhe dal Sud
ga:Meiriceá Theas
gv:America Yiass
gag:Üülen Amerika
gd:Aimearaga a Deas
gl:América do Sur
gan:南美洲
ki:Amerika ya Kuthini
glk:نسا آمریکا
gu:દક્ષિણ અમેરિકા
got:𐍃𐌿𐌽𐌸𐍂𐌰 𐍅𐌴𐌹𐌽𐌰𐌻𐌰𐌽𐌳
hak:Nàm-mî-chû
ko:남아메리카
haw:‘Amelika Hema
hy:Հարավային Ամերիկա
hi:दक्षिण अमेरिका
hsb:Južna Amerika
hr:Južna Amerika
io:Sud-Amerika
ig:South Amerika
ilo:Abagatan nga Amerika
ia:America del Sud
ie:America del Sud
os:Хуссар Америкæ
zu:IMelika Eningizimu
is:Suður-Ameríka
it:America Meridionale
he:אמריקה הדרומית
kl:Amerika Kujalleq
kn:ದಕ್ಷಿಣ ಅಮೇರಿಕ
pam:Mauling America
ka:სამხრეთი ამერიკა
kk:Оңтүстік Америка
kw:Amerika Dheghow
rw:Amerika y’Epfo
sw:Amerika ya Kusini
ht:Amerik disid
ku:Amerîkaya Başûr
lez:Кьиблепатан Америка
lo:ອະເມລິກາໃຕ້
la:America Australis
lv:Dienvidamerika
lb:Südamerika
lt:Pietų Amerika
lij:Stati de l'America do Sud
li:Zuud-Amerika
jbo:ketytu'a
lmo:America del Süd
hu:Dél-Amerika
mk:Јужна Америка
ml:തെക്കേ അമേരിക്ക
krc:Къыбыла Америка
mi:Amerika ki te Tonga
mr:दक्षिण अमेरिका
xmf:ობჟათე ამერიკა
arz:امريكا الجنوبيه
mwl:América de l Sul
koi:Лунвыв Америка
mn:Өмнөд Америк
my:တောင်အမေရိက
nah:Ixachitlān Huitztlāmpa
nl:Zuid-Amerika
ne:दक्षिण अमेरिका
new:दक्षिण अमेरिका
ja:南アメリカ
frr:Süüd-Ameerikoo
pih:Sowth Merika
no:Sør-Amerika
nn:Sør-Amerika
nrm:Améthique du Sud
nov:Sudi Amerika
oc:America del Sud
mhr:Кечывалвел Америка
om:South America
pa:ਦੱਖਣੀ ਅਮਰੀਕਾ
pnb:دکھنی امریکہ
pap:Sur Amérika
ps:سوېلي امريکا
nds:Süüdamerika
pl:Ameryka Południowa
pt:América do Sul
kaa:Qubla Amerika
crh:Cenübiy Amerika
ro:America de Sud
rm:America dal Sid
qu:Urin Awya Yala
ru:Южная Америка
rue:Южна Америка
sah:Соҕуруу Америка
se:Lulli-Amerihkká
sa:दक्षिणामेरिका
sco:Sooth Americae
stq:Suud-Amerikoa
nso:Amerika Borwa
sq:Amerika Jugore
scn:Amèrica dû Sud
si:දකුණු ඇමෙරිකාව
simple:South America
sk:Južná Amerika
sl:Južna Amerika
cu:Южьна Амєрїка
szl:Połedńowo Amerika
so:Ameerikada koonfureed
ckb:ئەمریکای باشوور
srn:Ondro Amrika
sr:Јужна Америка
sh:Južna Amerika
sv:Sydamerika
tl:Timog Amerika
ta:தென் அமெரிக்கா
roa-tara:Americhe meridionale
tt:Көньяк Америка
te:దక్షిణ అమెరికా
th:ทวีปอเมริกาใต้
vi:Nam Mỹ
tg:Америкаи Ҷанубӣ
tpi:Saut Amerika
chr:ᏧᎦᎾᏮ ᎠᎹᏰᏟ
tr:Güney Amerika
tk:Günorta Amerika
uk:Південна Америка
ur:جنوبی امریکہ
ug:جەنۇبىي ئامېرىكا
vec:Merica de soto
vep:Suviamerik
fiu-vro:Lõunõ-Ameeriga
wa:Amerike nonnrece
war:Salatan nga Amerika
wo:Bëj-saalumu Aamerig
yi:דרום אמעריקע
yo:Gúúsù Amẹ́ríkà
zh-yue:南美洲
diq:Amerika Veroci
zea:Zuud-Amerika
bat-smg:Pėitū Amerėka
zh:南美洲

Egypti


Egypti (, Egyptin arabiaksi '''', ) eli Egyptin arabitasavalta () on Pohjois-Afrikka sijaitseva valtio. Sen naapurimaita ovat Israel koillisessa, Libya lännessä ja Sudan etelässä. Pohjoisessa Egypti rajautuu Välimeri ja idässä Punainenmeri. Egyptin pinta-ala on noin 1&nbsp;001&nbsp;450 neliökilometriä.
Egypti on asukasluvultaan maailman viidenneksitoista suurin valtio ja arabimaiden suurin. Suuri enemmistö maan 78,8 miljoonasta asukkaasta elää Niilin rannoilla, sillä sinne on keskittynyt Egyptin kaikki maanviljelykelpoinen maa-alue. Suuret osat Egyptiä ovat Saharan autiomaata ja harvaan asuttuja. Noin puolet egyptiläisistä asuu nykyään kaupungeissa, kuten koko Lähi-idän ja Afrikan suurimmassa kaupungissa Kairossa, sekä Aleksandriassa.
Egypti on erityisen tunnettu muinainen Egypti ja maailman tärkeimpiin ja vanhimpiin lukeutuvista muistomerkeistään, kuten Gizan pyramidit, Karnakin temppelistä, Kuninkaiden laaksosta ja Gizan sfinksistä. Nykyään Egyptiä pidetään yhtenä arabimaailman ja Lähi-idän tärkeimmistä kulttuurin ja politiikan keskuksista. Egypti oli pitkään autoritäärinen, presidenttijohtoinen tasavalta, kunnes valta helmikuussa 2011 siirtyi kansannousun jälkeen toistaiseksi armeijalle ja tammikuun 2012 parlamenttivaaleissa voittajiksi nousivat islamistit.

Nimi


<hiero>km-m-t:niwt</hiero>
'''', virallinen arabiankielinen nimi Egyptille, on semiittistä alkuperää ja vastaa suoraan heprean kielen sanaa מִצְרַיִם (''Mitzráyim''), joka tarkoittaa ”kahta salmea” ja mahdollisesti ”valtiota” tai ”maata”. '''' merkitsee myös arabiassa maata tai valtiota. Egyptin muinainen nimi ''kemet'' eli ”musta maa” tulee Niilin tulvien tuomasta hedelmällisestä mustasta maasta erotuksena autiomaan ”punaisesta maasta” (''deshret''). Tämä nimi muuttui myöhemmin muotoon ''keme'' Koptin kieli. Suomalainen nimi ”Egypti” on tullut latinan sanasta ''Aegyptus'', joka taas vuorostaan on kreikan sanasta Αίγυπτος (''Aiguptos''). Tämä sana voi olla peräisin muinaisen Egyptin kieli fraasista ''ḥwt-k3-ptḥ'' (”Hwt ka Ptah”), joka tarkoittaa ”Ptahin Kan (sielun osan) kotia”, nimeä Ptah-jumalan temppelille Memfisissä.

Historia


Tiedosto:All Gizah Pyramids.jpg

Muinainen Egypti


Niilin vuosittaisten tulvien säännöllisyys ja rikkaus yhdessä aavikoiden aiheuttaman eristyneisyyden kanssa vaikuttivat suotuisasti maailman suurimpiin lukeutuvan sivilisaation kehitykseen. Yhdistyneen Egyptin kuningaskunnan perusti noin 3200 vuotta ennen ajanlaskun alkua kuningas Narmer, joka todennäköisesti on sama kuin myöhempien historioitsijoiden mainitsema Menes. Sen jälkeen sarja dynastioita hallitsi maata seuraavan kolmen vuosituhannen ajan. Muinaisen Egyptin hallitsijoita nimitetään faaraoiksi. Välillä valtakunta tosin hajosi muutamia kertoja, mutta yhdistyi jälleen, ja sen vuoksi muinaisen Egyptin historia jaetaan Vanha valtakunta, Keskimmäinen valtakunta, Uusi valtakunta ja Egyptin myöhäiskausi valtakunnan aikakausiin ja niitä erottaviin välikausiin.
Vuonna 525 eaa. Egyptin viimeinen kotimainen, Egyptin 26. dynastia menetti valtansa, koska Persian kuningas Kambyses II valloitti maan. Persialaiset rakensivat Suezin kanavan esiasteen yhdistäen Välimeren ja Punaisenmeren toisiinsa. Egypti oli eräitä lyhyitä välivaiheita lukuun ottamatta Persian alaisuudessa, kunnes Makedonian Aleksanteri Suuri valloitti maan. Hänen jälkeensä maata hallitsi makedonialaissyntyinen Ptolemaiosten hallitsijasuku, kunnes Rooman valtakunta valloittivat maan vuonna 30 eaa. Rooman valtakunnan hajottua maa joutui Bysantin valtakunta, ja samoihin aikoihin kristinusko tuli maassa vallitsevaksi uskonnoksi noin kolmen vuosisadan ajaksi.

Islamilainen aika


Islaminuskoiset arabit toivat Egyptiin uskontonsa ja arabian kieli 600-luvulla, ja asteittain egyptiläiset omaksuivat molemmat. Kalifi nimittämät muslimihallitsijat hallitsivat Egyptin aluetta seuraavat kuusi vuosisataa. Mamelukit sotilasluokka otti vallan käsiinsä vuonna 1250 ja hallitsi Egyptiä autonomisena valtiona vielä senkin jälkeen, kun maa vuonna 1517 joutui Osmanien valtakunta alaisuuteen.
Mamelukit puolustivat maataan vielä, kun Napoleon vuonna 1798 hyökkäsi Egyptiin. Napoleon kuitenkin vetäytyi Egyptistä, koska Yhdistynyt kuningaskunta samaan aikaan uhkasivat ryhtyä Horatio Nelsonin johdolla Välimerellä merisotaan Ranskan laivastoa vastaan.
Vuodesta 1867 lähtien Egyptiä hallitsivat osmanien alaisina varakuningas kediivit. Suezin kanavan valmistuttua vuonna 1869 Egyptistä tuli tärkeä maailman liikenteen solmukohta, mutta toisaalta maa velkaantui pahoin. Suojellakseen sijoituksiaan Yhdistynyt kuningaskunta otti Egyptin hallintoonsa vuonna 1882, vaikka nimellinen valta säilyikin osmaneilla vuoteen 1914 asti. Vuonna 1922 Egypti virallisesti itsenäistyi, mutta Britannialla oli maassa huomattava vaikutusvalta vielä sen jälkeen, koska sillä oli sotilastukikohtia Suezin kanavan varrella, jota se yhä piti hallinnassaan. Egyptin parlamentti laati vuonna 1923 uuden Egyptin vuoden 1923 perustuslaki suositun Saad Zaghlulin johdolla. Vuosina 1924–1936 maassa oli lyhytaikainen, mutta menestyksekäs yritys muotoilla Egyptin hallintoa eurooppalaisen mallin mukaan. Britit kuitenkin pitivät tietyn määrän valtaa hallussaan, mikä johti hallituksen jatkuvaan epätasapainoon. Toinen maailmansota Egypti osallistui liittoutuneet puolella.
Tiedosto:Cairo, evening view from the Tower of Cairo, Egypt, Oct 2004.jpg on Afrikan ja Lähi-idän suurimpia kaupunkeja.]]

Tasavalta


Vuonna 1952 sotilaallinen vallankaappaus pakotti kuningas Farukin, perustuslaillisen monarkin, eroamaan poikansa Fuad II:n hyväksi. Lopulta Egyptin tasavalta julistettiin syntyneeksi 18. kesäkuuta 1953, ja sen ensimmäisenä presidenttinä toimi kenraali Muhammad Nagib. Kun vuoden 1952 vallankaappauksen pääarkkitehti Gamal Abdel Nasser pakotti myös Nagibin eroamaan vuonna 1954, Nasser nousi maan presidentiksi ja kansallisti Suezin kanavan, mikä johti vuoden 1956 Suezin kriisiin. Nasser nousi sodasta arabisankarina, ja nasserismi sai laajaa vaikutusvaltaa alueella, vaikka aiemmin arabinationalismiin usein välinpitämättömästi suhtautuneiden egyptiläisten keskuudessa se saikin aikaan hyvin erityyppisiä reaktioita.
Vuonna 1958 Nasser solmi Egyptin ja Syyrian välille unionin, joka tunnetaan Yhdistynyt arabitasavalta. Tämäkin yritys sai vastaansa ristiriitaisia reaktioita, ja unioni hajosi jo vuonna 1961. Egyptin virallisena nimenä oli kuitenkin Yhdistynyt arabitasavalta vielä sen jälkeenkin, vuoteen 1971 saakka, vaikka monet egyptiläiset eivät pitäneet valtionsa tuhansia vuosia käytössä olleen nimen yhtäkkisestä vaihtumisesta. Kolme vuotta vuoden 1967 Kuuden päivän sota jälkeen, jossa Egypti oli menettänyt Siinain niemimaan Israelille, Nasser kuoli, ja häntä seurasi varapresidentti Anwar Sadat. Sadat vaihtoi Egyptin puolta Kylmä sota Neuvostoliitolta Yhdysvalloille, karkottaen maasta neuvostoliittolaiset neuvonantajat vuonna 1972. Hän myös käynnisti taloudelliset Intifah-uudistukset murskaten samalla väkivaltaisesti sekä uskonnollisen että maallistuneen opposition. Myös Egyptin nimi palautettiin viralliseen käyttöön.
Vuonna 1973 Egypti aloitti yhdessä Syyrian kanssa yllätyshyökkäyksen Israelia vastaan käynnistäen Jom kippur -sota, joka sotilaallisen voiton puutteesta huolimatta oli suurelta osin poliittinen menestys. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto sekaantuivat tapahtumiin, ja Egyptin ja Israelin välille julistettiin tulitauko. Vuonna 1979 Sadat teki Camp Davidin sopimus Israelin kanssa vastineeksi Siinaista, mikä sai arabimaissa aikaan valtavasti kiistoja ja johti Egyptin karkotukseen Arabiliitto (maa otettiin takaisin vuonna 1989). Sadatin murhasi vuonna 1981 uskonnollinen fundamentalisti, jolloin presidentiksi nousi varapresidentti Hosni Mubarak, Neuvostoliiton sotilasakatemioissa koulutettu kenraali.

Mubarakin aika


Mubarakin aikana valta keskittyi lähes kokonaan presidentille, joka valittiin 24 vuotta yhden ehdokkaan vaaleissa viimeisiin vaaleihin saakka. Viimeiset presidentinvaalit, joissa Mubarak valittiin uudelleen eli viidennelle peräkkäiselle kaudelleen, pidettiin syyskuussa 2005.
Helmikuussa 2005 Mubarak ilmoitti yllättäen televisiolähetyksessä määränneensä maansa presidentinvaalijärjestelmän uudistettavaksi, avaten tien uusille ehdokkaille seuraavissa vaaleissa. Mubarak sai äänistä 88,6 prosenttia, Ayman Nour 7,6 prosenttia, ja Noman Gomaa 2,9 prosenttia.
Hallituksen puuttumisesta äänten väärentämisen ja huijauksen kautta vaalitulokseen esitettiin 2005 vaalien jälkeen arvostelua. Lisäksi vaalien aikana tulivat näkyville Mubarakin kannattajien väkivalta opposition mielenosoittajia kohtaan sekä poliisin aiheuttamat julmuudet. Monet egyptiläiset olivatkin epäileviä vaalien roolia ja demokratisoitumisen onnistumista kohtaan. Vain hyvin pieni osa äänioikeutetuista kävi äänestämässä vuoden 2005 vaaleissa. Sanomalehdet ottivat kuitenkin yhä enemmän vapauksia arvostellessaan presidenttiä, ja vuoden 2010 parlamenttivaalit, joissa islamistipuolueet kuten kielletty muslimiveljeskunta saivat runsaasti paikkoja, osoittivat tilanteen olevan muuttumassa.
Tiedosto:Day of Anger marchers.jpg
Tunisian vallankumous jälkeen islamilaisen Pohjois-Afrikan Egyptin vallankumous 2011 tammikuussa 2011. Mielenosoituksia ruokkivat Egyptin vallanpitäjien itsevaltaiset otteet sekä korruptio kuin myös laaja työttömyys. Terveysministeriön mukaan mielenosoituksissa kuoli 365 ihmistä ja 5&nbsp;000 loukkaantui. Mielenosoitukset johtivat ensin 31. tammikuuta uuden hallituksen muodostamiseen Ahmad Shafiqin johdolla ja sitten Hosni Mubarakin eroon virastaan 10. helmikuuta 2011 ja vallan siirtymiseen armeijalle.

Mubarakin jälkeen


Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen maata johtamaan nousi sotilasjuntta. Se koostui entisistä kenraaleista ja sitä johti entinen pitkäaikainen puolustusministeri Muhammad Hussein Tantawi. Myös Shafiqin hallitus joutui eroamaan ja 7.&nbsp;maaliskuuta uusi muodostettiin pääministeri Essam Sharafin johdolla. 7. joulukuuta 2011 Tawanin valtuuttamana Kamal Ganzouri muodosti seuraavan hätätilahallituksen, jonka johdolla parlamenttivaalit saatiin menestyksellä päätökseen.
Mubarak, jonka terveydentila on horjuva, tuotiin lähimpien miestensä kanssa oikeuteen elokuun 2011 alussa. Heitä syytetään miljoonakavalluksista ja yli 800 mielenosoittajan surmasta.
Tammikuussa 2012 loppuneissa kolmivaiheisissa parlamenttivaaleissa valtaan nousivat Islamismi Muslimiveljeskunta Vapaus- ja oikeuspuolueen ja äärikonservatiivisen Al-Nour-puolueen edustamina. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 23.-24. toukokuuta 2012. 16.–17. kesäkuuta järjestettiin vaalien toinen kierros, jolla olivat vastakkain islamisti Mohammed Mursi ja kansannousun syrjäyttämän hallinnon aikainen pääministeri Ahmed Shafik.

Politiikka

Sisäpolitiikka


Egypti on ollut tasavalta 18. kesäkuuta 1953 lähtien. Perustuslakia vuodelta 1971 on uusittu 1980, 2005 ja 2007. Perustuslain mukaan Egyptissä on kaksikamarinen parlamentti. Ylimmällä neuvostossa (264-jäseninen Majlis al-Shura) on lähinnä neuvoa antava rooli, alahuoneessa (518-jäseninen Majlis al-Sha'b) on 64 paikan kiintiö naisille. Vuoden 2010 vaaleissa Mubarakin puolue NDP sai edelleen murskaenemmistön, mutta helmikuussa 2011 vallankumous hajoitti parlamentin. Tammikuussa 2012 uudelleen järjestyneeseen parlamenttiin Vapaus- ja oikeuspuolue sai 47% paikoista ja Al Nour 24%. Vallankumousta johtaneet liberaalit olivat huolestuneita islamistien selvästä voitosta, mutta Muslimiveljeskunta on ilmoittanut, ettei se pyri pakottamaan egyptiläisiä noudattamaan omia näkemyksiään.

Ulkopolitiikka


Tiedosto:Reagan and Sadat 1981.jpg
Arabiliitto vakituinen päämaja sijaitsee Kairossa. Liiton pääsihteeri on perinteisesti ollut egyptiläinen, ja toukokuusta 2011 alkaen virassa toimii Egyptin Nabil Elaraby, ja ennen häntä entinen ulkoministeri Amr Moussa. Arabiliitto sulki Egyptin lyhyeksi aikaa ulkopuolelleen protestoidakseen maan rauhansopimusta Israelin kanssa vuonna 1978, mutta Egypti palasi jäseneksi vuonna 1989.
Egypti oli ensimmäinen arabimaa, joka solmi Israelin valtioon diplomaattisuhteet. Tämä tapahtui maiden allekirjoitettua Camp Davidin rauha Camp Davidin neuvottelujen tuloksena vuonna 1978. Egyptillä on ollut merkittävä vaikutus muihin arabimaihin, ja se on toiminut usein välittäjänä näiden välisissä kiistoissa sekä Israelin-Palestiinan konfliktissa. Monet arabimaat luottavat yhä Egyptin rooliin jälkimmäisessä, vaikka sen vaikutus onkin ollut rajoitettua. Diplomaattiset suhteet naapurimaahan Sudaniin ovat olleet kireät kiistellyn Hala'ibin alueen vuoksi.
Entinen Egyptin pääministeri Boutros Boutros-Ghali toimi Yhdistyneet kansakunnat pääsihteerinä vuosina 1991–1996. Egyptiläinen Mohamed ElBaradei taas toimii Kansainvälinen atomienergiajärjestö:n johtajana ja sai yhdessä järjestön kanssa Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2005.

Armeija


Egyptin asevoimat ovat ehkäpä Afrikan vahvimmat, ja Lähi-idän toiseksi suurimmat. Egyptin asevoimilla on myös enemmän käytännön taistelukokemusta kuin monilla muilla alueen armeijoilla. Armeija on yhteensä noin 450&nbsp;000 hengen vahvuinen. Asevelvollisuus on 18-vuotiaille egyptiläisille miehille pakollinen, mutta päätoimiset opiskelijat saavat lykkäystä 28. ikävuoteen asti. Palveluksen kesto on 12-36 kuukautta, ja sen jälkeen ollaan yhdeksän vuoden ajan reservissä valmiina kertausharjoituksiin.
Egyptillä ja Yhdysvalloilla on runsaasti sotilaallista yhteistyötä, ja Egypti on osallistunut säännöllisesti sotaharjoituksiin Yhdysvaltojen ja maan muiden eurooppalaisten ja arabiliittolaisten kanssa. Egypti osallistuu myös säännöllisesti Yhdistyneiden kansakuntien Rauhanturvaaminen, viime aikoina Itä-Timoriin, Sierra Leoneen ja Liberiaan.

Alueellinen jako


Tiedosto:Eg-map.png
Egypti on jaettu 26:een kuvernöörin hallintoalueeseen (''muhāfazāh''). Luxorin kaupunki lasketaan omaksi hallintoalueekseen, mutta siitäkin tulee pian 27. kuvernementti. Kuvernööreillä on suurehko valta omien alueidensa kehittämiseen.

Maantiede


Tiedosto:Egypt south of Cairo.jpg
Egypti rajautuu lännessä Libyaan, etelässä Sudaniin ja koillisessa Israeliin sekä Gazan kaistaan. Egyptin tärkeä rooli geopolitiikassa juontuu sen strategisesta asemasta: kahdella mantereella sijaitsevana maana sillä on hallussaan Afrikan ja Aasian välinen Suezin kannas, jonka vuorostaan lävistää Välimeren Punaisenmeren kautta Intian valtameri yhdistävä Suezin kanava.
Egyptin tärkeimpiä kaupunkeja ovat Aleksandria (yksi antiikin suurista kaupungeista), Assuan, Asyut, Kairo (maan moderni pääkaupunki), El-Mahalla El-Kubra, Giza (tunnettu pyramideistaan), Hurghada, Luxor, Kom Ombo, Port Safaga, Port Said, Sharm el-Sheikh, Shubra-El-Khema, Suez, Zagazig ja Al-Minya. Maata halkoo etelästä pohjoiseen maailman pisin joki Niili, jonka molemmilla puolilla levittäytyy lähes asumaton aavikko. Egyptiin kuuluu osia Saharan ja Libyan aavikko aavikoista. Tärkeitä Keidas ovat Bahariyan keidas, Dakhlehin keidas, Farafran keidas, Khargan keidas ja Siwan keidas.

Ilmasto


Egyptin ilmasto on maailman kuumimpia ja aurinkoisimpia. Aavikko peittää maan kokonaan lukuunottamatta 80 kilometriä leveää kaistaletta Välimeren rannikolla. Sielläkin sademäärä jää 100–200 millimetriin vuodessa, mikä ei riitä maanviljelykselle. Muualla Kairon eteläpuolella sataa 20–50 millimetriä vuodessa, ja maan keski- ja eteläosissa menee monin paikoin vuosia sateiden välillä.

Luonto ja luonnonsuojelu


Egyptissä on useita erilaisia elinympäristöjä, ja niinpä sen eläimistöön kuuluu sekä aavikon että ruohikon, jokien ja merien lajeja. harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvat manaatit sekä jyrsijöitä syövät aavikon käärmeet.
Valtio on perustanut 1980-luvulta alkaen suojelualueita, joita on jo yli kaksikymmentä. Vanhin niistä on sukeltajien tuntema Ras Mohamedin luonnonsuojelualue Siinain niemimaan eteläkärjessä. Tuhannen kalalajin ja kahdensadan korallilajin lisäksi siellä tavataan mangrovepuita ja harvinaisia lintuja kuten kalasääksiä. Pyhän Katariinan luonnonsuojelualue puolestaan kattaa Etelä-Siinain keskiosien rikkonaisia vuorimaisemia. Siellä elää monia matelijoita ja harvinaisia nisäkkäitä. Egyptin mannerosan suojelualueisiin kuuluvat Kivettyneen metsän suojelualue erikoisine dyyneineen sekä Ashtum el Gamilin luonnonsuojelualue deltan itäosassa, joka tunnetaan rehevästä Välimeren kasvillisuudesta ja monipuolisesta linnustosta.

Talous


Egyptin talous tukeutuu pääasiassa maatalouteen, matkailuun ja ulkomailla työskentelevien kotiin lähettämiin rahoihin. Egyptiläisiä siirtotyöläisiä on ollut etenkin suurissa öljymaissa kuten Saudi-Arabiassa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Kuwaitissa ja Libyassa sekä Yhdysvalloissa. Vuonna 2010 Maailmanpankki arvioi heidän lähettämiensä palkkojen yhteissummaksi 7,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
Vuonna 2010 maatalous toi 13,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllisti 32 prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Niilin laaksoon, vaikka kunninanhimoisissa projekteissa on yritetty ottaa erämaata viljelykäyttöön. Lämpimän ilmaston takia vuodessa saadaan useita satoja. Tärkeimmät viljelykasvit ovat puuvilla, riisi, vehnä, maissi, sokeri, sipuli ja pavut. Aiemmin Niilin vuosittaiset tulvat toivat sen rannoille ravitsevaa lietettä, mutta Assuanin pato valmistuminen vuonna 1971 ja siitä syntynyt Nasserjärvi pidättävät nyt tulvan ja lietteen, ja maatalous on kokenut rajun rakennemuutoksen.
Matkailu on tuonut 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sen merkitys on vielä suurempi paikallisesti alueilla joilla ei ole muita tulonlähteitä. Esimerkiksi Sharm el-Sheikhissä käy vuosittain neljä miljoonaa turistia. Levottomuudet ovat vähentäneet matkailijoiden määrää.
Öljyn ja kaasun vienti kattavat noin 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Myös Suezin kanavan kautta kulkeva liikenne on tärkeä tulonlähde. Liikenne kanavalla väheni vuoden 2008 laman aikana, mutta samaan aikaan noussut öljyn hinta kompensoi tulonmenetyksiä.
Tiedosto:TrafficCairo.jpg

Luonnonvarat


Egyptin merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu, rautamalmi, fosfaatti ja mangaani. Merkittävimmät vientituotteet ovat öljy ja öljytuotteet sekä puuvilla ja hedelmät.

Liikenne


Egyptissä on 86 lentopaikkaa, joista 15:lla on yli kolmen kilometrin kiitotie. Suuria ovat Kairon kansainvälinen lentoasema, Luxorin kansainvälinen lentoasema ja Hurghadan kansainvälinen lentoasema.
Egyptian National Railways hallitsee yli viidentuhannen kilometrin rautatieverkkoa. Satamakaupunkeja vuorostaan ovat Ayn Sukhnah, Alexandria, Damietta, El Dekheila, Port Said, Sidi Kurayr ja Suez.

Väestö


Tiedosto:Women in Egypt.jpg
Egypti on Afrikan toiseksi suurin valtio 82 miljoonalla asukkaallaan. Lähes koko väestö on keskittynyt Niilin rannoille (erityisesti Aleksandrian ja Kairon ympärille), Niilin suiston alueelle ja Suezin kanavalle. Noin 90 prosenttia väestöstä on islaminuskoista ja suurin osa lopuista on Kristinusko (pääasiassa koptit).
Egyptin väestö on erittäin homogeenista: vuoden 2006 väestönlaskennassa 99,6 prosenttia oli egyptiläisiä. Etnisiä vähemmistöjä ovat pieni määrä beduiiniarabeja itäisellä ja läntisellä aavikolla sekä Siinain niemimaalla, Siwin kieli puhuvat siwit Siwa (keidas) keitaalla sekä muinaiset nubialaiset yhdyskunnat Niilin varrella Egyptin eteläisimmässä osassa. Egyptissä asuu myös noin 90&nbsp;000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Ryhmä koostuu pääasiassa palestiinalaisista (joita oli 50&nbsp;000 vuonna 2002) ja sudanilaisista pakolaisista. Aikoinaan elinvoimainen urbaani Egyptin juutalaiset on käytännössä hävinnyt maastamuuton takia.
Urbaani kulttuuri on Egyptissä voimakasta; vuonna 2010 43 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa. Myös perinteisest kylät ovat saamassa kaupunkimaisia piirteitä. Kairo ja etenkin sitä ympäröivät slummialueet kasvavat jatkuvasti. Kaupunkilaiset asuvat usemmiten vuokratuissa kerrostaloasunnoissa, ja vuokrasääntelyllä on pitkät perinteet.

Uskonnot


Egyptiläiset ovat pääasiassa islaminuskoisia, noin 85 prosenttia väestöstä, ja suurin osa heistä on Sunnalaisuus. Kristinusko edustavat noin viittätoista prosenttia väkiluvusta, ja heistä suurin osa (9–18 prosenttia väestöstä) on Koptit – jäljelle jäävään prosenttiin kuuluu muun muassa katolisia, kreikkalaisortodokseja, syyrialaisortodokseja ja armenialaisortodokseja, jotka asuvat pääasiassa Aleksandriassa ja Kairossa. Maassa on myös pieni, arviolta noin 300 hengen suuruinen juutalaisyhteisö. Perustuslain mukaan islam on Egyptin valtionuskonto, mutta perustuslaki takaa myös uskonnonvapauden. Käytännössä maan oikeusjärjestelmä tunnustaa kolme Abrahamilainen uskonto: islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden.
Egyptissä on myös Ateismi ja Agnostismi, mutta heidän määränsä on käytännössä tuntematon, sillä näiden näkökulmien avoin edistäminen saattaa johtaa oikeustoimiin. Vuonna 2000 avoimen ateistinen egyptiläinen kirjailija, joka puhui paikallisen ateistien asioita ajavan järjestön perustamisen puolesta, haastettiin oikeuteen Islamin ja sen profeetan loukkaamisesta neljässä kirjassaan.
Egyptissä on kaksi merkittävää uskonnollista instituutiota. Al-Azharin yliopisto on vanhin islamilainen korkeakoulu (perustettu noin vuonna 970). Egyptissä on myös vahva kristitty perintö Aleksandrian patriarkan johtaman Koptilainen kirkko kautta. Vuonna 1992 koptilaisella kirkolla oli Egyptissä yli 9 miljoonaa jäsentä, ja ulkomailla noin 1,2 miljoonaa.

Kulttuuri


Egyptin kulttuurilla on viisituhatvuotinen historia. Muinainen Egypti oli maailman vanhimpien sivilisaatioiden joukossa ja tuhansien vuosien ajan maassa pysyi yllä monimutkainen ja yllättävän vakaa kulttuuri, joka on vaikuttanut myöhempiin sivilisaatioihin Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Faaraoiden kauden jälkeen Egypti on itse joutunut ensin hellenismin, sitten kristinuskon ja myöhemmin arabikulttuurin ja islamin vaikutuksen kohteeksi.

Kieli


Muinainen egyptin kieli, joka muodosti oman haaransa afroaasialaisten kielten kielikunnassa, oli yksi maailman ensimmäisistä kirjoitetuista kielistä ja tunnetaan erityisesti muistomerkeissä ja Papyrus säilyneistä Hieroglyfit. Vanhimmat kirjainmerkit ovat ajalta yli 3200 vuotta eaa. Rooman valtakunta egyptin kielestä kehittyi koptin kieli, jota alettiin kirjoittaa kreikkalaiset aakkoset. Se on yhä käytössä Egyptin koptilainen kirkko kielenä, mutta ei enää puhe­kielenä.
Arabian kieli tuli Egyptiin muslimivalloituksen myötä 600-luvulla ja Egyptin arabiasta on sittemmin tullut maan nykyinen puhekieli. Sellaisena se syrjäytti koptin kielen vähitellen, lopullisesti kuitenkin vasta 1600-luvulla. Kirjoitetun ja puhutun kielen välillä on suuria eroja, ja puhutussa kielessä alueellisia murre-eroja. Television ja radion myötä Kairon murre leviää koko maahan ja muuallekin arabiankieliseen maailmaan.
Egyptiin kuuluvassa osassa Nubiaa asuu noin miljoona nilosaharalaiset kielet kuuluvien dongolan kieli ja nobiinin kieli puhujaa. Nämä kielet ovat toisilleen läheistä sukua, ja ne luetaan joskus saman kielen murteiksi. Maassa on myös satojatuhansia indo-arjalaisen, romanin kieli sukua olevan doman kielen puhujaa.
<gallery>
Kuva:Egyptiska hieroglyfer, Nordisk familjebok.png|Muinaisen Egyptin hieroglyfit ovat sumerin ohella maailman vanhimpia kirjoitusjärjestelmiä.
Kuva:DemoticScriptsRosettaStoneReplica.jpg|Demoottinen kirjoitus kehittyi hieroglyfeistä ja sitä käytettiin yli tuhannen vuoden ajan.
Kuva:CopticLetters.png|Koptin kieli kirjoitetaan omalla pääasiassa Kreikkalainen kirjaimisto perustuvalla Koptin aakkoset.
Kuva:Aljamiado.png|Arabivalloituksen jälkeen Egyptissä on käytetty Arabialainen kirjaimisto.
</gallery>

Kirjallisuus


Egyptin laaja ja rikas kirjallisuus muodostaa tärkeän alueen niin maan kuin koko arabimaailmankin kulttuurielämässä. Egyptiläiset kirjailijat ja runoilijat olivat ensimmäisiä modernilla tyylillä arabiaksi kirjoittaneita, ja heidän kehittämiään muotoja on imitoitu laajalti. Egyptiläinen romaanikirjailija Naguib Mahfouz oli ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinto voittanut arabi. Monia egyptiläisiä kirjoja myydään kautta Lähi-idän.
Tiedosto:LibroMuertosMetropolitan.jpg
Muinaisen Egyptin kirjallisuuden perinne ulottuu kolmannelle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua, ja ensimmäinen kirjallisuuden muoto oli ”pyramiditekstit”, hallitsijoiden haudoille kaiverretut mytologiset ja rituaaliset tekstit. Myöhempi muinaisen Egyptin kirjallisuus sisältää ”viisauden tekstit”, jotka olivat filosofisen opetuksen muoto. Uuden kuningaskunnan aikana syntyi egyptiläisen kirjallisuuden mestariteos, ''Kuolleiden kirja''. Kreikkalais-roomalaisella kaudella (332 eaa.–639) egyptiläistä kirjallisuutta käännettiin muille kielille, ja kreikkalais-roomalainen kirjallisuus sulautui yhteen egyptiläisen kanssa. Tältä ajalta on peräisin Rosettan kivi, josta tuli avain muinaisen Egyptin kirjoituksen tulkitsemiseen. Kolmannella vuosisadalla eaa. Aleksandrian kaupunki sai ylpeillä yli puolen miljoonan käsin kirjoitetun kirjan Aleksandrian kirjasto. Kristityn kauden ensimmäisinä vuosisatoina Egyptissä tuotettiin runsaasti askeettista kirjallisuutta koptin kielellä, ja egyptiläisissä luostareissa käännettiin kreikan- ja syyriankielisiä teoksia, joita on nykyään jäljellä vain koptiksi. Islamin saavuttua maahan Egypti säilyi kirjallisuuden keskuksena, nyt arabian kielellä, ja vuonna 970 Kairoon perustetusta Al-Azharin yliopistosta tuli sunnalaisuuden tärkeimpiä opinkeskuksia. 1100-luvulla juutalainen oppinut Maimonides tuotti tärkeimmän teoksensa ''Mishneh Torahin'' asuessaan Egyptissä.
Modernin Egyptin kirjallisuuden nimistä Nobelin palkinnon saanut Naguib Mahfouz on tunnetuin. Muita kirjailijoita ovat Nawal El Saadawi, joka tunnetaan feministisistä teoksistaan, sekä Alifa Rifaat, joka on konservatiivi ja kirjoittaa naisista ja perinteistä.

Taide


Tiedosto:Sphinx Alexandria.jpg
Tiedosto:Maler der Grabkammer des Menna 009.jpg Mennan hautakammiosta]]
Muinaisen Egyptin ”virallinen” taide keskittyi valtionuskonnon ympärille, ja tuotti niin pieniä kuin massiivisiakin Patsas sekä historiaa ja mytologiaa kuvaavia seinämaalauksia. Egyptiläiset olivat yksi maailman ensimmäisistä sivilisaatioista, jotka loivat taiteelle sen tekemistä ohjaavat säännöstöt. Faaraoille tehdyt seinämaalaukset noudattivat tarkkaa visuaalisten sääntöjen ja merkitysten kaavaa. Varhaisessa egyptiläisessä taiteessa ei ole lainkaan Perspektiivi, ja ihmiset ja esineet piirretään lähes aina sivulta katsoen.
Nykyisin egyptiläiset taiteilijat elättävät itsensä teostensa myynnillä, apurahoja ei juuri tunneta. Gallerioita on lähinnä vain Kairossa. Maasuedulla elää edelleen kansantaidetta edistava seinämaalausten perinne.

Urheilu


Pelatuin ja katsotuin urheilulaji Egyptissä on jalkapallo, ja egyptiläiset seurat kuten erityisesti Al Ahly ja Al Zamalek tunnetaan kautta arabimaailman ja Afrikan, ja ne nauttivat myös kansainvälistä suosiota. Egyptin jalkapallomaajoukkue on menestynyt hyvin Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut, ja voittanut ne vuosina 1957, 1959, 1986, 1998, 2006, 2008 ja 2010. Se on FIFAn rankingissa kesäkuussa 2011 sijalla 36.
Muita katsottuja urheilulajeja Egyptissä ovat koripallo, käsipallo, squash ja tennis. Egyptin squash-joukkue muistetaan niin 1930-luvulta kuin nykyaikanakin kovasta kilpailustaan maailmalla. Käsipallo on tullut Egyptissä yhä suositummaksi Egyptin joukkueen päästyä 1990-luvulla lajin huipputasolle, voittaen sekä paikallisia että alueellisia kilpailuja. Maailmanmestaruustasolla joukkue saavutti neljännen sijan vuonna 2001.
Egypti on osallistunut Egypti olympialaisissa vuodesta 1906 alkaen. Sillä on ollut neljä kertaa yli sadan urheilijan joukkue: 1952, 1984, 2008 ja 2012. Kaksinkertaisia mitalisteja ovat painonnostaja Ibrahim Hassanien Shams, uimahyppääjä Farid Simaika ja painija Karam Ibrahim.

Musiikki ja tanssi


Egyptin musiikki on rikas sekoitus Egyptille alkuperäisiä, arabilaisia, afrikkalaisia ja länsimaisia vaikutteita. Arabien klassinen musiikki on kehittynyt koko sen kulttuurialueella, mutta Egypti on eräs keskeisistä paikoista. Egyptissä on elänyt kuuluisia klassisia esiintyjiä ja säveltäjiä kuten Umm Kalthum, Mohammed Abd el-Wahaab, Abd el-Halim Hafez ja Sayed Darwees.
1970-luvulta lähtien egyptiläisestä popmusiikista on tullut yhä tärkeämpi osa maan kulttuuria, ja sitä kuuntelee etenkin nuori sukupolvi. Myös egyptiläistä kansanmusiikkia kuunnellaan paljon sekä soitetaan häissä ja juhlissa. Suosituimpiin egyptiläisiin laulajiin kuuluu Amr Diab. Vatsatanssi, arabiaksi ''raqs sharqi'', on saattanut saada alkunsa Egyptissä. Nykyään maata pidetään lajin kansainvälisenä keskuksena.

Keittiö


Egyptiläisellä ruoalla on yhtäläisyyksiä muihin lähialueiden välimerellisiin keittiöihin, kuten Kreikkaan, Jordaniaan ja Libanoniin. Monet egyptiläiset pitävät maan epävirallisena kansallisena ruokalajina ful medamesia, muhennettuja härkäpapuja. Egyptiläiset kristityt noudattavat liturgisen kalenterin määräämiä paastoaikoja, jotka käytännössä käsittävät yli kaksi kolmasosaa vuodesta. Heidän ruokavalionsa on pääasiassa vegetaarinen. Egyptiläinen ruoka ei ole kovin mausteista. Maan islamilaisesta uskonnosta johtuen alkoholijuoma ei ole laajalti saatavilla muualla kuin hotelleissa sekä joissakin ravintoloissa ja baareissa. Yksi egyptiläisen kaupunkielämän piirteistä ovat lukemattomat kahvilat (''ahwa''), joissa juodaan kahvin ja teen lisäksi muun muassa sitruunamehua, oleskellaan ja poltetaan vesipiippua.

Tunnettuja nähtävyyksiä


Abu Simbel
Aleksandrian kirjasto
Deir El Medina
Dendera
Gizan pyramidit
Karnakin temppeli
Pyhän Katariinan luostari Siinain vuoren juurella
Kheopsin pyramidi (eli Gizan suuri pyramidi)
Kom Ombon temppeli
Kuningattarien laakso
Kuninkaiden laakso
Luxorin temppeli
Memnonin kolossit
Sakkara
Sfinksi

Katso myös


Alabasteri
Papyrus
Muinaisen Egyptin mytologia

Lähteet

Aiheesta muualla


http://areena.yle.fi/audio/1320231188623 Ylen 8-osainen radiosarja Arabikevään historiaa: Osa 5/8 Egypti
http://www.egypt.gov.eg/ Egyptin hallinnon portaali
http://www.sis.gov.eg/ Egypt State Information Service
http://www.eip.gov.eg/ Egypt's Information Portal – IDSC
http://weekly.ahram.org.eg/ Al-Ahram Weekly
http://www.egypttoday.com/ Egypt Today – The Magazine of Egypt
http://www.egypt.travel/ Egypt Travel – Egyptin virallinen matkailusivusto
Luokka:Egypti
ace:Meusé
af:Egipte
ak:Igyipt
als:Ägypten
am:ግብፅ
ang:Ægypt
ab:Мысры
ar:مصر
an:Echipto
arc:ܡܨܪܝܢ
roa-rup:Eghiptu (Misirii)
frp:Èg·ipte
ast:Exiptu
gn:Ehipto
az:Misir
bjn:Mesir
id:Mesir
ms:Mesir
bm:Misra
bn:মিশর
zh-min-nan:Ai-ki̍p
jv:Mesir
su:Mesir
ba:Мысыр
be:Егіпет
be-x-old:Эгіпет
bcl:Ehipto
bar:Ägyptn
bo:ཨའི་ཅི།
bs:Egipat
br:Egipt
bug:Mesir
bg:Египет
bxr:Египет
ca:Egipte
ceb:Ehipto
cs:Egypt
sn:Egypt
cy:Yr Aifft
da:Egypten
de:Ägypten
dv:މިޞްރު
nv:Ííjip
dsb:Egyptojska
na:Idjipt
et:Egiptus
el:Αίγυπτος
en:Egypt
es:Egipto
eo:Egiptujo
ext:Egitu
eu:Egipto
fa:مصر
hif:Egypt
fo:Egyptaland
fr:Égypte
fy:Egypte
fur:Egjit
ga:An Éigipt
gv:Yn Egypt
sm:Aikupito
gag:Egipet
gd:An Èipheit
gl:Exipto - مصر
gan:埃及
ki:Egypt
hak:Âi-khi̍p
xal:Иҗибдин Араб Орн
ko:이집트
ha:Misra
haw:‘Aikupika
hy:Եգիպտոս
hi:मिस्र
hsb:Egyptowska
hr:Egipat
io:Egiptia
ilo:Ehípto
bpy:মিশর
ia:Egypto
ie:Egiptia
os:Мысыр
zu:IGibhithe
is:Egyptaland
it:Egitto
he:מצרים
kl:Egypt
kn:ಈಜಿಪ್ಟ್
pam:Ejiptu
ka:ეგვიპტე
ks:مِسر
csb:Egipt
kk:Мысыр
kw:Ejyp
ky:Египет
rn:Egipto
mrj:Египет
sw:Misri
kv:Египет Араб Республика
kg:Misiri
ht:Ejip
ku:Misir
lad:Ayifto
lbe:Мисри
lez:Мисри
la:Aegyptus
lv:Ēģipte
lb:Egypten
lt:Egiptas
lij:Egitto
li:Egypte
ln:Ejipte
jbo:misrygu'e
lmo:Egit
hu:Egyiptom
mk:Египет
mg:Ejipta
ml:ഈജിപ്റ്റ്‌
mt:Eġittu
mr:इजिप्त
xmf:ეგვიპტე
arz:مصر
mzn:مصر
mdf:Египет
mn:Египет
my:အီဂျစ်နိုင်ငံ
nah:Egipto
nl:Egypte (land)
nds-nl:Egypte (laand)
ne:मिश्र
new:मिस्र
ja:エジプト
nap:Naggitto
ce:Мисар
frr:Ägypten
pih:Ejiipt
no:Egypt
nn:Egypt
nrm:Êgypte
nov:Egiptia
oc:Egipte
or:ଇଜିପ୍ଟ
uz:Misr
pa:ਮਿਸਰ
pnb:مصر
pap:Egipto
ps:مصر
km:អេហ៊្សីប
pms:Egit
nds:Ägypten
pl:Egipt
pnt:Αίγυπτος
pt:Egito
kaa:Mısır
crh:Mısır
ty:Egipt
ro:Egipt
rm:Egipta
qu:Ihiptu
ru:Египет
rue:Еґіпет
sah:Эгиипэт
se:Egypta
sa:ईजिप्तदेशः
sg:Kâmitâ
sc:Egittu
sco:Egyp
stq:Ägypten
nso:Egypt
sq:Egjipti
scn:Eggittu
simple:Egypt
ss:IGibhithe
sk:Egypt
sl:Egipt
cu:Єгѷптъ
szl:Egipt
so:Masar
ckb:میسر
srn:Egiptakondre
sr:Египат
sh:Egipat
sv:Egypten
tl:Ehipto
ta:எகிப்து
kab:Maṣer
roa-tara:Egitte
tt:Мисыр
te:ఈజిప్టు
tet:Ejitu
th:ประเทศอียิปต์
vi:Ai Cập
tg:Миср
tpi:Ijip
tr:Mısır
tk:Müsür
uk:Єгипет
ur:مصر
ug:مىسىر
vec:Egito
vo:Lägüptän
wa:Edjipe
zh-classical:埃及
vls:Egypte
war:Ehipto
wo:Isipt
wuu:埃及
ts:Egypt
yi:עגיפטן
yo:Ẹ́gíptì
zh-yue:埃及
diq:Mısır
bat-smg:Egėpts
zh:埃及

Etelämanner


Kuva:Antarctica major geographical features.jpg
Kuva:AntarcticaDomeCSnow.jpg
Kuva:Antarctica 6400px from Blue Marble.jpg
Etelämanner on maapallon eteläisin maanosa ja ainoa, jolla ei sijaitse vakituista asutusta tai yhtään valtiota. Se jaetaan usein Länsi-Etelämanner ja Itä-Etelämanner. Etelämanner mielletään yleensä Antarktiksen synonyymiksi, mutta Antarktikseen sisältyy myös napamannerta ympäröiviä saaria. Etelämanner on kylmin, tuulisin, korkein ja kuivin manneralue. Etelämanner on lähes kokonaan sitä ympäröivän eteläisen napapiirin eteläpuolella. Etelämanner on viidenneksi suurin maanosa Aasian, Afrikka, Pohjois-Amerikka ja Etelä-Amerikka jälkeen. Sen pinta-ala on 14 miljoonaa neliökilometriä.
98&nbsp;prosenttia Etelämantereesta on suuren jäätikkö peitossa. Siellä ei ole vakituista ihmisasutusta, mutta 1&nbsp;000–5&nbsp;000 ihmistä käy vuosittain tekemässä tutkimusta tutkimusasemilla ympäri maanosaa. Vain kylmään todella hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet selviytyvät siellä, mukaan lukien pingviinit, eväjalkaiset, sukkulamadot, karhukaiset, punkit, mikro-organismit ja jotkin tundrakasvit.
Antarktiksen sopimus solmittiin vuonna 1959 kahdentoista maan välillä. 46 valtiota ei ole hyväksynyt sopimusta. Sopimus estää sotilaallisen toiminnan ja kaivostoiminnan, hyväksyy tieteellisen tutkimuksen ja suojelee maanosan ekosysteemiä.

Antarktis


''Antarktis'' käsittää, paitsi viidenneksi suurimman manner, ''Etelämantereen'', myös sitä ympäröivät saaret Eteläinen jäämeri (muun muassa Eteläiset Orkneysaaret, Eteläiset Shetlandsaaret, Ballenysaaret, Pietari I:n saari, Aleksanteri I:n saari ja Grahaminmaata reunustavat saaret). Laajemmassa mielessä siihen voidaan lukea myös joukko kauempana navasta sijaitsevia subantarktisia saaria: brittiläiset Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret ja Norjalle kuuluva Bouvet’nsaari eteläisellä Atlantin valtameri, Ranskalle kuuluvat Crozetin saaret ja Kerguelen eteläisellä Intian valtameri sekä Australialle kuuluva Macquariensaari. Pinta-alaa alueella on noin 14,1 miljoonaa neliökilometriä, josta lauttajäätä on noin miljoona neliökilometriä. Saaret muodostavat noin 89&nbsp;000&nbsp;km² kokonaispinta-alasta.
Mannerta peittää keskimäärin noin kahden kilometrin paksuinen jää, ja noin 600&nbsp;000 km² on jäätöntä aluetta, lähinnä Antarktiksen niemimaalla ja saarilla. Mantereen päällä voi paksuimmillaan olla yli neljän kilometrin paksuinen jääkerros. Tämän vuoksi se on keskimääräisesti korkein manner, keskikorkeuden ollessa 2,3 kilometriä.
Asutusta alueella ei ole lukuun ottamatta muutamaa kymmentä kansainvälistä tutkimusasemaa, joilla on noin muutama tuhat asukasta yhtäjaksoisesti. Ensimmäinen Etelämantereella syntynyt ihminen oli vuonna 1978 Argentiinan Esperanza-tutkimusasemalla syntynyt Emilio Palma.

Jäätikkö


Kuva:Antarctica surface.jpg
Kuva:GletscherMM.jpg
Etelämantereen jäätikön kylmässä ytimessä syntyy jäätä ilmassa olevan kosteuden tiivistyessä syntyvistä lumikiteistä. Reunalla jäätä syntyy enemmän matalapaineiden tuomasta lumesta. Etelämantereen mannerjäätikkö on noin 14 miljoonine neliökilometreineen maailman laajin. Mannerjää kattaa mantereesta noin 98–99&nbsp;%. Jään tilavuus on noin 30 miljoonaa kuutiokilometriä. 90&nbsp;% maailman jäästä ja 68&nbsp;% makeasta vedestä on Etelämantereen mannerjäässä.
Mannerjäätikön keskikorkeus merenpinnasta on 2&nbsp;300 metriä. Keskilämpötila jäätiköllä on &minus;60&nbsp;celsiusaste ja rannikolla &minus;10&nbsp;°C. Jäätikön keskimääräinen paksuus on noin 1&nbsp;600 metriä. Mannerjää on niin paksu, että se kykenee painamaan maankuorta alemmas, syvimmillään noin 950 metrin verran, mikä vie mannerjäätikön alaisessa Bentleyn vajoamassa maanpinnan 2&nbsp;538 metriä merenpinnan alle.
Ilman jääpeitettä Etelämanner nousisi keskimäärin 450 metriä merenpinnan ylle. Suurin jäätikön paksuus on Wilkesinmaalla, noin 4&nbsp;776 metriä.
Mannerjäätikkö jaetaan yleensä itäiseen ja läntiseen osioon. Näiden välissä on Transantarktinen vuoristo. Suurempi itäinen mannerjäätikkö on alaltaan 10,35 miljoonaa neliökilometriä ja tilavuudeltaan 26 miljoonaa kuutiokilometriä. Pienempi läntinen jäätikkö on 1,97 miljoonaa neliökilometriä ja tilavuudeltaan 3,3 miljoonaa kuutiokilometriä. Niemimaalla on vielä pienempiä jäätikköjä, alaltaan 0,52 miljoonaa neliökilometriä. Korkeimmillaan jää nousee itäisellä Etelämantereella jopa 4&nbsp;000 metriä merenpinnan ylle. Koska lännessä maanpinta on suureksi osaksi merenpinnan tason alapuolella, nousee jää vain 1&nbsp;500–2&nbsp;000&nbsp;m:n korkeuteen.
Toinen jako jakaa mannerjäätikön keskusalueeseen, joka on yli 3&nbsp;000 metrin korkeudessa, laajaan rinnelaueeseen, joka on välillä 3&nbsp;000–1&nbsp;800&nbsp;m, ja reuna-alueeseen. Lisäksi on Antarktisen niemimaa.
(Media:Antarctica.jpg)
Maahan tulee mantereen keskellä lunta 20–60&nbsp;mm/v etupäässä härmästä ja ilman kosteuden tiivistymisestä. Lumi muuttuu jääksi noin 100 m:n syvyydessä. Jään synty kerrostumalla vie aikaa 1000–2000 vuotta. Jää liikkuu keskusalueella hyvin hitaasti oman painonsa alla.
Mannerjäätikön rinteillä 3&nbsp;000–1&nbsp;200 metrin korkeudessa maisema on vaihtelevaa. Siellä on muun muassa jäästä pistäviä vuoria, nunatakeja, ja jäätikön muodot ovat epäsäännöllisempiä. Jäätiköllä esiintyy kupumaisia muotoja. Tälle alueelle saapuu matalapaineita mantereen yllä. Matalapaine nostaa lämpötilaa kesällä −25…−20&nbsp;°C:seen, −40&nbsp;°C:seen talvella. Rinnealueella sataa 200–300&nbsp;mm/v. Myrskyt tuovat alueelle runsaasti lunta, ja jää kasvaa siten jäätikön reunalla nopeasti. Muutama vuosisata riittää tekemään tällä alueella lumesta rakkulamaista jäätä. Jää liikkuu rinnealueella luokkaa 10–20 metriä vuodessa. Jään rinnealueella olevan Amundsen-Scott kohdalla virtaus on noin kymmenen metriä vuodessa.
Etelämanteren jäätikön alla on paikoitellen myös järviä. Suurimpia niistä ovat Vostok (järvi) ja 90 Degrees East.
Etelämantereen jää virtaa hitaasti, nopeus kiihtyy reunoja kohti<ref name="Rignot_Mouginot_Scheuch_2011">Ice Flow of the Antarctic Ice Sheet ,E. Rignot J. Mouginot, B. Scheuch, Science 9 September 2011:
Vol. 333 no. 6048 pp. 1427-1430
DOI: 10.1126/science.1208336 </ref><ref name="Cuffey_2011">Antarctic Ice Flow Revealed, Kurt M. Cuffey, Science 9 September 2011:
Vol. 333 no. 6048 pp. 1386-1387
DOI: 10.1126/science.1211157 </ref>.
Mannerjäätikön keskustassa virtaus on vain noin 1 m/v luokkaa.
Jään virtausnopeus vaihtelee muutamista kymmenistä metreistä pariin kilometriin vuodessa, monesti se on välillä 100–200 metriä vuodessa. Lambertin jäätikkö virtaa alkupäässä 230&nbsp;m/v ja loppupäässä 300 kilometrin päässä merellä olevassa kielekkeessä 1&nbsp;km/v. Shirase-jäätikkö on nopein, se virtaa 2 km/v. Jää on virtausalueilla erittäin railoista ja vaikeakulkuista. Lumettomilla alueilla tuuli puhaltaa kasautuneen lumen pois, ja pöly ja hiekka edistävät lumen sulamista.
Jään virtaus johtuu siitä, että se muuttuu sitkaaksi ja siirappimaiseksi suurissa paineissa, jotka syntyvät jäätikön omasta painosta. Jään virtaus synnyttää jäätikön pintaan vaarallisia, syviä railoja, jotka nykyisin voidaan havaita tutkalla. Jään alla on järviä ja sulaa vettä. Tämä on mahdollista suuren suolapitoisuuden ja suurten paineiden takia. Jäätä kasautuu vuodessa noin 2 biljoonaa tonnia ja häviää suunnilleen saman verran. Jäätä synnyttävät ilman kosteuden tiivistyminen härmäksi ja maahan sataviksi jääkiteiksi. Jäätä hävittävät eniten valuminen jäävuoriksi mereen, tuulen kuluttava vaikutus, haihtuminen ja sulaminen. Näiden yhteisvaikutus on suunnilleen tasapainossa.
Etelämantereella on nykyään lukuisia Etelämanteren tutkimusasema, esimerkiksi aivan etelänavalla on Amundsen-Scott. Ylhäällä jäätiköllä on muun muassa Vostok (asema). Muun muassa Kiina on pyrkinyt laajentamaam tutkimusasemiaan.

Jäähyllyt


Joissain kohdissa itse mannerjäätikkö valuu mereen. Silloin syntyy meren pinnalla kelluvia paksuja lauttamaisia rakenteita tai kielekkeitä, jäähyllyjä, jotka ohenevat merelle päin mentäessä. Niiden reunat ovat monesti 20–50 metrin korkuisia äkkijyrkkiä seinämiä, joissa monesti näkyy jään kerroksellisuutta.
Jäähyllyjen pinnalla on lunta, 10 m pinnan alla lumijäätä, 50 m:n syvyydessä jäätä. Suurimpia jäähyllyjä ovat Rossin jäähylly ja Filchnerin jäähylly, jotka ovat huomattavasti tavallista merijäätä korkeammalla ja joista lohkeaa joskus suuria tasalakisia jäävuoria. Rossin jäähyllyn ala on 450&nbsp;000&nbsp;km² ja Filchnerin jäähyllyn 530&nbsp;000&nbsp;km².

Merijää


Lähes kokonaan jäätynyttä mannerta ympäröi yhtäjaksoinen merijää, joka ulottuu huomattavasti etelänapaa kauemmas etelän talvella kuin kesällä. Merijään keskipaksuus on 6–7 metriä. Etelämantereen merijää on alaltaan kesäisin 2,65 miljoonaa neliökilometriä ja talvisin 18,8 miljoonaa neliökilometriä. Yhtäjaksoista merijäätä ympäröi vielä vyöhyke, jossa merijää on hajanaista sekä talvella että kesällä. Etelämannerta ympäröivä vesi on hyvin kylmää niin sanottua antarktista vettä, joka rajautuu pohjoisessa melko hyvin vuodenaikojen vaihdellessa paikoillaan pysyvään polaaririntamaan.

Geologia ja luonnonvarat


Kuva:Booth and Mount Scott.jpg
Länsi-Antarktiksella kallioperä on Australian ja Etelä-Amerikka vastaavaa muistuttavaa; siellä on paljon sekä poimuvuoristoja että tulivuoria. Korkein huippu on Mount Vinson. Tulivuorista Erebus on toimiva. Mount Vinsonin vasta 1960-luku selvitetty lakikorkeus on 5&nbsp;139 metriä ja Erebuksen vastaavasti 3&nbsp;795 metriä. Länsiosaa ja siitä pohjoiseen kurkottavaa Antarktiksen niemimaata pidetään yleisesti Etelä-Amerikan Andit jatkeena, ja onkin arveltu että se koostuisi useista vuorista, jos jää poistettaisiin sen päältä.
Noin puoli miljardia vuotta vanha Itä-Antarktis taas koostuu graniitti- ja gneissiperustaa peittävistä hiekka- ja kalkkikivikerroksista, ja on näin ollen pääosaltaan laakiota. Itä-Antarktista pidetään muinaisen Gondwanamantereen osana. Saarista useimmat ovat vulkanismi perua ja vain osittain jään peitossa. Alueen jakaa kahtia kaksi suurta lahti (vesialue): Rossinmeri ja Weddellinmeri.
Antarktiksen niemimaa, joka alkaa Länsi-Antarktiksesta, rajoittuu lännessä Bellingshauseninmeri ja idässä Weddellinmereen. Se koostuu rikkinäisestä ketjusta vuoria ja muutamista saarista. Etelässä se rajoittuu Eternity-vuoriin.
Kuva:Austral-Ice.jpg
Tutkimuksissa on havaittu jäänalaisia järviä ainakin 77 kappaletta, näistä geomagneettisen etelänavan lähellä olevan Vostok (järvi) ollessa tiettävästi suurin. Ei tiedetä kuinka järvet ovat syntyneet, mutta on arvioitu että jäämassan muodostama valtava paine sulattaisi jäätä ja muodostuisi järviä. Järvien arvellaan lisäksi olevan tärkeässä asemassa valtavien jäämassojen liukuessa mereen, sillä veden päällä jäätikkö on huomattavasti liukkaampi kuin kalliota vasten.
Suurimmat joet, joissa liikkuu virtaavaa vettä, ovat Onyx (joki) ja Alph.
Joissain Etelämantereen osissa on havaittu niin sanottuja kuivia laaksoja. Ympäröivät vuoret pysäyttävät lumisateet ja auringon lämpö sulattaa laaksoon pöllynneen lumen pois. Kuivia laaksoja on esimerkiksi Victorianmaalla. Joissain laaksoissa on jäätyneitä järviä.
Vuonna 1988 aluetta lähetettiin tutkimaan kaivos- ja öljy-yhtiöiden edustajat 33 maan yhteisellä päätöksellä. Alueelta on löydetty muun muassa rautaa, kuparia, hiili (joka on peruja Antarktiksen lämpimästä muinaishistoriasta), rikkikiisua, mangaania ja molybdeeniä. Kaivostoimintaa ei tosin ole, koska toistaiseksi vain hiilen kaivaminen on taloudellisesti kannattavaa. Suomi on ollut mukana tutkimustoiminnassa vuodesta 1989 lähtien.

Geologinen historia


Kuva:Tangra-Great-Needle.jpg
Mantere oli osa muinaista jättiläismannerta Gondwanaa, kunnes se hajosi osiin noin 100 miljoonaa vuotta sitten mesotsooinen maailmankausi. Silloin Antarktis sijaitsi vielä tropiikki ja ilmasto salli dinosaurus ja muiden vastaavien eliöiden olemassaolon mantereella. Vuonna 1999 löydettiin useita fossiili Antarktiksen niemimaalta ja lähisaarilta ja vielä noin neljä miljoonaa vuotta sitten Etelämantereella kasvoi pieniä metsäsaarekkeita.

Vuoristot


Alueella on muutamia vuoristoja ja vuoriryppäitä:
Ellsworth-vuoret (mm. Mount Vinson -vuori)
Prinssi Albertin vuoret
Eternity-vuoret
Kuningatar Maudin vuoret
Edsel Fordin vuoret
Gamburtsevin vuoristo (jäänalainen)
Executive Committee Range
Eisenhower (vuoristo)
Admiraltyvuoret
Kuningatar Aleksandran vuoret
Näiden lisäksi on huomattava määrä vuoria ja muita pinnanmuodostumia, jotka ovat lumen ja jään alla peitossa. Monet paikat ja luonnonmuodostelmat on nimetty tutkimusmatkailijoiden ja entisaikojen hallitsijoiden mukaan.

Etelämantereen jakaminen itä- ja länsiosaan


Kuva:Ceremonial South Pole.jpg
Koska etelänapa sijaitsee keskellä Etelämannerta, ei ole itsestään selvää, mitä on sanottava mantereen itä- ja mitä sen länsiosaksi. Vain sellaisista alueista, joihin napa ei sisälly, voidaan itä- ja länsilaita yksiselitteisesti määritellä.
Etelämantereen sisään työntyy kaksi merenlahtea, Rossinmeri ja Weddellinmeri, jotka ulottuvat melko lähelle etelänapaa ja jakavat mantereen kahteen selvästi erotettavaan osaan. On tullut tavaksi nimittää näiden toisistaan erottamia mantereen osia Itä- ja Länsi-Antarktikseksi. Weddellinmeri sijaitsee Atlantin valtameri kohdalla ikään kuin sen jatkeena, ja mantereen molemmat osat on nimetty sen mukaan, kummalla puolella Weddellinmerta ne sijaitsevat. Koska 180. pituuspiiri kulkee Rossinmeren poikki, sijaitsee Länsi-Antarktis kokonaisuudessaan läntisillä pituusasteilla Greenwichistä luettuna, Itä-Antarktis sen sijaan suurimmaksi osaksi itäisillä pituusasteilla.
Länsi-Antarktis työntyy navalta kohti Tyynimeri ja Etelä-Amerikkaa, suurempi Itä-Antarktis taas navalta kohti Afrikkaa, Intian valtameri ja Australiaa. Jos lähtökohtana käytettäisiin Rossinmerta, nimitykset olisivat päinvastaiset.
Länsi-Antarktiksen ja Itä-Antarktiksen rajan voi määrittää tarkemmin Transantarktiset vuoret mukaan. Transantarktiset vuoret eivät ole yhtenäinen vuorijono, vaan ne koostuvat useista erillisistä nimetyistä vuoristoista.

Kasvillisuus, eläimistö ja ilmasto


Kasvit ja eläimet


Kasveista Etelämantereella viihtyvät vain harvat ja sitkeimmät: niemimaalta on löydetty kaksi siemenkasvit: etelämantereenlauha ja kohokkikasvit ''Colobanthus quitensis''. Antarktisella alueella kasvaa noin 100 lajia sammalet, 200&ndash;300 lajia jäkälät sekä reilu parikymmentä maksasammalet Erilaisia levä tunnetaan noin 700. Niistä suurin osa elää kasviplanktonina vedessä.
Luonnonvaraisia maanisäkkäitä ei ole, mutta mannerta ympäröivässä meressä viihtyvät muun muassa merileijonat, hylkeet ja valaat. Eteläisellä Intian valtameri sijaitsevalle Kerguelenin saarelle on istutettu poroja. Alueella elää useita lintulajeja, kuten etelänmyrskylintuja, pingviini, albatrossi ja lokit. Itse Etelämantereen maaeläimistö muodostuu kokonaan selkärangattomista ja on suurelta osin mikroskooppista. Maaeläimistöön kuuluu punkit, karhukaiset, sukkulamadot, rataseläimet ja hyppyhäntäiset. Kookkain kokonaan maalla elävä eläin on ''Belgica antarctica'' -surviaissääski. Meressä elää runsaasti kalalajeja kuten ''Champsocephalus gunnari'' ja ''Dissostichus eleginoides'' sekä krillit ja nilviäiset. Monet Antarktista ympäröivillä merialueilla tavattavat lajit ovat kotoperäisyys. Kalastusta lähivesillä on rajoitettu kansainvälisillä laeilla.

Lämpötilat ja sademäärät


Kuva:Antarctic monthly mean temperature.PNGin asemalla lämpötila pysyy aina 10 pakkasasteen alapuolella ja saattaa pudota alle -76 asteeseen.]]
Kuva:Antarctic surface temperature.png
Eteläisen pallonpuoliskon talvi ajaksi Antarktis vaipuu kaamos.
Vuoden keskilämpötila navalla on noin &minus;37&nbsp;°C, mikä tekee Antarktiksesta yhden maailman vihamielisimmistä paikoista elämälle. Lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää vielä nollan alapuolelle. Talvi ja kesä ovat Etelämantereella päinvastoin kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, tammikuu on vuoden lämpimin ja heinäkuu kylmin kuukausi. Talven eli heinäkuun keskilämpötila on mantereen sisäosissa &minus;64 – (&minus;72)&nbsp;°C ja keskikesällä &minus;32&nbsp;°C.
Jäätikön reunalla alle 1&nbsp;200 metrin korkeudessa lämpötilaa nostavat veden läheisyys ja föhn-ilmiön takia lämmenneet katabaattinen tuuli. Rannikolla kylmimmän kuukauden keskilämpötila on &minus;16 – (&minus;24)&nbsp;°C ja kesän lämpimimmän &minus;8&nbsp;°C. Keskikesällä lämpötila nousee rannikolla lämpimimpänä päivänä jopa +10 – +15&nbsp;°C:seen. Antarktiksen niemimaalla on tammikuussa 0&nbsp;°C, heinäkuussa &minus;11&nbsp;°C ja vuoden keskilämpötila &minus;4&nbsp;°C. Venäläisellä Vostok (tutkimusasema)-tutkimusasemalla mitattiin kylmyysennätys vuonna 1983, kun pakkanen laski &minus;89,2 celsiusasteeseen.
Ilma on kylmyyden vuoksi erittäin kuivaa: vuoden aikana sataa noin 150–350 millimetriä, sisämaassa vain 50 millimetriä. Keskisademäärä on 120–150 millimetriä, minimi 10&nbsp;mm ja maksimi rannikolla 500&nbsp;mm. Laajalla alueella mantereen keskustassa sataa alle 50&nbsp;mm, jopa vain 20–30&nbsp;mm. Etelämantereen ilma sisältää hyvin vähän vesihöyryä, noin miljoonasosan päiväntasaajan määrästä, mutta suhteellinen kosteus on kylmyyden takia keskimäärin 70&nbsp;%.
Jäätikön yllä havaitaan ilman kosteudesta tiivistyviä jääkiteitä, joita liikkuu ilmavirtausten mukana, ja jotka voivat vaikeuttaa horisontin erottamista. Muuten Etelämantereen ilma on kuulas ja kirkas.

Lumimyrskyt


mannerjäätikkö sää vaihtelee melkoisesti. Sisämaasta rannikolle suuntautuvat kovat tuulet ja myrskyt ovat säätilalle leimallisia. Siellä saattaa esiintyä päiväkausia kestäviä kovia lumimyrskyjä, jotka ovat ankarimpia koko maailmassa. Ne johtuvat pääosin siitä, että Etelämantereen yllä olevasta korkeapaineesta syöksyy ilmaa Etelämannerta kiertäviin voimakkaisiin matalapaineisiin. Nämä matalapaineet aiheuttavat usein ankaria myrskyjä Etelämannerta ympäröiville vesialueille, esimerkiksi Kap Hornin seuduille. Niinpä monesti esiintyy voimakkaita lumimyrskyjä, joiden nopeus yltää keskimäärin jopa 150&nbsp;km/h, puuskissa 190&nbsp;km/h, ja suurin mitattu nopeus on 320&nbsp;km/h eli 88&nbsp;m/s.

Merkittävä alue tieteelle


Kuva:Ohridski-Livingston.jpg
Tieteen kannalta katsoen Etelämanner esiintyy huomattavana meteoriittien löytöpaikkana. Miljoonien vuosien aikana pudonneet meteoriitit ovat yleensä näkyvillä jään pinnalla ja niitä voi kuuleman mukaan paikoitellen poimia kuin sieniä koriin. Ainakin Carnegie Mellon -yliopiston Nomad-robotti on lähetetty tutkimaan aluetta. Monia uusia haloilmiö on myös havaittu alueella, muutamia niistä ovat suomalaiset löytäneet. Etelämantereen kuiva ilmasto tarjoaa ihanteelliset olosuhteet tähtitaivaan havainnointiin valon infrapuna-alueella. Suunnitteilla on rakentaa tähtitieteen havainnointiasema, Antarctic Infrared Observatory (AIRO).

Luoksepääsemättömyyden napa


Luoksepääsemättömyyden napa on Etelämantereen piste, jonne on pisin matka mantereen reunoista. Yleensä luoksepääsemättömyyden napana pidetään koordinaatteja . Ensimmäisenä sen tavoitti Jevgeni Tolstikovin johtama Kolmas neuvostoliittolainen Etelämantereen tutkimusretkikunta 14. joulukuuta 1958. Paikalle rakennettiin radiomasto, kiitotie ja parakki, jonka katolle pystytettiin Vladimir Lenin patsas. Seuraavan kerran neuvostoliittolaisretkikunta palasi paikalle 1967. Brittiläis-kanadalainen ja norjalais-yhdysvaltalainen seurue tuli paikalle 2007.
Luoksepääsemättömyyden navan sijainnille on esitetty muitakin koordinaatteja, koska mantereen reunaa on hankala määrittää muun muassa jääpeitteen reunan siirtymisen takia.

Etelämantereen tutkimisen historia


Oli pitkään oletettu, että eteläisillä pallonpuoliskolla olisi laaja, pitkälti lauhkealle vyöhykkeelle ulottuva manner, Terra Australis. James Cook yritti toisella valtameripurjehduksellaan vuosina 1771–1772 etsiä sitä. Hän ylitti eteläinen napapiiri, mutta lopulta jääesteet pakottivat hänet kääntymään takaisin. Etelämantereelle saakka hän ei päässyt, mutta sai todistetuksi, ettei oletettua paljon laajempaa mannerta ollut olemassa.
Ensimmäisenä Etelämantereen löysivät purjelaiva purjehtivat retkikunnat 1800-luvun alussa. Mielenkiinto siihen kuitenkin lopahti, koska manner oli jäätävän kylmä ja myrskyisen, jäälauttoja sisältävän meren keskellä. Aivan 1800-luvun lopussa tutkimusmatkailijoiden mielenkiinto mannerta kohtaan palasi. Carsten Borchgrevink rakennutti 1899 pienen mökin tutkimusasemaksi Etelämantereelle.
Englantilaiset tutkivat Etelämannerta voimaperäisesti Discovery-laivalla saapuneella retkikunnalla 1901–1904. Retkellä olivat mukana myöhemmin kuuluisaksi tulleet Robert Falcon Scott ja Ernst Shackleton. Perustetusta tukikohdasta tehtiin jäätikölle monta kauas ulottunutta retkeä. Scott ja Shackleton koettivat valloittaa etelänapaa 1902, mutta eivät päässeet pitkällekään, kun miehet sairastuivat ja vetokoirat kuolivat. Retken takia Shackleton ja Scott riitaantuivat ja erosivat, ja Shackleton yritti 1908 etelänavalle päästen vain 108 kilometrin päähän siitä.
Vuosina 1911–1912 lähti eri paikoista kohti etelänapaa kaksi kilpailevaa retkikuntaa. Scottin retkikunta oli alusta asti huono-onninen, ja käytti huonosti Etelämantereella toimivia traktori ja ponit. Poneihin luotettiin, koska niitä käytettiin Siperian kylmissä oloissa. Silti ponit eivät kestäneet Siperiaa ankarampia Etelämantereen oloja, ja ne jouduttiin lopettamaan. Traktorit lakkasivat toimimasta jo alussa, koska niitä ei ollut suunniteltu Etelämantereen oloihin. Näin Scott joutui miehineen itse vetämään rekiä, mikä hidasti matkantekoa huomattavasti. Sillä välin norjalainen Roald Amundsen saavutti Etelänavan suunnitelmansa mukaan. Scottkin saapui Etelänavalle, ja hänen miehensä kääntyivät pettyneinä takaisin löydettyään norjalaisten leirin. Amundsen palasi kotiin suunnitelman mukaan. Koska Scottin matkanteko oli hidastunut ratkaisevasti, ruokavarat alkoivat huveta ennen retken päättymistä. Miehet kärsivät lisäksi rasituksesta vetäessään raskaita rekiä. Yksi miehistä kuoli ylirasitukseen ja toinen paleltumista kärsivä käveli lumimyrskyyn palaamatta, ettei hidastaisi toisten kulkua. Jäljelle jääneet kolme miestä harkitsivat lumimyrskyn keskellä itsemurhaa lääkkeillä, koska ruokatarvikkeet loppuivat. He ilmeisesti kuitenkin paleltuivat kuoliaiksi, sillä lääkkeisiin ei ollut koskettu. Seuraavan vuoden keväällä lähetetty retkikunta löysi Scottin kuolinleirin. Scottia syytettiin jälkikäteen siitä, että hän jatkoi retkeä, vaikka suunnitelluista aikatauluista oli livetty huomattavasti ja vei siten retkikunnan varmaan tuhoon.
Tämän jälkeen Ernst Shackleton yritti ylittää Etelämannerta, mutta toinen hänen laivoistaan, ''Endurance'' juuttui jäihin, ja miehistö joutui palaamaan takasin kokien vaiheikkaan seikkailun, kulkien ja asuen muun muassa jäälautoilla, saaressa ja veneissä myrskyn keskellä. Myöhemmin ensimmäinen maailmansota vielä kestäessä australialainen geologi Douglas Mawson koki elämänsä seikkailun, kun joutui vaeltamaan nälkäisenä satoja kilometrejä takaisin tutkimusasemalle, sen jälkeen kuin suurin osa tarvikkeista oli menetetty yhden miehen ja reen pudottua railoon. Alussa matkaa tehtiin koirien avulla, mutta ne syötiin yksi toisensa jälkeen. Mawsonin toveri Mertz sairastui pahoin, menetti järkensä ja kuoli paluumatkalla. Mawson oli itsekin pudota railoon.
Vuonna 1929 amerikkalainen Richard Byrd alkoi lennellä Etelämantereella, ja amerikkalaiset perustivat ensimmäisen tutkimusaseman Little American. Monia muita tutkimusretkikuntia lähetettiin Antarktikselle ja amerikkalaiset tutkivat Etelämannerta voimaperäisesti 1946–1947. Muut maat alkoivat perustaa omia tutkimusasemiaan 1950-luvulla, ja kiisteltiin siitä, miten Etelämanner jaettaisiin eri maiden kesken. Yhdysvallat perusti Etelänavalle Amundsen-Scott-nimisen aseman 1956. Neuvostoliitto perusti Vostok (asema) kauas jäätikölle 1957. Kansainvälinen geofysiikan vuosi 1957–1958 mannerta tutki noin 70 eri maiden lähettämää tutkimusretkikuntaa. Vuonna 1959 sovittiin, että Etelämannerta saa käyttää vain rauhanomaista tieteellistä tutkimustyötä varten.

Aluevaatimukset ja territoriot


Kuva:Antarctica.jpg
Etelämanner ja sen läheisyydessä olevat saaret eivät kuulu minkään valtion alueisiin. Norja, Yhdistynyt kuningaskunta, Uusi-Seelanti, Ranska, Chile, Argentiina ja Australia ovat kuitenkin vaatineet sieltä alueita. Kaikki nämä alue­vaatimukset koskevat kahden pituuspiirin välisiä sektoreja manterella ja antarktisessa saaristossa. Pituus­piirien 150 ja 90 astetta läntistä pituutta välistä aluetta ei mikään valtio ole vaatinut lukuun ottamatta tällä sektorilla sijaitsevaa, Norjan vaatimaa Pietari I:n saari. Yhdistynyt kuningas­kunta, Argentiina ja Chile vaativat osittain samoja alueita.
Vuonna 1959 alle­kirjoitetun Antarktiksen sopimus vuoksi alue­vaatimuksia ei kuitenkaan ole kansain­välisesti hyväksytty. Lisäksi sopimuksessa sanotaan, että Etelä­mannerta ei saa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Sopimus koskee 60. eteläisen leveys­piirin etelä­puolella olevia alueita, joten tämän leveys­piirin pohjois­puolella sijaitsevat sub­antarktiset saaret eivät kuulu sopimus­alueeseen.

Etelämantereen tutkimusasemat

Katso myös


Antarktiksen sopimus
Pohjoisnapa
Tutkimusmatkat Etelämantereelle

Lähteet


http://adsabs.harvard.edu/abs/2003IAUSS...2E..25J/ AIRO

Viitteet

Aiheesta muualla


http://www.mfa.government.bg/uploads/imgs/Livingston/livingston.jpg L.L. Ivanov et al, Topographic map of Livingston Island and Greenwich Island
http://apc.mfa.government.bg/ Antarctic Place-names Commission of Bulgaria
http://lima.usgs.gov/ LIMA – Landsat Image Mosaic of Antarctica Interaktiivinen satelliittikuvamosaiikki, jonka pikselin koko luonnossa on 30 metriä.
http://www.thepole.fi/paivakirja/ Matkapäiväkirja Kari Poppis Suomela ja Pasi Ikonen hiihtävät ilman ulkopuolista tukea Etelänavalle joulukuussa 2008. He kertoivat reaaliajassa netissä matkan vaiheista.
http://www.tekniikkatalous.fi/kuvaraportit/article237317.ece?s=u&wtm=tt-13072009 Tekniikka&Talous -lehden kuvasarja Etelämantereelta (Christina Palmu)
Luokka:Etelämanner
ace:Antartika
af:Antarktika
ang:Antarctica
ar:أنتاركتيكا
an:Antarctida
arc:ܐܢܛܐܪܩܛܝܩܐ
roa-rup:Antarctica
frp:Antartica
as:এন্টাৰ্কটিকা
ast:Antártida
gn:Antártida
az:Antarktida
id:Antarktika
ms:Antartika
bn:অ্যান্টার্কটিকা
zh-min-nan:Lâm-ke̍k Tāi-lio̍k
jv:Antartika
su:Antartika
ba:Антарктика
be:Антарктыда
be-x-old:Антарктыда
bcl:Antartika
bo:ལྷོ་མཐའི་གླིང་།
bs:Antarktik
br:Antarktika
bg:Антарктида
ca:Antàrtida
cv:Антарктида
cs:Antarktida
cy:Yr Antarctig
da:Antarktis
de:Antarktika
nv:Shádiʼááhjí kéyah yistinígíí
dsb:Antarktika
dz:ཨེན་ཊཱག་ཊི་ཀ་
et:Antarktis
el:Ανταρκτική
en:Antarctica
es:Antártida
eo:Antarktio
ext:Antáltia
eu:Antartika
fa:جنوبگان
hif:Antarctica
fo:Antarktis
fr:Antarctique
fy:Antarktika
fur:Antartic
ga:Antartaice
sm:Anetatika
gd:Antargtaga
gl:Antártida
gan:南極洲
glk:نسا توک
gu:ઍન્ટાર્કટિકા
hak:Nàm-khi̍t-chû
xal:Антарктик
ko:남극
haw:‘Ane‘ālika
hy:Անտարկտիդա
hi:अंटार्कटिका
hsb:Antarktika
hr:Antarktika
io:Antarktika
ig:Antarctica
ilo:Antártika
bpy:এন্টার্কটিকা
ia:Antarctica
ie:Antarctic
os:Антарктидæ
zu:I-Antatika
is:Suðurskautslandið
it:Antartide
he:אנטארקטיקה
kl:Qalasersuaq Kujalleq
kn:ಅಂಟಾರ್ಕ್ಟಿಕ
ka:ანტარქტიდა
kk:Антарктида
kw:Antarktika
rw:Antarigitika
ky:Антарктида
sw:Bara la Antaktiki
ht:Antatik (kontinan)
ku:Antarktîka
lad:Antartika
lez:Антарктида
la:Antarctica
lv:Antarktīda
to:ʻAnetātika
lb:Antarktis
lt:Antarktida
lij:Antartigo
li:Antarctica
jbo:ziptu'a
hu:Antarktika
mk:Антарктик
mg:Antartika
ml:അന്റാർട്ടിക്ക
krc:Антарктида
mr:अंटार्क्टिका
xmf:ანტარქტიდა
arz:انتاركتيكا
mwl:Antártica
koi:Антарктида
mn:Антарктид
nah:Antartida
nl:Antarctica
ne:अन्टार्क्टिका
ja:南極大陸
frr:Antarktikaa
pih:Antartica
no:Antarktika
nn:Antarktis
nov:Antarktika
oc:Antartida
mhr:Антарктида
uz:Antarktida
pa:ਐਂਟਾਰਕਟਿਕਾ
pnb:انٹارکٹکا
ps:انټارکټيکا
pcd:Intarktike
pms:Antàrtide
nds:Antarktis
pl:Antarktyda
pnt:Ανταρκτικήν
pt:Antártica
kaa:Antarktika
crh:Antarktida
ksh:Süüdpool
ro:Antarctida
qu:Antartika
ru:Антарктида
rue:Антарктіда
sah:Антарктика
se:Antárktis
sa:अण्टार्क्टिका
sco:Antarcticae
stq:Antarktikoa
nso:Antarctica
sq:Antarktiku
scn:Antàrtidi
simple:Antarctica
sk:Antarktída
sl:Antarktika
cu:Антарктїка
szl:Antarktyda
so:Antiarktis
ckb:ئانتارکتیکا
sr:Антарктик
sh:Antarktik
sv:Antarktis
tl:Antartiko
ta:அன்டார்க்டிக்கா
roa-tara:Antartide
tt:Антарктида
te:అంటార్కిటికా
tet:Antártida
th:ทวีปแอนตาร์กติกา
vi:Châu Nam Cực
tg:Антарктида
chr:ᏧᏁᏍᏓᎸ
tr:Antarktika
tk:Antarktika
uk:Антарктида
ur:انٹارکٹکا
za:Namzgigcouh
vec:Antartide
vep:Antarktid
fiu-vro:Antarktiga
wa:Antartike
zh-classical:南極洲
war:Antartika
wo:Goxub Dottub Bëj-saalum
yi:אנטארקטיקע
yo:Antárktìkà
zh-yue:南極洲
diq:Antarktika
zea:Antartica
bat-smg:Antarktėda
zh:南极洲

Euroopan unionin symbolit

Euroopan unionin symbolit on tarkoitettu edustamaan Euroopan unioni ja yhdistämään unionin kansoja ja kansalaisia. Symboleita on viisi ja ne ovat lippu, Tunnuslause, hymni, juhlapäivä ja yhteinen raha. Euroopan unionilla ei ole vaakunaa, mutta lipun tähtikuviota käytetään usein sen sijassa.

Säädöstausta


Euroopan unionin tulevaisuuskonventti ehdottaa http://european-convention.eu.int/DraftTreaty.asp?lang=FI Euroopan unionin perustuslain luonnoksessa 18. heinäkuuta 2003:
''Artikla IV-1'' <br />
''Unionin symbolit ovat:'' <br />
Euroopan unioni lippu on 12 kultaisen tähden muodostama ympyrä sinisellä taustalla. Lippu periytyy Euroopan neuvostolta. Kullanväriset tähdet sinistä taustaa vasten hyväksyttiin Euroopan neuvoston parlamentaarisesa yleiskokouksessa 2. lokakuuta 1955, jonka Euroopan neuvoston ministerineuvosto hyväksyi 8. joulukuuta 1955. Euroopan parlamentti teki esityksen Euroopan yhteisöt yhteisestä lipusta 1979 ensimmäisten yleisten ja yhtenäisten vaaliensa jälkeen. Huhtikuussa 1983 Euroopan parlamentti valitsi Euroopan yhteisöjen lipuksi Euroopan neuvoston lipun. Kesäkuussa 1985 Kansalaisten Eurooppa-komitea, Adonnio-komitea ehdotti Euroopan yhteisölle omaa lippua. Euroopan neuvoston suostuttua Euroopan yhteisön toiveeseen käyttää sen lippua suostuttiin ja 1986 vuoden alussa siitä tuli Euroopan yhteisön, sittemmin sen mukana Euroopan unionin lippu. Lipun keltainen väri on pantone reflex yellow ja sininen pantone reflex blue.
Unionin kansallislaulu, Euroopan hymni, pohjautuu ''Oodi ilolle'' -sävellykseen Ludwig van Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta.
Unionin motto on: ”Moninaisuudessaan yhtenäinen.”
Unionin valuutta on euro.
9. toukokuuta vietetään unionin laajuisesti Eurooppa-päivää.

Euroopan unionin lippu


Kuva:Flag of Europe.svg
Unionin lippu on 12 kultaisen tähden muodostama ympyrä sinisellä taustalla. Ympyrä edustaa Euroopan kansojen unionia ja 12 tähteä symboloivat täydellisyyttä ja yhtenäisyyttä. Lipun on suunnitellut Arsène Heitz. Yhdysvaltain lippu oli vastaava tähtien ympyrä 1777–1795, mutta tähtiä oli 13 ja ne olivat hopeisia (valkeita).
Vaikkakin lippu yhdistetään useimmiten Euroopan unioniin, se suunniteltiin alun perin Euroopan neuvostolle, joka otti sen käyttöön 8. joulukuuta 1955. Euroopan yhteisö otti lipun tunnuksekseen 26. toukokuuta 1986 ja tämä vahvistettiin uudestaan Maastrichtin sopimus. Lipun ajatellaan kuvaavan Eurooppaa kokonaisuudessaan päinvastoin kuin viittaavan mihinkään yksittäisen organisaatioon, kuten EU:hun tai Euroopan neuvostoon.

Euroopan unionin motto


Euroopan unionin motto julkistettiin alun perin epävirallisen prosessin kautta vuonna 2000. ''Moninaisuudessaan yhtenäinen'' valittiin koululaisten internetissä tekemien ehdotusten pohjalta ja sen hyväksyi Europarlamentti puhemies Nicole Fontaine. Motto on nykyisellään kirjoitettu unionin Euroopan unionin perustuslaki ja se esiintyy EU:n www-sivuilla.

EU:n virallisilla kielillä


bulgarian kieli: Единни в многообразието
englannin kieli: United in diversity
Espanjan kieli: Unida en la diversidad
Hollannin kieli: Eenheid in verscheidenheid
Iiri: Aontaithe san éagsúlacht
Italian kieli: Unita nella diversità
Kreikan kieli: Ενότητα στην πολυµορφία
Latvian kieli: Vienotība dažādībā
Liettuan kieli: Vienybė įvairialypiškume
Maltan kieli: Maghqudin fid-diversità
Portugalin kieli: Unida na diversidade
Puolan kieli: Jedność w różnorodności
Ranskan kieli: Unie dans la diversité
Romanian kieli: Unitate în diversitate
Ruotsin kieli: Förenat i mångfalden
Saksan kieli: In Vielfalt geeint
Slovakki: Jednota v rozdielnosti
Sloveeni: Združeni v raznolikosti
Suomen kieli: Moninaisuudessaan yhtenäinen
Tanskan kieli: Forenet i mangfoldighed
Tšekin kieli: Jednotnost v různorodosti
Unkarin kieli: Egység a sokféleségben
Viron kieli: Ühtsus erinevuses

Euroopan unionin rahayksikkö


Euro (symboli , lyhenne e, valuuttatunnus EUR) on virallinen rahayksikkö seitsemässätoista Euroopan unionin jäsenvaltiossa ja kolmessa EU:hun kuulumattomassa kääpiövaltiossa, eli euroalueella. Yksi euro vastaa 100 senttiä (lyh. snt tai c). Kaikissa eurokolikoissa on yhteinen puoli, johon arvo on kirjattu, sekä kansallinen puoli, jolla on valtiokohtainen kuva. Euroseteleissä on valtioiden kesken yhtenäinen ulkoasu kummallakin setelin puolella. Kaikkia seteleitä ja käyttökolikoita (mutta ei juhlarahoja) voidaan käyttää kaikissa eurovaltioissa.

Euroopan unionin kansallislaulu


Euroopan unionin kansallislaulu, ''Oodi ilolle'' (”Euroopan hymni”), perustuu Ludwig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian päätösosaan. Unionin alueella puhuttujen kielten runsauden vuoksi hymni on täysin instrumentaalinen, eli siinä ei ole sanoja. Alun perin hymnin valitsi Euroopan neuvosto vuonna 1972.
Hymniä soitetaan Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin virallisissa tilaisuuksissa.

Eurooppa-päivä


9. toukokuuta 1950 Robert Schuman esitti ehdotuksensa yhtenäisen Eurooppa luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi.
Tätä ehdotusta, joka tunnetaan nimellä Schumanin julistus pidetään Euroopan unionin perustamisen ensimmäisenä askeleena.
Nykyään 9. päivästä toukokuuta on tehty Euroopan unionin symboli (Eurooppa-päivä), joka yhdessä yhteisen valuutan (euro), Euroopan unionin lippu ja Euroopan hymni kanssa identifioi Euroopan unionin poliittisena toimijana. Eurooppa-päivä on tarkoitettu unionin kansoja ja kansalaisia yhdistävien juhlallisuuksien päiväksi.
Eurooppa-päivän tapahtumia Suomessa järjestää kansalaisjärjestö Eurooppalainen Suomi yhteistyössä Euroopan komission kanssa.

EU-passi


EU-maissa on otettu käyttöön yhdenmukainen EU-passi, joita Suomessa on myönnetty vuodesta 1997. Kansiltaan bordeaux’npunainen passi sisältää kansallisia tunnuksia ja passi on kirjoitettu yhdellä tai useammalla asianomaisen maan virallisella kielellä.

EU:n ajokortti


Unionimaat ovat ottaneet käyttöön yhteisen ajokorttimallin. EU-kortti riittää yleensä Euroopan unionin alueella liikuttaessa, jossa kansainvälinen ajokortti ei ole välttämätön.

EU-rekisterikilvet


Useimmissa jäsenmaissa, Suomessa vuodesta 2001, ovat voimassa EU:n rekisterikilvet. Ne korvaavat kansallisuustarran unionin sisällä ja nopeuttavat rajanylityksiä.

Katso myös


Kansalliset symbolit

Lähteet

Aiheesta muualla


Euroopan unionin motto


http://european-convention.eu.int/DraftTreaty.asp?lang=FI&Content= Euroopan perustuslain sopimusluonnos, 18. heinäkuuta, 2003, Artikla IV-1, Unionin tunnukset. (Sivun 222 ylälaidassa kaikilla kielillä paitsi ruotsiksi.)
http://www.ouestfrance-ecole.com/commun/scripts/blocsmetiers/com_frame.asp?lien=/accueil_detail.asp&param=idDOC=2135 Une devise pour l'Europe
http://europa.eu/abc/index_fi.htm EU lyhyesti (EU:n virallinen sivusto)
http://www.eurooppa-paiva.fi Eurooppa-päivä

Eurooppa-hymni


http://europa.eu/abc/symbols/anthem/index_fi.htm Euroopan hymni - Euroopan unionin komission www-sivu.
Luokka:Euroopan unioni
Luokka:Symbolit
de:Symbole der Europäischen Union
el:Ευρωπαϊκά σύμβολα
en:Symbols of Europe
es:Símbolos de Europa
eo:Eŭropaj simboloj
fr:Symboles européens
it:Simboli europei
he:סמלי האיחוד האירופי
ja:ヨーロッパのシンボル
no:Den europeiske unions symboler
pl:Symbole Unii Europejskiej
pt:Símbolos da União Europeia
ro:Însemnele Uniunii Europene
ru:Символы Европы
sl:Simboli Evropske unije
sv:Europeiska unionens symboler
tr:Avrupa Birliği'nin simgeleri

Edie Brickell

Edie Brickell, (s. 10. maaliskuuta 1966, Dallas, Texas) on Yhdysvallat naislaulaja. Edie lauloi aikaisemmin yhtyeessä nimeltä ''Edie Brickell & the New Bohemians''. Hän on naimisissa Paul Simonin kanssa.
Brickell tuli tutuksi Microsoft Windows-käyttäjille Windows 95 -käyttöjärjestelmän asennusrompulle sisällytetyn musiikkivideonsa ''Good Times, Bad Times'' kautta.
Luokka:Yhdysvaltalaiset laulajat
Luokka:Vuonna 1966 syntyneet
Luokka:Elävät henkilöt
af:Edie Brickell
da:Edie Brickell
de:Edie Brickell
en:Edie Brickell
es:Edie Brickell
fr:Edie Brickell
it:Edie Brickell
hu:Edie Brickell
nl:Edie Brickell
no:Edie Brickell
pl:Edie Brickell
pt:Edie Brickell
sv:Edie Brickell

Euroopan yleisradiounioni


Euroopan yleisradiounioni (EBU) on Eurooppa televisio- ja radioliitto, jonka eurooppalaiset länsimaat Suomi mukaan lukien perustivat 12. helmikuuta 1950 Torquayssa Britanniassa OIRTin vastapainoksi. Se oli aiemmin suljettu muilta kuin yleisradiotoimintaa harjoittavilta julkisen palvelun kanava, mutta nyttemmin pääsyvaatimuksia on lievennetty.
EBU:n televisiojakeluverkko on nimeltään ''Eurovisio'' (), joka tunnetaan parhaiten vuosittain järjestetystä Eurovision laulukilpailusta.

Jäsenet

Viitteet

Aiheesta muualla


http://www.ebu.ch European Broadcasting Union
Luokka:Televisio
ar:اتحاد البث الأوروبي
ast:Unión Europea de Radiofusión
az:Avropa Yayım İttifaqı
id:Uni Penyiaran Eropa
bs:European Broadcasting Union
bg:Европейски съюз за радио и телевизия
ca:Unió Europea de Radiodifusió
cs:Evropská vysílací unie
cy:Undeb Darlledu Ewropeaidd
da:European Broadcasting Union
de:Europäische Rundfunkunion
et:Euroopa Ringhäälingute Liit
el:Ευρωπαϊκή Ραδιοτηλεοπτική Ένωση
en:European Broadcasting Union
es:Unión Europea de Radiodifusión
eo:Eŭropa Radio kaj Televido Unio
fa:اتحادیه پخش برنامه‌های اروپایی
fr:Union européenne de radio-télévision
gl:Unión Europea de Radiodifusión
ko:유럽 방송 연맹
hy:Եվրոպական հեռարձակողների միություն
hr:Europska radiodifuzijska unija
is:Samband evrópskra sjónvarpsstöðva
it:Unione Europea di Radiodiffusione
he:איגוד השידור האירופי
kk:Еуропалық хабар тарату одағы
lv:Eiropas Raidorganizāciju apvienība
ky:Европа телерадиоберүү бирикмеси
lb:European Broadcasting Union
lt:Europos transliuotojų sąjunga
hu:Európai Műsorsugárzók Uniója
mk:Европска радиодифузна унија
nl:Europese Radio-unie
ja:欧州放送連合
no:Den europeiske kringkastingsunion
nn:Den europeiske kringkastingsunionen
pl:Europejska Unia Nadawców
pt:União Europeia de Radiodifusão
ru:Европейский вещательный союз
sq:Bashkimi Evropian i Radio-Televizioneve
simple:European Broadcasting Union
sk:Európska vysielacia únia
sl:Evropska radiodifuzna zveza
sr:Европска радиодифузна унија
sh:Evropska radiodifuzna unija
sv:Europeiska radio- och TV-unionen
tr:Avrupa Yayın Birliği
uk:Європейська мовна спілка
zh:歐洲廣播聯盟

Elektro

Elektro, lyhennys sanoista ''electro funk'' (tunnetaan myös nimillä ''robot hip hop'' ja ''Electro hop''), on musiikkityyli, joka kehittyi 1980-luku Yhdysvallat. Tyylin juuret ovat ennen kaikkea Kraftwerkin tuotannossa ja funk-musiikissa (toisin kuin esimerkiksi aikaisempien hip hop -äänitteiden, jotka olivat lähempänä diskoa). Yksi ensimmäisistä elektrolevyistä oli Afrika Bambaataan vuoden 1982 single "Planet Rock", joka samplasi reiluin ottein Kraftwerkin "Trans-Europe Express" -kappaletta.
Elektrolle tyypillisiä muista genreistä erottuvia piirteitä ovat muun muassa epätasaisempi "breakbeat"-rytmi useammin kuin suora 4/4-biitti sekä hyvin konemaiset ja luonnottoman kuuloiset soundit. Usein elektrossa käytetään vokooderia tai TR-808-rumpukonetta tai sen sampleja.
Nykyään elektron käsite saatetaan alkuperäisen merkityksensä lisäksi yhdistää myös muun muassa 1980-luvun retrodiskoon sekä monentyyppiseen rock- ja popmusiikin kanssa flirttailevaan elektroninen musiikki. Elektron sekoittaa hyvin helposti Electro Houseen.

Tunnettuja artisteja


Aux 88
Afrika Bambaataa
Anthony Rother
Bass Junkie
Bomfunk MC's
Cybotron
Deadmau5
Debonaire
DMX Krew
Dr. Robotnik
Drexciya
Egyptian Lover
Imatran Voima (yhtye)
Japanese Telecom
Knife Party
Kraftwerk
Mandroid
Mr Velcro Fastener
Skrillex
Myös esimerkiksi Herbie Hancock on tehnyt joitakin merkittäviä elektroäänitteitä.

Aiheesta muualla


http://www.thewire.co.uk/archive/essays/az_electro.html The Wire: Elektron A&ndash;Z
Luokka:Elektro
ar:موسيقى كهربائية
cs:Electro
de:Electro (Musikstil)
en:Electro (music)
es:Electro (música)
fa:الکترو
fr:Electro
hr:Electro
it:Electro
he:אלקטרו
lt:Electro
lmo:Electro
nl:Electro (muziekstijl)
ja:エレクトロ
nn:Electro
pl:Electro
pt:Electro
ro:Electro
ru:Электро
sk:Electro
sh:Electro
sv:Electro
th:ดนตรีอิเล็กโทร
uk:Електро (музика)
yi:עלעקטרא

Epilepsia

Epilepsia (aikaisemmin usein, nykyään vain harvoin ''kaatumatauti'') on krooninen Neurologia sairaus, jolle on tunnusomaista toistuvat, ennalta arvaamattomat tajuttomuus-kouristuskohtaukset tai tajunnan hämärtymiskohtaukset. Epileptinen kohtaus on ohimenevä aivotoiminnan häiriö, jonka syynä on poikkeava, purkauksenomainen aivosähkötoiminta, ja joka saattaa levitä pahimmassa tapauksessa koko aivojen alueelle. Epilepsiaa tavataan myös eläimillä.
Kansainvälisen terveysjärjestö WHO mukaan epilepsia on yksi tärkeimmistä vakavista aivosairauksista ja muodostaa noin prosentin sairauksien maailmanlaajuisesta sairaustaakasta.
Suomi epilepsiasta kärsii noin yksi prosentti koko väestöstä eli noin 54&nbsp;000, joista lapsia noin 5&nbsp;000. Suomessa on toiminut vuodesta 1969 lähtien epilepsiapotilaiden ja heidän omaistensa etuja ajava valtakunnallinen Epilepsialiitto.
Epilepsiaa tutkiva tieteenala on epileptologia.

Luokittelu


Epilepsia voidaan luokitella
sairauden aiheuttajan mukaan
oireiden mukaan
aivoissa olevien kohtauksen aiheuttajien sijainnin mukaan
oireyhtymän mukaan (esimerkiksi myoklonusepilepsia)
kohtauksia aiheuttavien tilanteiden mukaan.

Syyt


Häiriö aivojen hermosolujen sähköisessä toiminnassa voi johtua solujen vaurioitumisesta tai esimerkiksi geneettisestä aivosolujen toimintahäiriöstä. Vaurioituminen on voinut tapahtua esimerkiksi raskauden aikana tai synnytyksessä. Aivosolut ovat voineet tietyllä aivojen alueella kehittyä tai järjestyä toisiinsa nähden poikkeavasti. Epilepsia voi myös olla seurausta päähän kohdistuneesta voimakkaasta, usein tajuttomuuteen johtavasta iskusta tai aivotulehduksesta. Myös aivokasvaimet, aivoverisuonimuutokset, aivoveren­kiertohäiriöt tai aineenvaih­dunnan häiriöt voivat olla epilepsian syynä.

Oireet


Epileptinen kohtaus kestää sekunneista useisiin minuutteihin. Kohtaukset ilmenevät useimmin muutaman sekunnin mittaisina toimintojen pysähtymisinä tai toimintakyvyn alentumina. Vakavammissa tapauksissa oireita ovat esimerkiksi kaatuminen, koko vartalon ja raajojen kouristelu minuuttien ajan tai kirkuminen. Usein suusta erittyy myös vaahtoa. Joskus epileptikko voi satuttaa itsensä kaatuessaan yllättäen.
Jossain tapauksissa epilepsiaa sairastava pystyy muutamia sekunteja tai aikaisemmin ennen kohtausta ennustamaan tapahtuvan, tuntemalla ns. auran (esimerkiksi silmät eivät tottele, silmien ollessa kiinni näkyy erilaisia valoilmiöitä jne). Epilepsiakohtauksen sattuessa kohtausta ei saa estellä. Kohtauksen saaneen päätä pitää suojata. Riski vammautua tai kuolla alkaa kasvaa, kun kohtaus on kestänyt enemmän kuin 30 minuuttia.
Pitkittynyt epileptinen kohtaus eli ''status epilepticus'' on hengenvaarallinen tila. Sen kehittymisen riski kasvaa epilepsiakohtauksen kestäessä yli 5 minuuttia. On arvioitu, että noin 30–60 prosenttia status epilepticukseen joutuvista on jo aiemmin todettuja epileptikkoja. Keskimäärin 20 prosenttia status epilepticus -potilaista kuolee kuukauden kuluessa kohtauksen päättymisestä. Kuolleisuus vaihtelee merkittävästi eri ikäryhmien välillä, ja monilla status epilepticukseen joutuneilla on ilmennyt myöhemmin erilaisia jälkioireita. Status epilepticus saattaa ilmetä myös poissaolokohtaus, jotka kestävät muutamasta tunnista vuorokausiin.

Oireiden laukaisijat


Oireiden laukaiseva tekijä vaihtelee yksilöittäin. Sairauskohtauksen voivat laukaista erilaiset välkkyvät valot tai tietokoneen ruudulla näkyvät graafiset efektit. Sairauden on aiemmin arveltu johtuvan uskonto kokemuksesta tai jopa riivauksesta. Japanissa Pokémon ollut graafinen efekti Porygon-jaksossa aiheutti 685 lapselle samanaikaisesti epilepsiakohtauksen. Kaikille soitettiin ambulanssi, mutta vain 150 vietiin sairaalaan. Muut toipuivat ambulanssimatkan aikana. Kaksi lapsista joutui viettämään sairaalassa kaksi viikkoa. Tämän jälkeen Pokémon oli neljän kuukauden ajan tauolla Japanissa.
Epileptiset kohtaukset ovat mahdollisia myös henkilöillä, jotka eivät sairasta epilepsiaa. Tällöin niiden aiheuttajana saattaa olla esimerkiksi pitkäaikainen valvominen, stressi, eräät lääke tai runsas alkoholijuoman kulutus.

Hoito


Oireita voidaan hoitaa Lääke ja toisinaan leikkauksen tai ketogeenisen erikoisruokavalion avulla. Valtaosa saadaan hoidetuksi lääkkein kohtauksettomiksi. Noin viidesosalle sairastavista lääkkeistä ei ole apua, mutta osaa heistäkin voidaan auttaa leikkauksella, jossa kohtauksia aiheuttava aivoalue poistetaan. Tutkimustuloksen mukaan epilepsialääkkeet aiheuttavat jossain määrin kasvaneen itsemurhariskin.
Ketogeeninen dieetti on kehitetty jo 1920-luvulla mutta jäi sittemmin uusien epilepsialääkkeiden jalkoihin. Sillä on saatu kuitenkin hoitomuotona nykypäivään asti erinomaisia tuloksia; 10-15 % ruokavaliolle siirtyneistä lapsista kohtaukset loppuivat täysin ensimmäisen vuoden aikana, 30:lla %:lla kohtaukset olivat vähentyneet 90 %. Ketogeenisestä dieetistä on löytynyt myös apu silloin, kun lääkkeet eivät ole auttaneet ollenkaan.
Epilepsian lääkehoidossa voidaan oireista riippuen käyttää muun muassa seuraavia lääkkeitä: karbamatsepiini, okskarbatsepiini, valproaatti, pregabaliini, lamotrigiini, gabapentiini, tiagabiini, topiramaatti, levetirasetaami, fenytoiini, klonatsepaami, klobatsaami, natriumvalproaatti
Vaikeahoitoisen epilepsian hoidossa on käytössä myös elektroniikkaa. Aivojen sähkötasapainoa tasoittamaan on kehitetty kehoon implantoitava niin sanottu vagusstimulaattori, joka lähettää hetkittäin sähköimpulsseja vagushermoon.

Muuta


Yksittäisen epileptisen kohtauksen jälkeen määrätään kolmen kuukauden ajokielto, jos tehtyjen selvitysten perusteella epilepsiadiagnoosia ei aseteta, lääkitykselle ei nähdä tarvetta eikä voida arvioida kohtauksen olleen sekundaarinen aivojen sairaudelle tai vammalle.
Epilepsian kuten muidenkin stabiilien aivosairauksien (esimerkiksi aivoinfarkti tai kontuusioarpi) seurauksena kiellon pituus on 12 kuukautta ja etenevän aivosairauden löydyttyä kielto on lääkärin harkinnan mukaan tätä pidempi.
Epilepsia on aiemmin ollut pelätty sairaus. Epilepsiaa sairastava saatettiin jopa sulkea laitokseen. Suomessa epilepsia, joka ei johtunut ulkoisesta syystä, oli vielä 1960-luvulla avioeste, mutta Suomen tasavallan presidentti saattoi antaa epileptikolle poikkeusluvan mennä avioon.

Tunnettuja epileptikkoja


Kuuluisista henkilöistä esimerkiksi Paavalin on epäilty sairastaneen epilepsiaa. Fjodor Dostojevskillä oli epilepsia, ja hän käsittelee aihetta useimmissa tunnetuimmista romaaneistaan.

Lähteet


Viitteet

Aiheesta muualla


http://www.epilepsia.fi/index.phtml?menu_id=2&lang=1 Epilepsialiitto - Tietoa epilepsiasta
http://www.kaypahoito.fi/kotisivut/sivut.koti?p_sivusto=6&p_url=http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi50072 Käypä hoito -suositus Aikuisten epilepsiat
http://www.kaypahoito.fi/kotisivut/sivut.koti?p_sivusto=6&p_url=http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi50030 Käypä hoito -suositus Pitkittynyt epileptinen kohtaus
http://www.aivovammaliitto.fi/ Aivovammaliitto
http://www.epilepsialiitto.fi Epilepsialiitto.fi
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=100&p_artikkeli=dlk00012&p_teos=dlk&p_selaus=7735 Terveyskirjasto.fi - Epilepsia
http://www.perhoskoirat.fi/koiran_epilepsia.php Koiran epilepsia
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Epilepsia Therapiafennica: Epilepsia
Luokka:Epilepsia
ar:صرع
as:মৃগীৰোগ
ay:T'uku usu
az:Epilepsiya
bjn:Gila babi
id:Epilepsi
ms:Epilepsi
bn:মৃগী
zh-min-nan:Iûⁿ-hîn
su:Épilépsi
be:Эпілепсія
bar:Hinfållets
bs:Epilepsija
br:Drougsant
bg:Епилепсия
ca:Epilèpsia
cs:Epilepsie
da:Epilepsi
de:Epilepsie
et:Epilepsia
el:Επιληψία
en:Epilepsy
es:Epilepsia
eo:Epilepsio
eu:Epilepsia
fa:صرع
fr:Épilepsie
ga:Titimeas
gl:Epilepsia
ko:간질
hi:अपस्मार
hr:Epilepsija
io:Epilepsio
is:Flogaveiki
it:Epilessia
he:אפילפסיה
ka:ეპილეფსია
kk:Қояншық
ku:Epîlepsî
la:Epilepsia
lv:Epilepsija
lt:Epilepsija
hu:Epilepszia
mk:Епилепсија
ml:അപസ്‌മാരം
my:ဝက်ရူးပြန် ရောဂါ
nl:Epilepsie
ne:छारे रोग
ja:てんかん
no:Epilepsi
nrm:Haut ma
nds:Epilepsie
pl:Padaczka
pt:Epilepsia
ro:Epilepsie
ru:Эпилепсия
sq:Epilepsia
simple:Epilepsy
sk:Epilepsia
sl:Epilepsija
so:Qallal
sr:Епилепсија
sh:Epilepsija
sv:Epilepsi
vi:Động kinh
tr:Epilepsi
uk:Епілепсія
ur:مرگی
bat-smg:Epilepsėjė
zh:癫痫

EDO

DRAM

Virheenkorjauskoodi

Virheenkorjauskoodi (''ECC'', englannin kieli käsitteestä Error Correcting Code) on Claude Shannonssa koodi, jossa jokainen datasignaali noudattaa tiettyjä rakennesääntöjä. Tällöin virhetilanteet voidaan havaita ja korjata automaattisesti.
Virheenkorjausta varten keskusmuistipiireihin voidaan lisätä ylimääräisiä muistikennoja. Muistikennojen lisäys ei onnistu, ellei piirisarja tue tätä. Harva on valmis maksamaan muistikennojen lisähinnasta aiheutuvan kustannuksen kotikoneeseensa, joten virheenkorjauskoodi on käytännössä käytössä verkkopalvelimissa ja muissa kriittisissä kohteissa.
Yksinkertainen esimerkki virheitä korjaavasta koodista on <math>n</math> bitin toistokoodi. Tätä koodia käytettäessä kanavaan lähetetään peräkkäin n kpl nollia, kun halutaan välittää vastaanottajalle bittitila 0 ja vastaavasti n kpl ykkösiä, kun halutaan välittää bittitila 1.
Tämän koodi muodostuu siis koodisanajoukosta <math>C=\lbrace 000...0,111...1\rbrace</math>.
Jos kanavan kautta kulkeneessa koodisanassa alle puolet biteistä on vaihtanut tilaansa,
koodisana on mahdollista tunnistaa.
Virheitä korjaavien koodien teoriassa keskeinen käsite on koodin minimietäisyys.
Kahden samanpituisen koodisanan välisellä etäisyydellä tarkoitetaan niiden kohtien lukumäärää, joissa ne eroavat toisistaan. Esimerkiksi binäärisanojen '0100011101' ja '0111011001' välinen etäisyys on kolme. Koodin minimietäisyydellä tarkoitetaan pienintä arvoa, minkä kahden eri kyseiseen koodiin kuuluvan koodisanan välinen etäisyys voi saada.
Koodin määrittämiseksi valitaan yleensä ensimmäiseksi jokin aakkosto, merk. <math>A</math>.
Hyvin usein käytetään binääriaakkostoa <math>A=\lbrace 0,1\rbrace</math>.
Kaikkien <math>n</math>-pituisten aakkoston <math>A</math> sanojen joukkoa merkitään tavallisesti <math>A^n</math>.
Koodi, jonka pituus on <math>n</math>, saadaan valitsemalla jokin ei-tyhjä osajoukko <math>C\subseteq A^n</math>.
Koodisanojen <math>a_1a_2...a_n\in A^n</math> ja <math>b_1b_2...b_n\in A^n</math> välinen ''Hamming-etäisyys'' on
:<math>d(a_1a_2...a_n,b_1b_2...b_n)=\sum_{i=1,a_i\not= b_i}^n 1</math>.
Koodin <math>C\subseteq A^n</math> ''minimietäisyys'' on
:<math>d_{min}(C)=</math>min<math>\lbrace d(c_1,c_2)\vert c_1,c_2\in A^n,\quad c_1\not=c_2\rbrace</math>.
Helposti todetaan, että koodin, jonka sanojen lukumäärä on <math>N=\sharp C</math>, minimietäisyyden laskemiseen tarvitaan yleisessä tapauksessa
:<math>{N\choose 2} = {N!\over 2!(N-2)!} = {N(N-1)\over 2}</math>
koodisanojen vertailua.
Koodi <math>C\subseteq A^n</math> kykenee korjaamaan <math>r</math> virhettä, jos koodisanakeskiset <math>r</math>-säteiset pallot
<math>\bar B(c_1,r)=\lbrace c_2\in C\vert d(c_1,c_2)\leq r\rbrace</math>
ovat erilliset eli yhteispisteettömät.
Koodin virheenkorjauskyky <math>e</math> saadaan, kun <math>r</math> valitaan
maksimaaliseksi.
Koodia sanotaan täydelliseksi <math>n</math>-pituiseksi <math>e</math>-virhettä korjaavaksi koodiksi, jos koodisanakeskiset <math>e</math>-säteiset pallot ovat yhteispisteettömät ja täyttävät koko avaruuden <math>A^n</math>.

Lineaariset koodit


Lineaarisia koodeja muodostettaessa aakkostoksi <math>A</math> valitaan jokin äärellinen kunta <math>\mathbb{F}_q</math>, missä <math>q</math> on kunnan alkioiden lukumäärä eli kunnan kertaluku.
Lineaariset koodit ovat vektoriavaruus <math>\mathbb{F}_q^n</math> lineaarinen aliavaruus.
Luokka:Dataliikenne
ca:Detecció d'errors
de:Fehlerkorrekturverfahren
en:Error correction and detection
es:Detección de errores
fr:Code correcteur
nl:Kanaalcodering
ja:誤り検出

Emolevy

Kuva:386DX40 MB Jaguar V.jpg
Emolevy on tietokoneen keskeinen piirilevy, johon tietokoneen muut osat kiinnitetään, ja jonka avulla muut osat kommunikoivat.
Osa näistä osista on Juottaminen emolevyyn kiinni, kun taas
esimerkiksi virtajohdot, laajennuskortti, keskusmuistit ja suoritin voidaan kiinnittää helposti käsin painamalla ne kiinni niille varattuihin paikkoihin. Niissä on tukena jokin lukitusmekanismi tai ruuvikiinnitys.
Emolevy saa tarvitsemansa käyttövirran virtalähde.

Piirisarja


Kuva:AsusP4PE MainboardSocket478.jpg
ATX-emolevyt (ja sitä uudemmat) sisältävät useita laajennuskortteja emolevylle integroituna. Näitä integrointeja hoitaa tavallisesti emolevyn piirisarjaksi kutsutun ohjainryppään eteläosa. Suorittimen, muistin, näytönohjaimen ja emolevyn välisestä kommunikoinnista huolehtii emolevyn piirisarjan pohjoisosa, eteläosa hoitaa hitaammat datavirrat: kiintolevyohjaimen, sarja- ja rinnakkaisportin sekä PCI-väylän. Joillakin piirisarjoilla integrointia on viety pidemmälle yhdistämällä pohjois- ja eteläsarjat yhdeksi piiriksi. Hyötynä saavutetaan nopeampi tiedonsiirto piirisarjan osien välillä, kun ne eivät enää sijaitse pitkien ja hitaiden dataväylien päässä toisistaan.
Kuva:Asus_a8n_VMCSM02.jpg
Nykyään emolevylle on yhä useammin integroitu myös vähintään yksi nopea verkko-ohjain. Samoin integroitu äänikortti löytyy nykyisin lähes kaikista emolevyistä. Aiemmin integroitu näytönohjain löytyi vain halvimmista emolevyistä ja ne olivat laadultaan vaatimattomia. Nykyisin integroitu näytönohjain sisältyy moniin tehokkaisiin kokoonpanoihinkin tarkoitetuista emolevyistä. Integroitujen näytönohjaimien kuvanlaatu on nykyisin useimmiten hyvä, mutta niiden teho on silti liian vaatimaton esimerkiksi pelikäyttöön. Tehoa vaativa käyttäjä joutuu siis yhä hankkimaan erillisen näytönohjaimen, mutta joissakin kokoonpanoissa integroidun näytönohjaimen laskentatehoa voidaan hyödyntää erillisen näytönohjaimen rinnalla.

Suorittimen jäähdytys


Nykyään suorittimien virrankulutuksen noustua kovasti suorittimet vaativat yhä suurempia jäähdytysjärjestelyjä.
Suoritinkannan pienet muovikiinnikkeet eivät enää riitä yli puolikin kiloa painavien jäähdyttimien turvalliseen kiinnitykseen suosituissa tornikoteloissa, joissa suorittimen jäähdytin vääntää emolevyä 90 asteen kulmassa. Suorittimen jäähdytin kiinnitetäänkin nykyään suoraan emolevyllä olevien kiinnitysreikien läpi emolevyn takana olevaan metallirakenteeseen tai rakenteeltaan aiempaa tukevampaan muovikehikkoon. Emolevyllä on prosessorituulettimen vaatimat virtaliittimet. Emolevyllä olevien liittimien kanssa prosessorituulettimen pyörimisnopeutta voidaan säädellä prosessorin käyntilämpötilan mukaan.

Näytönohjaimen virrankäytöstä


Kuva:2007Intel45nmProcessorLaunchInTaiwan_MSI_X38DiamondCombo.jpg
Emolevyjen AGP- ja PCI Express -väylä (näytönohjainväylä) toimivat perinteisesti 3,3 tai 1,5 voltin jännitteellä. Nykyiset näytönohjaimet ottavat usein huomattavan tehon (esimerkiksi 150 W ei ole tavaton määrä), joten emolevyn pitäisi siis kestää peräti (esimerkin tapauksessa) pitkälti yli 50 ampeerin virta. Tähän emolevyn virransyöttö ei riitä, joten tehokkaimmissa näytönohjaimissa on nykyään oma virtapistoke, johon voidaan kiinnittää virtalähteestä tuleva Molex tai PCI-E -tyyppinen lisävirtajohto.
Kuva:Asrock_k10n780slix3-wifi.jpg
Kuva:VIA_Mini-ITX_Form_Factor_Comparison.jpg

PC-koneiden emolevytyypit


PC/XT: Vanha 286- ja 386-mikrosuorittimien aikainen standardi.
AT: Vanha 486- ja Pentium-mikrosuorittimien aikainen standardi.
Baby AT: Melko harvinainen, vain joissakin Pentium II -mikroissa tai vanhemmissa.
BTX: ATX-emolevyjen seuraaja. Intel ajoi aikanaan vahvasti BTX-standardia eteenpäin. BTX tuo parannuksia muun muassa ilmankiertoon.
ATX: Yleisin kokostandardi pöytäkoneissa. ATX-emolevyn mitat ovat: leveys 305 mm, pituus 244 mm.
ATX 2.0: Yleistynyt Pentium 4:n myötä.
Micro ATX: Pienikokoisten PC-koneiden emolevy, esimerkiksi kauppojen kassoilla.
Mini ITX: Pienikokoisten PC-koneiden emolevy, esimerkiksi HP Pavilion Slimline. ITX-virtaliitin on sähköisesti sama kuin ATX, mutta pienempi.
Nano ITX: Erittäin pieni (n. 20cm x 20cm) emolevy, joka on yleistymässä. Sopii muun muassa autojen tietokoneisiin ja pieniin pöytätietokoneisiin
Shuttle ATX: Ns. shuttle-koteloisten PC-koneiden emolevy. Epävirallinen standardi.
E-ATX: Tavallisimmin palvelinemolevyjen (tuplasuoritin) standardi. E-ATX terminä merkitsee yksinkertaisesti laajennettua ATX:ää. Emolevyn ulkomuodosta tämän näkee selvästi: E-ATX on niin sanottu täysemolevy, joka on perus-ATX:ään verrattuna noin 10 cm pidempi. Tällä alueella sijaitsevat usein muistipiirit, joten moniin koteloihin E-ATX-emolevyä ei saa laitettua vaikka ruuveille olisikin paikat. Ei toimi ATX 2.x -virtalähteen kanssa (ei edes nimellisesti EPS:ää tukevien), vaan vaatii erityisen "aidon" EPS12V-virtalähteen.
LPX: Pienikokoisten koneiden harvinainen standardi.
NLX: Pienikokoisten koneiden harvinainen standardi.

Emolevyjen valmistajia


ASRock
Asus
MSI
Intel
EVGA
DFI
Gigabyte

Viitteet

Katso myös


Väylä
Kokoluokka (tietotekniikka)
Luokka:Emolevy
ar:لوحة أم
id:Papan induk
ms:Papan induk
bn:মাদারবোর্ড
jv:Papan induk
bs:Matična ploča
br:Pennwal
bg:Дънна платка
ca:Placa mare
cs:Základní deska
da:Bundkort
de:Hauptplatine
et:Emaplaat
el:Μητρική κάρτα
en:Motherboard
es:Placa base
eo:Ĉeftabulo
eu:Txartel nagusi
fa:مادربورد
fr:Carte mère
fy:Memmeboerd
fur:Schede mari
ga:Máthairchlár
gl:Placa base
ko:메인보드
hi:मदरबोर्ड
hr:Matična ploča
is:Móðurborð
it:Scheda madre
he:לוח אם
ka:დედაპლატა
kk:Жүйелік тақта
sw:Bodimama
la:Tabula materna
lv:Mātes plate
lb:Haaptplatine
lt:Pagrindinė plokštė
hu:Alaplap
mk:Матична плоча
ml:മദർബോഡ്
xmf:დიდაპლატა
my:မားသားဘုတ်
nl:Moederbord
new:मदरबोर्ड
ja:マザーボード
no:Hovedkort
nn:Hovudkort
mhr:Тӱҥплате
or:ମଦରବୋର୍ଡ଼
pa:ਮਦਰਬੋਰਡ
ps:آر دړه
pl:Płyta główna
pt:Placa-mãe
ro:Placă de bază
ru:Материнская плата
sq:Karta e zërit
si:මවුපුවරුව
simple:Motherboard
sk:Základná doska (počítač)
sl:Matična plošča
ckb:تەختەدایک
sr:Матична плоча
sh:Matična ploča
sv:Moderkort
tl:Motherboard
ta:தாய்ப்பலகை
th:แผงวงจรหลัก
vi:Bo mạch chủ
tg:Модар тахта
tr:Anakart
uk:Материнська плата
vls:Moederbord
yi:הויפט טאוול
zh-yue:底板
zh:主板

Etätyö

Etätyö on työtä, joka tehdään kiinteän toimiston ulkopuolella, esimerkiksi koti, etäpisteestä, hotellista tai liikkuva toimisto käsin, hyväksikäyttäen tietoliikenneyhteyksiä työnantajayrityksen tietoverkkoon. Etätyöllä ymmärretään usein vain kotona tehtävää toimistotyötä mutta monissa muissakin ammateissa (esimerkiksi myyntiedustajat, huoltoasentajat, ym. liikkuvat ammatit) raja etätyön ja "muun työn" välillä hämärtyy tietoliikenneyhteyksien nopeuden ja peiton jatkuvasti parantuessa.
Toimistotyössä säännöllinen etätyö on voitu järjestää niin, että työntekijä tekee kaikki tai osan töistään työpaikan ulkopuolella. Käsiteltävä tietoaineisto välitetään yrityksen ja työntekijöiden tietokoneiden välillä esimerkiksi työnantajan järjestämän suojatun verkkoyhteyden (VPN) kautta ja kokoukset pidetään konferenssipuheluiden sekä erityisten virtuaalikokousohjelmien avulla. Etätyömahdollisuuden tarjoaminen työntekijälle edellyttää työnantajan vahvaa luottamusta työntekijään ja mahdollisuutta pilkkoa työ itsenäisesti suoritettaviin palasiin.
tietotyö, joissa suomalaisia työskentelee noin puolet, on helpompi järjestää etätyön mahdollisuus kuin perinteisemmissä ammateissa. Etätyön mahdollisuus voidaan järjestää työntekijöille, joiden työn tekeminen ei ole paikkaan sidottua. Nykyisin työntekijä voi olla tehokkaalla tavalla yhteydessä työnantajaansa tietoliikenneverkkojen avulla ja yhteydenpito onnistuu helposti.
Etätyöstä on tullut myös hajautettavampaa ja työtä tehdään liikkuvasti. Nykyisin etätyön rinnalla käytetään myös täsmällisempiä käsitteitä kuten hajautettu työ ja läsnätyö.
Kiinnostus etätyöhön alkoi 1990-luvun loppupuolella, kun tietokoneiden halventuminen ja tietoliikenneyhteyksien kehittyminen vähensivät riippuvuutta työpaikan toimistoympäristöstä. Ihmiset halusivat työskennellä ainakin osan aikaa kotonaan, mökeillään tai maatiloilla. Työntekijällä on etätyössä mahdollisuus jaksottaa työ pienempiin jaksoihin ja ottaa huomioon henkilökohtaiset ja ympäristölliset seikat. Etätyön kielteisenä puolena pidetään työ- ja vapaa-ajan mahdollista sotkeutumista ja työpaikan sosiaalisten suhteiden heikkenemistä.

Etätyön kehittyminen Suomessa ja soveltaminen


Vuonna 1999 Suomessa oli tutkimuksen mukaan 355 000 etätyöntekijää, jotka tekivät ainakin muutaman tunnin kuukaudessa etätöitä kotonaan. Viikoittain etätöitä tekeviä oli tästä määrästä noin 15 prosenttia. Suurin etätöitä tekevistä aloista on hallinnon ala, johon on helppo liittää etätyön mahdollisuus. Etätyön mahdollisuus kohdistuu myös selvästi yksityinen sektori, selvemmin kuin kunnalliselle.

Katso myös


VNC
http://www.ework.fi/ Etätyö Suomessa - E-työ tuotekehityshanke edistää uusien tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen perustuvien työn organisointitapojen yleistymistä.
Luokka:Työ
ar:عمل عن بعد
da:Hjemmearbejde (net)
el:Τηλεργασία
en:Telecommuting
es:Teletrabajo
gl:E-traballo
ko:소호
hr:Rad na daljinu
lv:Teledarbs
sv:Distansarbete
zh:居家就業

Enigma (salauslaite)


Kuva:EnigmaMachine.jpg
Enigma oli saksalaisten toinen maailmansota aikana käyttämä sähkömekaaninen salauslaite, jonka toiminta perustui pyöriviin salauskiekkoihin. Tarkkaan ottaen kyse on kokonaisesta salauslaitteiden perheestä, sillä ajan myötä laitteesta kehitettiin useita eri malleja. Enigman keksijä Arthur Scherbius sai ensimmäisen Enigmaan liittyvän patenttinsa 1918.
Enigma oli kaupallisessa käytössä 1920-luvun alusta alkaen, ja sitä myytiin jopa ulkomaille asti. Saksan sotilasmalli (Wehrmachtin ja erityisesti Kriegsmarine Enigma) on näistä malleista kuuluisin. Saksan asevoimat ottivat koneen käyttöön seuraavasti: merivoimat 1926, maavoimat 1929 ja ilmavoimat 1933. Myös monet muut hallinnonalat kuten SS, poliisi ja rautatiet käyttivät Enigmaa.
Helppokäyttöisyys ja salauksen oletettu vahvuus olivat tärkeimmät syyt laajaan käyttöön. Myös saksalaisten tarve lyödä mahdollinen vastustaja nopeasti pienellä 100&nbsp;000 miehen armeijalla korosti ajan voittamisen tärkeyttä (salauksen automatisointi) ja liikkeen mahdollistavaa sodankäyntiä (radioiden käyttö).
Salaus kuitenkin murrettiin ja tämä lyhensi, ainakin teoriassa, toisen maailmansodan kestoa arvioiden mukaan ainakin vuodella. Tätä lähinnä brittien työtä kutsuttiin nimellä operaatio Ultra. Britit eivät paljastaneet tätä ennen kuin 1960–1970-luvuilla.
Suomessa on Enigma-laite nähtävissä viestimuseossa Riihimäellä.

Enigman rakenne


Kuva:Enigma-rotor-stack.jpg
Enigma on sähköisten ja mekaanisten osien muodostama kokonaisuus. Mekaaninen osio koostuu näppäimistöstä, pyörivistä salauskiekoista sekä mekanismista, joka pyörittää kiekkoja jokaisen näppäimenpainalluksen yhteydessä. Kiekkojen jatkuva pyöriminen saa aikaan uuden koodauksen jokaista näppäimenpainallusta kohden.
Varsinainen salaus tapahtuu sähköisesti. Mekaaniset osat muodostavat jatkuvasti muuttuvan sähköisen virtapiirin. Kun näppäintä painetaan, virtapiiri sulkeutuu ja lopulta yksi lampuista syttyy, jolloin nähdään mikä kirjain vastaa alkuperäistä tekstiä.
Itse viestittäminen tapahtui kuitenkin perinteisesti sähköttämällä morse-koodilla joko lennättimen tai radion välityksellä.
Enigman tuottama salattu teksti merkittiin muistiin kirjain kirjaimelta esim. paperille ja tämä koodattu sanoma annettiin varsinaiselle sähköttäjälle. Vastaanottopäässä sama tehtiin käänteisesti. Eräissä Enigman versioissa oli tulostinosa.

Enigman murtaminen ja Puola


Enigma-järjestelmän onnistui murtamaan ensimmäisenä Puolan tiedustelupalvelu. He onnistuivat pääsemään tutkimaan Enigman rakennetta viikonlopun ajan Puolan postilaitoksen suojissa saksalaisten huolimattomuuden takia. Juuri ennen hyökkäystä Puolaan saksalaiset kuitenkin muuttivat koneen rakennetta vaikeammaksi. Tätä puolalaiset eivät enää pystyneet avaamaan. Poznańin yliopistolla aloitettiin salakirjoitusmatematiikan kurssi vuonna 1929 ja siitä seurasi yksi suurimmista toisen maailmansodan tiedusteluvoitoista.
Enigman murtaminen perustui uuden matematiikka muun muassa ryhmäteorian, käyttöön salakirjoituksen avaamisessa. Enigman rakenteellinen heikkous oli, että kirjain ei koskaan koodautunut itsenään, mikä rajasi ratkaistavia vaihtoehtoja.
Enigman käytössä tehtiin virheitä esimerkiksi käyttämällä kaavamaisia sanomamuotoja, jolloin viestin laatu oli mahdollista arvata koodatun
tekstin sijainnin perusteella, vaikka täsmällinen sisältö ei ollut tiedossa. Ratkaisuyritykseltä voitiin näin olettaa saatavan tietynlainen tulos kuten kellonaika. Enigman käyttäjien virheitä olivat esimerkiksi asetusten yksinkertaiset koodiavaimet, jotka osaksi johtuivat taistelun stressistä.
Enigman murtaminen oli jatkuvaa kilpajuoksua saksalaisten järjestelmään tekemien muutosten ja puolalaisten murtoyritysten kanssa.
Vuoden 1939 alussa oli tultu tilanteeseen, jossa puolalaisten resurssit oli käytetty loppuun. Saksalaisten viimeisimmän muutoksen kompensoimiseksi olisi tarvittu kymmenkertaiset resurssit aiempaan nähden. 25. ja 26. kesäkuuta 1939 Puolassa järjestettiin tapaaminen, jossa puolalaiset kertoivat Ranskan ja Yhdistynyt kuningaskunta edustajille kaiken, mitä tiesivät Enigman avaamisesta. Enigman avaamisen salaisuus siirtyi liittoutuneet.

Enigman murtaminen toisen maailmansodan aikana


Kuva:Bundesarchiv Bild 183-2007-0705-502, Chiffriermaschine "Enigma".jpg
Tiettävästi puolalainen matemaatikko Marian Rejewski mursi ensimmäisenä Enigman salauksen. Saksalaiset matemaatikot olivat hyvin tietoisia menetelmän yhdestä, ”pienestä” heikkoudesta: järjestelmä ei koskaan koodatessa antanut samaa merkkiä mikä sille syötettiin. Eli kirjoitettaessa syötteenä ”A”, se ei koskaan koodautunut ”A”-kirjaimeksi. Laskettiin kuitenkin, että seikan hyödyntäminen salauksen purkamisessa vaatisi matemaattisia laskelmia, joiden eri mahdollisuuksien läpikäyminen veisi enemmän kuin seitsemänkymmentä (70) vuotta {aikamäärä tarkistettava}, joten tällä heikkoudella ei olisi mitään käytännön merkitystä laskutikkujen ja mekaanisten käsilaskimien aikakaudella; se oli turvallisuuden kannalta hyväksyttävää.

Enigman ratkaisukone ”Bombe”


Puolalaiset olivat kehittäneet mekaanisesta laskimesta sähköautomatisoidun version, joka laski monikymmenkertaisesti nopeammin kuin käsin lukuja syöttämällä. Tämä ''Bombe''-laite (”pommi”) lyhensi kyllä laskuaikaa, muttei enää riittävästi, kun saksalaiset 1930-luvulla kehittivät Enigman järjestelmää yhä monimutkaisemmaksi. Laskentatehoa olisi pitänyt pystyä lisäämään monikymmenkertaiseksi, ja Bombe-laitteita ei ollut riittävästi. Saksan hyökättyä Puolaan ja miehitettyä maan kryptoanalyytikot pakenivat maasta ja kääntyivät englantilaisten puoleen.

Bletchley Parkin koodinmurtokeskus


Englannissa kerättiin Bletchley Parkin kartanoon parhaat matemaatikot sekä koodinmurtajat, ja heille annettiin riittävät henkiset ja materiaaliset resurssit. Bombe-koneita konstruoitiin lukuisasti ja niille syötettiin jatkuvasti lisää raakamateriaalia. Todennäköisyysmatematiikkaan perustuen alkoi Enigman toimintatavan logiikka paljastua. Haastetta lisäsi se, että Saksan sotavoimien eri osilla oli omat koodistonsa. Lisäksi Pohjois-Afrikan voimilla oli oma koodiavaimistonsa. Sodan muuttuessa liikkuvaksi murron merkitys korostui. Keväällä 1940 Luftwaffe (Wehrmacht) Enigma saatiin murrettua ensimmäisenä.

Enigman käytön heikkouksia


Saksalaiset luottivat niin paljon Enigman pitävyyteen, että heillä oli tiettyjä ”yleisavaimia” eri aselajeille annettavia yleisohjeita varten. Tämä yksinkertaisti koodaustyötä saman avainkombinaation toimiessa lukuisille eri yksiköille. Se yksinkertaisti myös koodinmurtamista sillä mitä enemmän on samalla avainkombinaatiolla annettua materiaalia, sitä todennäköisemmin laskenta saa yhdellä avaimella koodattua materiaalia ja koodi murtuu ja teksti saadaan desiferoiduksi selväkieliseksi. Saksalaiset tekivät Enigman käytössä virheitä ja näin taistelulaiva Bismarckin sijainti saatiin toukokuussa 1941 selville sen takia, että sen tiedustelulentäjä lähetti Luftwaffen Enigmalla viestin sen sijaan, että hän olisi käyttänyt suojatumpaa laivaston (Kriegsmarinen) Enigmaa. Brittihävittäjä HMS Bulldog valtasi 9. toukokuuta 1941 saksalaisen U-110-sukellusveneen, josta valtaajat saivat haltuunsa koodikirjoja ja käyttökuntoisen Enigman. Britit kykenivät lukemaan Luftwaffen Enigmaa lähes reaaliajassa.
Saksalaisilla oli kautta sodan useita kymmeniä koodiavaimia. Liittoutuneet saivat ne murrettua 1942 kuluessa. Niitä hyödynnettiin muun muassa sukellusveneiden tehdessä paikka- ja tilanneilmoituksia päivittäin: tällöin tiedettiin, missä olivat sukellusveneiden muodostamat saattueiden etsintäketjut. Näitä tietoja hyödyntämällä pystyttiin sukellusveneet kiertämään mahdollisimman kaukaa. Kun Yhdysvallat liittyi mukaan toiseen maailmansotaan 7. joulukuuta 1941, saatiin heidän materiaalikapasiteettinsa suoraan käyttöön, ja pystyttiin perustamaan saattuetukialusten ympärille Hunter-Killer-ryhmiä tuhoamaan sukellusveneitä näiden tietojen pohjalta.

Enigma ja Saksan sukellusveneet


Koska saksalaiset luottivat salausjärjestelmään, oletettiin voitavan ”kauko-ohjata” sukellusveneitä mahdollisimman tehokkaasti susilaumataktiikan (''Rudeltaktik'') tehostamiseksi. Se perustui siihen, että rajallinen määrä saattoaluksia paimensi laivasaattuetta. Jos yksi–kaksi venettä hyökkäsi saattueen kimppuun, saattoalukset voitiin keskittää niiden tuhoamiseen tai ainakin poishäätämiseen. Mutta amiraali Dönitz arvioi, että jos samana yönä saattueen kimppuun hyökkäisi 5–10 venettä, ei saattuesuoja riittäisi yhtäaikaisesti kaikkien torjumiseksi. Saattueen löytänyt sukellusvene ei hyökännytkään heti saattueen kimppuun vaan lähetti paikka-, suunta-, ja nopeusilmoituksen päämajaan. Sen mukaan, ja varjostavan sukellusveneen kutsumajakan mukaan, kaikki läheiset veneet kiirehtivät paikalle ja aloittivat iltayöstä yhteishyökkäyksen saattueen kauppalaivoja vastaan. Toukokuuhun 1942 taktiikka toimikin. Tuolloin Ferranti ja Raytheon olivat kehittäneet tutkan riittävän tarkaksi havaitsemaan pintakulussa kulkevat sukellusveneet pinta-aluksista käsin. Radiota käyttävät veneet puolestaan voitiin peilata ilmasta käsin ja lähettää niiden kimppuun syvyyspommein aseistettuja kaukopommituskoneita.
On kuitenkin huomattava, että saksalaisilla oli myös koodiavaimia, joita ei koskaan sodan aikana saatu murretuksi. Ne olivat yksittäiskoodeja, joita käytettiin sen verran harvoin, ettei raakakoodimateriaalia kertynyt tarpeeksi todennäköisyyslaskennan perusteeksi.
Tutkimus- ja purkutoimintaa siirrettiin myös Yhdysvaltoihin, ilmeisesti vastoin englantilaisten toiveita säilyttää koodinmurtamisen salat ominaan. Yhdysvalloissa rakennettiin sata pitkälle kehitettyä Bombe-laitteen versiota yötä päivää käsittelemään siepattua koodimateriaalia. Se nopeutti koodien purkamista.

Saksan maavoimat Operaatio Ultran kohteena


Tiedosto:Bundesarchiv Bild 101I-769-0229-12A, Frankreich, Guderian, "Enigma".jpgin komentoajoneuvossa Ranskassa 1940]]
Kriegsmarinen ja Luftwaffen ohella myös Heer (Wehrmacht) lähetti liikkuvassa sodankäynnissään valtavat määrät tietoa esimerkiksi joukkojen liikkeistä, ammus- ja muonatarpeistaan, haavoittuneiden ja kaatuneiden määristä joukko-osastoittain ym. Näistä saatiin tilastomatematiikkaa käyttämällä hämmästyttävän tarkka käsitys siitä, mitä liittoutuneilla oli odotettavissa vastaansa missäkin paikassa ja minäkin aikana. Bletchley Parkin Ultra-järjestelmän – kuten koodinmurtamisen koodinimi liittoutuneiden puolella oli – avulla saatiin tietoa jopa niin paljon ja niin tarkkaa, että sen hyödyntämisessä oli ongelmia. Esimerkiksi eräässä vaiheessa saatiin Erwin Rommelin hätähuuto polttoainetilanteesta. Rommelia lohdutettiin, että jokin tietty laiva on juuri lähtenyt satamasta ja sen odotettiin olevan Tobrukissa tiettynä päivänä. Liittoutuneiden puolelta olisi ollut uskaliasta lähettää vaikkapa sukellusvene odottamaan suoraan laivan reitille, sillä nuo ”ohjausviestit” toistuivat sen verran usein, että suora toiminta olisi saattanut saada saksalaisissa epäilyksen koodin murtamisesta että ''lukeeko joku nyt pelikortteja olkapäämme takaa?'' Siksi käskettiin ensin tiedustelulentäjä ”etsimään” vihollislaivoja oikeaan aikaan oikealta laivareitiltä ja laiva löytyi ennen pitkää. Saksalaiset lähettivät tunnollisesti avunpyyntöviestin kertoen lentokoneen havainneen heidät. Saksalaisten resurssit olivat vähäisempiä kuin liittoutuneiden, joten liittoutuneet käyttivät ylivoimaansa upottaen Rommelin tarvitseman bensiinin Välimeri syvyyksiin. Myös saksalaisten suunnitelmat Kurskin taistelu paljastettiin ja ”vuodettiin” venäläisille.

Normandian maihinnousu ja operaatio Ultra


Ultra-tietojen perusteella voidaan sanoa melkoisen varmasti, että Normandian maihinnousu oli suoraan siitä riippuvainen. Kun saattueet saatiin turvallisesti Atlantin yli syksystä 1942 alkaen, voitiin ryhtyä keräämään tulevan maihinnousun varalle varastoja Britanniaan. Niitä kerättiin riittävästi samanaikaisesti kun miehistöä koulutettiin ja laivattiin Britanniaan. Keväällä 1944 saarivaltio oli kuin ”uppoamaton lentotukialus” jolla oli suuret sotavoimat. Salassapito oli hyvin tiukkaa ja se onnistui paremmin juuri saariolosuhteissa kuten Isossa-Britanniassa. Suuren maihinnousun (operaatio Overlord) salausprojekti oli nimeltään operaatio Fortitude. Salauksen avulla saatiin aikaan riittävä paikallinen ylivoima, jota hyökkäyssota ja erityisesti maihinnousuoperaatiot tarvitsevat.
Ultra-tietolähde pidettiin salassa melkein 1960-luvun loppuun asti. Britannia jakoi Enigma – laitteita entisiin siirtomaihinsa ja näin maa keräsi tietoa niiden salaiseksi uskomasta diplomaatti- ja kaupallisesta viestityksestä. Iso-Britannia ei hyödyntänyt Enigman murtamisessa saamaansa
tietotaitoa, vaan purkulaitteet ja niiden matematiikasta johdettu tietokone Colossus purettiin.
Suurelle yleisölle Operaatio Ultra paljastettiin F.W. Winterbothamin kirjassa ''The Ultra Secret'' vuonna 1974.

Katso myös


Alan Turing

Lähteet


Ahvenainen, Sakari:"Enigma, osa 1 a" Viestimies-lehti 1/1991 s. 24–30
Ahvenainen, Sakari:"Enigma, osa 1 b" Viestimies-lehti 2/1991 s. 12–17

Viitteet

Aiheesta muualla


http://mckoss.com/Crypto/Enigma.htm Paperista rakennettu Enigma
http://www.mikrobitti.fi/nettijatkot/2002/01/enigma/ Mikrobitin Enigma
http://users.telenet.be/d.rijmenants/en/enigmasim.htm Enigma-simulaattori. (Yhteensopiva oikean enigman kanssa, mukaan kuuluu: 3-rotor Wehrmacht and Luftwaffe Enigma, 3-rotor Kriegsmarine M3, 4-rotor Kriegmarine M4 Enigma)
http://russells.freeshell.org/enigma Enigma-simulaattori (Java)
http://xoomer.alice.it/www_enigma The world's first electronic Enigma machine (http://www.youtube.com/watch?v=5EUYbI1q1y4 YouTube-video)
Luokka:Salakirjoitustekniikka
ar:آلة إنجما
id:Mesin Enigma
bs:Enigma (mašina)
bg:Енигма (машина)
ca:Màquina Enigma
cs:Enigma
da:Enigma
de:Enigma (Maschine)
et:Enigma
el:Enigma (συσκευή)
en:Enigma machine
es:Enigma (máquina)
eo:Enigma
eu:Enigma (kriptografia)
fa:ماشین انیگما
fr:Enigma (machine)
ko:에니그마
hy:Էնիգմա
hi:एनिग्मा (मशीन)
hr:Enigma (stroj)
it:Enigma (crittografia)
he:אניגמה
ka:ენიგმა (მანქანა)
lv:Enigma (šifrēšanas mašīna)
lb:Enigma
hu:Enigma (gép)
nl:Enigma (codeermachine)
ja:エニグマ (暗号機)
no:Enigma (krypteringsmaskin)
pl:Enigma
pt:Enigma (máquina)
ro:Mașina Enigma
ru:Энигма
sq:Enigma (makinë)
simple:Enigma (machine)
sk:Enigma (šifrovací stroj)
sl:Enigma (naprava)
sr:Енигма
sv:Enigma (krypteringsmaskin)
th:เครื่องอินิกมา
vi:Máy Enigma
tr:Enigma makinesi
uk:Енігма (автомат)
zh:恩尼格玛密码机